Naisten MM-kisat pelataan joulukuussa – Suomen vastustajat alkulohkoon on arvottu

Suomi on voittanut mitalin toistaiseksi kaikissa naisten MM-kisoissa: kaksi mestaruutta, kahdeksan hopeaa ja kolme pronssia. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Suomi on voittanut mitalin toistaiseksi kaikissa naisten MM-kisoissa: kaksi mestaruutta, kahdeksan hopeaa ja kolme pronssia. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Kansainvälinen salibandyliitto IFF on arponut naisten MM-kisojen alkulohkot.

Suomi kohtaa Latvian, Norjan ja Sveitsin, joka on lähtökohtaisesti alkulohkon haastavin vastustaja.

A- ja B-lohkoihin arvottiin maat arvontakoreista, joissa olivat mukana rankingin maat 1-4 sekä 5-8. C- ja B-lohkot muodostettiin rankingin sijoista 9-12 ja 13-16.

Ensimmäistä kertaa naisten MM-turnaukseen tiensä selvitti Ranska, joka kohtaa C-lohkossa emäntämaa Singaporen, Australian ja Saksan.

MM-kisat pelataan Singaporessa 2.–10.12.2023. Naisten maailmanmestaruudesta on pelattu Singaporessa kerran aiemmin, vuonna 2005, jolloin Suomi hävisi finaalissa Sveitsille. Se on toistaiseksi Sveitsin ainoa MM-kulta.

Viimeisimmät kahdeksan naisten maailmanmestaruutta on vienyt nimiinsä Ruotsi.

Naisten MM-kisojen alkusarjan lohkojako

A-lohko: Suomi, Latvia, Norja, Sveitsi

B-lohko: Slovakia, Puola, Tshekki, Ruotsi

C-lohko: Singapore, Ranska, Australia, Saksa

D-lohko: Viro, Yhdysvallat, Japani, Tanska