Alaluusua jatkaa Rangersissa ensi kaudella, jos sarjapaikka säilyy

Samuli Alaluusua jatkaa Rangersissa. Ehkä. Kuva: Esa Jokinen

Samuli Alaluusua jatkaa Rangersissa. Ehkä. Kuva: Esa Jokinen

Divarin Kirkkonummi Rangers tiedotti tiistaina, että Samuli Alaluusua jatkaa seurassa kaudella 2023-24.

Ehtona toisaalta on se, että Rangers jatkaa Inssi-Divarissa myös ensi sesongilla. Pelillisesti tilanne on perinteikkään pääsarjaseuran kannalta kimurantti. Joukkue on kerännyt 26 pistettä ja on karsijan paikalla sijalla 12 kaksi kierrosta ennen runkosarjan loppua.

Rangers kohtaa vielä ÅIF:n, joka on samoissa pisteissä, mutta sijan alempana toisen karsijan paikalla. Sen lisäksi sillä on vielä peli O2-Jyväskylää vastaan, jolla ei ole välttämättä panosta päätöskierroksella. Rangersin edellä kuivilla oleva Happee Steamers on kerännyt 28 pistettä ja Tiikeri 30 pistettä.

Pelikentän ulkopuolelta Rangers tiedotti aiemmin, että sillä on taloudellisia haasteita ja pääsarjoihin ilmoittautumisen suhteen on kysymysmerkkejä ensi kautta ajatellen.

Alaluusua on kokenut pääsarjapelaaja. Hän on pelannut liigassa 35 peliä (11+21) Indiansissa. Divarissa Alaluusualle on kertynyt Rangers-paidassa yhteensä 82 ottelua (60+83).