Viisi kysymystä ennen liigan päätösviikonloppua – mikä Classicin huippuyksilöitä vaivaa?

Oilersin huippuyksilöt ovat olleet enemmän kotonaan finaalisarjassa kuin Classicin kokeneet pelaajat. Kuva: Roosa Vilkanen/F-liiga

Miesten F-liiga huipentuu viikonloppua kuudennessa tai viimeistään seitsemännessä finaalissa.

Tässä artikkelissa nostetaan esille muutamia kysymyksiä koskien viikonlopun otteluita, mutta lähtökohtaisesti lauantain kuudetta finaalia. Kysymykset koskevat enemmän Classicia, sillä joukkue on sarjassa 2-3-tappiolla ja selkä seinää vasten jo lauantain pelissä.

Voiko kumpikaan valmennus olla tyytyväinen tällä hetkellä?

Jos peilataan pelkästään vitospeliä, jonka Oilers voitti 8-6, niin ei oikeastaan. Oilersille toki voitto oli tärkeä juttu, mutta varsinkin kolmannen erän johtoasemapelaaminen oli erittäin heikkoa, eikä puolustuspeli ollut parasta Oilersia. Espoossa pitää myös kiitellä joukkueen huippuyksilöitä, että ryhmä oli reippaassa johdossa eritoten sekavan toisen erän jälkeen. Pelillisesti se ei ollut missään vaiheessa neljän maalin edestä parempi.

Classic puolusti todella heikosti vitospelissä, ja oli sen päälle kohtuullisen tehoton. Jos miettii erikoistilanteita, niin ne joukkue hävisi ylivoimien osalta 0-2, joten silläkin saralla tamperelaisjoukkue antoi (taas kerran) paljon tasoitusta. Vaikka Classic pääsi pimputtelusta jonkin verran eroon juuri vitospelissä, niin se tarvitsee vielä lisää röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta. Siltä puuttuu edelleen uhkaa ja pelaajia keskustasta sekä maalin edustan parhailta maalintekosektoreilta.

Siitä pitäisi olla Tampereella erityisen huolestunut kuinka henkisesti heikosti joukkue tuli peliin, ja kuinka monta momentumia se menetti yksittäisen ottelun sisällä paikoin amatöörimäisiin suorituksiin.

Varsinkin kahden viime pelin kuva on satanut Oilersin laariin, joten siinä mielessä Oilersin valmennuksessa voidaan olla tyytyväisempiä.

Nyt mennään yksilöt edellä, mutta mikä Classicin huippuyksilöitä vaivaa?

Siinä missä Oilersin ykköshevoset Justus Kainulaisen, Aaro Astalan ja Rasmus Kainulaisen ovat ottaneet joukkueen reppuselkään, on Classicin kokeneet ja nimekkäät maajoukkuemiehet vaellelleet joukolla yössä. Oskari Heikkilä ei ole tehnyt tehoja avausfinaalin jälkeen, Eemeli Salinin kahden viime pelin saldo on 0+1, Ville Lastikka on tehnyt muutaman pisteen, mutta esitykset ovat olleet vaisuja ja Nico Salo häviää kaksinkamppailuita sekä hukkaa palloa ihan liikaa suhteessa parhaaseen tasoonsa.

Tästä joukosta erityinen mielenkiinto kohdistuu Lastikkaan. Lastikka oli runkosarjassa ylivoimaisessa iskussa, mutta pudotuspeleissä teholaiturilla ei ole lähtenyt. F-liigan tilastojen mukaan 16 pelin saldo on 8+6 ja -6. Lastikalta on nähty huippuotteita finaalitasolla esimerkiksi vuonna 2022 ja MM-kisoissa 2018. Kovissa peleissä suoritukset ovat kuitenkin vaihdelleet ja tänä keväänä suoritustaso on ollut vaatimaton jo pidempään.

Katsomoon näyttäisi siltä, että Lastikan itseluottamus ei ole tarpeeksi korkealla tasolla. Laukaus on ihan maailman eliittiä, mutta Lastikka valitsee useammin syötön, ja vieläpä vaikean semmoisen. Sen lisäksi Classicin pallonsiirtelykentällisessä Lastikka ajautuu todella usein vasemmalle laidalle, josta varsinkin suoraan syötöstä laukominen on vaikeaa.

Jäähallissa pelaaminen ei ainakaan ensimmäisessä pelissä sytyttänyt kokeneen Classicin pelaajia. Kuva: Roosa Vilkanen/F-liiga

Miten Classicin pitäisi muuttaa kokoonpanoa, jos sitä pitää muuttaa?

