Kansainvälisen salibandyliiton pääsihteeri John ”Pi” Liljelund kertoi viikonloppuna haastattelussamme kansainvälisen salibandyn tulevaisuuden näkymistä.
Aika moni luki huolestuneena siitä ajatuksesta, josta tässä lehdessä on aiemminkin uutisoitu, että MM-kisoja pelattaisiin jatkossa neljän vuoden välein. Täten lajin ainoa suhteellisen toimiva kansainvälinen tuote olisi nautittavissa vain kahdesti neljässä vuodessa. Se on aivan liian harvoin, jos laji meinaa joskus tulevaisuudessakin vielä kasvaa. MM-vajetta aiotaan paikata EM-kisoilla, jotka ovat eurooppalaisille askel taaksepäin.
Oikeastaan voidaan simppelisti sanoa näin: Euroopan ulkopuoliset maat kaipaisivat lisää ihan paikallisia maanosien kisoja, kun samaan aikaan Euroopalle MM-kisat olisivat edelleen paras mahdollinen ratkaisu. Tässä mennään tällä hetkellä kahteen eri suuntaan, joista IFF on valinnut pienempien tukemisen.
Siinä se tekee suuren virheen, sillä Euroopan 5-10 maiden tukeminen olisi järkevämpää, kun lajin resurssit ovat vähäiset. Aasia, Afrikka ja Amerikka vaativat enemmän aikaa ja rahaa, ja ovat silti epävarmoja kohteita kasvun suhteen.
Superkisat?
Oikeasti MM-kisoissa voisi olla 10 joukkuetta, joista yksi on Aasiasta ja yksi Amerikasta, jos on aivan pakko olla kiintiöitä. Edelleenkin maailmanmestaruudesta pelaavat vain eurooppalaiset maat, olivat kiintiöt mitä vain.
Ehdotin jo vuoden 2023 MM-kisojen yhteydessä lajille 10 joukkueen ”superkisoja” superfinaalein höystettynä, jossa naisten ja miesten kisat pelattaisiin samaan aikaan (mielellään keväällä). Nämä viikon kisat olisi mahdollista järjestää keveämmin kuin nykyiset kisat, joissa on mukana väkisin 16 joukkuetta ja enemmän Euroopan ulkopuolisia maita, kuin taso antaisi ymmärtää.
Superkisoilla olisi tarkoitus keventää kisojen kuluja, mutta myös mahdollistaa se, että naistenkin kisoista jäätäisiin taloudellisesti hyvään tulokseen. Tässä viikon salibandykarkelossa säästyisi aikaa, rahaa ja tärkeitä resursseja ja silti kisat olisivat arvokas tapahtuma. Joka toinen vuosi riittäisi helposti.
MM-kisat sijaiskärsijänä
Nyt IFF ainakin Salibandyliiton uutisen perusteella hakee ”lisää arvoa” kaikille lajin tapahtumille? En ymmärrä tätä puheenjohtaja Kaarina Vuoren kommenttia. MM-kisoja siis harvennetaan, jotta lajin muiden, vähemmän kiinnostavien tapahtumien arvo kasvaisi? Samassa jutussa kerrotaan muun muassa tällaisesta aivan päättömästä rahan tuhlauksesta:
Näin ollen EM-kisoista parhaat joukkueet lunastaisivat paikan MM-kisoihin. Varsinaisia MM-karsintoja, jossa eritasoiset maat kohtaavat, ei enää järjestettäisi. Sen sijaan aloitetaan uusi ”kansainvälinen karsinta”, jossa osalle maanosien mestaruusturnauksista MM-kisoista ulos jääneet maat saisivat toisen mahdollisuuden päästä MM-lopputurnaukseen. Eurooppalaisille heikomman tason joukkueille järjestetään oma ”European Challenge”-turnaus, jonka parhaat pääsevät myös ”kansainväliseen karsintaan”.
