Vuoden 2022 ensimmäinen kokonainen viikko ei tarjota valtavan paljon otteluita, mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Sokerina pohjalla on Suomen cupin finaaliturnaus.
SPV ja OLS väänsivät sunnuntaina tärkeistä pisteistä miesten F-liigan kamppailussa Seinäjoella. SPV voitti pudotuspelitaistoin kannalta tärkeän ottelun maalein 9-4.
Elämme koronaviruspandemian aaltoa x ja niitä on mahdollisesti edessä vielä määrä y. Jos vielä maaliskuussa 2020 koimme pandemian jokseenkin yhdistävänä tragediana niin joulukuussa 2021 yhteishenki ei ole samaa luokkaa.
Vuoden viimeisellä viikolla pelataan F-liigan otteluita miesten ja naisten sarjassa. Keskiviikkona pelataan kaksi miesten liigan ottelua, torstaina yksi naisten liigan peli ja sunnuntaina viisi miesten liigan peliä.
Otsikon kysymys on sinällään edellä aikaansa, että Petteri Nykky ei ole ilmoittanut lopettavansa maajoukkueen päävalmentajana, eikä Salibandyliitto ole kertonut sopimuksen päättyneen.