Ehdotus ei ole seuoraan kirjoittajan, mutta kirjoittaja allekirjoittaa tällaisen kokoonpanon, jos kaikki pelaajat ovat käytössä:

1. Eemeli Salin-Nico Salo-Aaro Helin
Eemeli Akola-Adam Hemerka

2. Oskari Heikkilä-Eetu Sikkinen-Ville Lastikka
Janne Lamminen-Alpo Laitila

3. Albert Koskinen-Otto Kilpi-Ville Hietaranta
Konsta Tykkyläinen-Toni Salminen

Kokoonpanon muutokselle on järkevät perustelut. Tällä tavoin joukkueella ei olisi enää kentällistä joka hinkkaa pallollisena loppuun asti, vaan molemmista tuloskentistä löytyisi suoraviivaisuutta. Näillä muutoksilla Classic saisi myös kahteen ensimmäiseen kenttään kaksi parhaan laukauksen omistavaa oikeaa laitaa.

On aiheellista huomioida sitäkin, että Heikkilä-Sikkinen-Lastikka on ennestään tuttu kolmikko, joka on myös toiminut aina, sillä roolijako on sopiva. Myös Salolla ja Salinilla on pitkä yhteinen historia.

On selvää, että Classicin kaksi ensimmäistä kentällistä kaipaa ryhtiliikettä. Tämän ryhtiliikkeen suhteen myös puolustuksessa on syytä tehdä muutoksia. Toni Salmisella on ollut vaikeuksia finaaleissa, ja kokenut Janne Lamminen voisi tuoda kahteen ensimmäiseen kenttään puolustuspään jämäkkyyttä, mitä sieltä uupuu tällä hetkellä. Adam Hemerka on hyvä puolustajana, mutta sentterinä ominaisuudet nostavat seinän pystyyn.

Jos Sikkinen ei pysty pelaamaan ottelussa, niin Otto Kilvelle kannattaisi antaa isompaa ruutua. Sekä Kilpi että Ville Hietaranta ovat olleet vaivihkaa jopa Classicin vakaimmat suorittajat koko finaalisarjassa. Muutokset kokoonpanoon loihtisivat joukkueelle kolme yllättävän tasaista kentällistä.

Mielenkiintoista nähdä miten kentällisiä peluutetaan kutospelissä. Ainakin vitospelissä Classic halusi vältellä joukkueiden ykköskenttien kohtaamista, mutta Oilers käytti vaihto-oikeuttaan ovelasti. Oilersin roolitus ja muutokset pelien sisällä ovat olleet sen verran hyviä, että syytä uudistuksiin ei ole.

P.S. Kun Classicin kokoonpano on elänyt aika paljonkin pudotuspeleissä ja finaaleissa, niin sopii ihmetellä, että lupaavalle Vilho Helinille ei ole löytynyt roolia pelaavasta kokoonpanosta?

Vaikuttavatko erikoiset järjestelyt kuudenteen peliin?

Vitospeli oli selkeästi Oilersin kotipeli, mutta on hyvä kysymys saako Classic lauantain kotipeliinsä Nordikselle myös omia kannattajiaan jalkeille. Jos Classic voittaisi kutospelin, olisi seiskapeli Hakametsässä sille erittäin edullinen tapahtuma monelta kantilta.

Keskiviikon vitospelin perusteella Classic on kokeneempana joukkueena ollut huomattavan ”jäässä” finaalisarjassa. Kirkkaissa valoissa marinoitu ryhmä ei ollut lainkaan kotona Helsingin jäähallin avauspelissä, siinä missä Oilersin tähtikaarti nautti tapahtumasta täysin rinnoin.

Miten viikonloppuna tulee käymään?

Classicilla olisi vielä sauma reagoida, mutta suurempaa reagointia tuskin nähdään. Viime peleissä ongelmia on ollut tuloskentissä, ja ne ongelmat tuskin katoavat ellei tule isompia muutoksia.

Sunnuntaina ei tarvitse matkata Hakametsään, sillä Oilers vie mestaruuden lauantaina. Pelin kuva on sopinut joukkueelle viime peleissä, ja tulikuumat yksilöt johdattavat joukkueen ensimmäiseen mestaruuteen sitten kevään 2006.

Miesten liigan finaalit: Lauantaina 27.4. klo 17.00 Classic-Oilers Helsingin jäähallissa.
Tarvittaessa pelataan vielä sunnuntaina 28.4. ratkaiseva seitsemäs finaali Oilers-Classic Tampereen Hakametsän jäähallissa klo 18.00 alkaen.

Lue myös:
Näkökulma: Oilers osaa kesyttää kaaoksen, mutta kontrolli ei ole sen ystävä
Salo harmitteli jäähallin alustaa ja lupasi Oilersille vaikeuksia lauantaille: ”Ei tule olemaan helppoa sarjan katkaisu”
Aaro Astala loistaa kentän molemmissa päissä: ”Ehkä aiemmin maistunut sipsit ja karkit vähän enemmän”