– Nyt hahmoteltu kansainvälinen karsinta olisi täysin uusi turnaustyyppi, jossa saattaisivat kohdata esim. Espanja, USA, Thaimaa, Burkina Faso ja Itävalta. Näistä 1-2 etenisi vielä MM-kisoihin. Tämä on kuitenkin vasta alustava ehdotus, joten mielenkiintoista nähdä miten jäsenmaat ottavat suunnitelmat vastaan.
Samaan aikaan juuri MM-kisojen kohdalla on perusteltu, että liian isot kustannukset Euroopan ulkopuolelta ovat ongelma? Eli on loogista järjestää mitäänsanomaton karsintatapahtuma vailla huolia kustannuksista?
Kaipaisin tässä nyt hiukan järjenkäyttöä myös lajin suurilta mailta.
Neljännesvälierien keksitty ongelma
Liljelundin haastattelussa oli myös yksi kohta, mikä laittoi laittoi pohtimaan päätöksentekijöiden ongelmanratkaisukykyä lajissa, jossa sitä todella kaivattaisiin:
Saksan valmennustiimissä mukana ollut Ilkka Kittilä kritisoi erittäin vahvasti MM-kisojen sarjajärjestelmää, jossa A- ja B-lohkojen kaksi parasta saa ylimääräisen lepopäivän ennen puolivälierää, vastustajien pelatessa neljännesvälierät. Huomioitiinko tätä IFF:ssä mitenkään?
– Tämä on yksi syy, miksi järjestelmää ollaan muuttamassa. Pöydällä on ollut yksi esitys kisojen pidentämisestä tämän ongelman vuoksi päivällä tai kahdella, jonka maat hylkäsivät. Tämä esiteltiin maille Singaporessa naisten MM-kisojen yhteydessä vuosi sitten, mutta maat eivät olleet valmiita siihen, koska sitä pidettiin liian kalliina. Ongelma on tiedossa ja tiedostettu.
– Helppo ratkaisu olisi, että vain A- ja B-lohkojen mailla olisi mahdollisuus päästä mitalipeleihin. Emme ole sitä halunneet tehdä. On haluttu pitää se ovi auki, ja nytkin yksi maa tuli ylös. Silloin olisi ihan sama siirtyä A- ja B-sarjoihin, mutta tämä osoittautui jo aiemmin paremmaksi systeemiksi.
– Tshekeissä pelataan naisten MM-kisoissa niin, että kaikki pelaa kolme peliä kolmeen päivään lohkovaiheessa. Sitten on erinäinen määrä vapaapäiviä, mutta ehkä se on tasapuolisempi, että ratkaiseviin peleihin tulee enemmän lepoa.
Kysymys on siis siitä, että varsinkin kärkilohkojen A- ja B-joukkueille tulee yksi ylimääräinen peli, sillä joukkueet joutuvat pelaamaan neljännesvälierät vielä ennen puolivälieriä, joissa vastaan tulee huippujoukkueita. Kyseessä on ylimääräinen ja keinotekoinen vaihe kisoissa.
Tähän ”ongelmaan” on todella simppeli ratkaisu, ja se myös parantaa kilpailua kisoissa:
Lohkoista A ja B menee puolivälieriin kolme parasta joukkuetta (lisää kilpailua) ja lohkoneloset menevät pelaamaan sijoista 9-12. Lohkoista C ja D tulee lohkoykköset suoraan puolivälieriin (lisää kilpailua C- ja D-lohkojen voitosta). Ei tarvita neljännesvälieriä. Tässä olisi aivan perusteltu ja simppeli ratkaisu ongelmaan, ellei se tosiaan käy, että eri tason joukkueet pelaavat omia kisojaan.
Lajin MM-kisoihin liittyvät ongelmat eivät ole niin isoja kuin lajiliiton suulla puhutaan. Voidaan suoraan ja varmasti sanoa, että kiviä ei ole käännetty tarpeeksi sen eteen, että MM-tapahtuma kehittyisi todellisuudessa.
Laji kaipaa johtajuutta, eikä sitä, että itse aiheutetaan jatkuvasti uusia ongelmia sellaisista asioista, jotka eivät ole oikeita ongelmia.