Pääkallo.fi

.

Viestejä
2
Ovatko Alangot kommentoineet lopettamispäätöstä mitenkään?

Katri Luomaniemi nähty SBS Rupun paidassa viime viikonloppuna.
 
Viestejä
8,292
Komea avaus ketjuun, ilman muuta iso hatunosto siitä!
 
Viestejä
45
Tekee naissalibandylle kyllä hyvää, että ensi kausi on varmastikin edeltäviä tasaisempi. Nyt kun moni vanha jää pois, jää nuoremmille aidosti tilaa kehittyä.

Nyt oli jo viimeisimmässä Suomi-Ruotsi-ottelussa havaittavissa, että nuorempi sukupolvi on selvästi aiempaa sukupolvea valmiimpi haastamaan Ruotsin. Toki monet vanhat pelaajat hallitsivat liigaa miten päin vain, mutta ei heillä taidot kuitenkaan enää riittäneet kansainvälisellä tasolla.
 
Viestejä
45
Muutama huomio:

Tekee naissalibandylle kyllä hyvää, että ensi kausi on varmastikin edeltäviä tasaisempi.
- Millä tavoin tämä tekee hyvää? Ymmärrän, että fanin kannalta varmasti näin, mutta yleisesti naissalibandyn tason suhteen ei voida sanoa, että suomalaisen naissalibandylle teki hyvää esim. Rantasen sekä Alankojen lopettaminen (ymmärtäen ja kaikella kunnioituksella heidän päätöstään kohtaan), sekä suomalaisen naispääsarjalle, että Kaupit lähtivät (sama kuin edelläkin).

Tosin jo viime vuonna meni pelejä kivasti ristiin ja mitä tulee tämän kauden suhteen, niin en tiedä miten paljon hyvää tekee se, että nyt on vain yksi selvä mestarisuosikki...

Sijoitusten ja tulosten sijaan, niin edelleenkin suomalaiselle naissalibandya palvelee eniten se, että pelaajat ovat sitoutuneita harjoitteluun ja että niin seurat kuin liitto tarjoaa pelaajille parhaan mahdollisen ympäristön ja puitteet missä kehittyä. Ja joskus pelaajalle itselleen on hyvä hakea uusia ärsykkeitä vaikka ulkomailta.

Nyt kun moni vanha jää pois, jää nuoremmille aidosti tilaa kehittyä.
- Totta kai jos joku vaihtaa seuraa tai lopettaa, niin se antaa jollekin toiselle mahdollisuus ottaa sen peliapaikan, mutta tässä vaan tahtoo unohtua se joukkueurheilun totuus, että saat sen peliajan minkä kuulut saada taitojesi perusteella riippumatta iästä. Joskus joku vanha on vaan niin paljon parempi nuoreen verrattuna, samoin kuin joskus nuori voi viedä vanhan pelipaikan. Paasarjaurheilussa mennään kuitenkin tulos edellä ja jokaisen pelaajan on ansaittava peliminuttinsa.

Nyt oli jo viimeisimmässä Suomi-Ruotsi-ottelussa havaittavissa, että nuorempi sukupolvi on selvästi aiempaa sukupolvea valmiimpi haastamaan Ruotsin.
- Hyvä näin. Kuitenkin otanta on yksi peli, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Toki monet vanhat pelaajat hallitsivat liigaa miten päin vain, mutta ei heillä taidot kuitenkaan enää riittäneet kansainvälisellä tasolla.
- Kova on tuomio kun sanotaan, että "heillä ei taidot riittänyt". Tässäkin pätee se, että lahjakas pelaaja on lahjakas pelaaja riippumatta iästään ja ennen kaikkea maajoukkueen tulisi muodostua parhaista pelaajista. Totta kai valmentajat puhuvat "nuorennusleikkauksesta".... siinä vaiheessa, kun joukkueen kokenut kaarti on lopettanut.


Kun on seurannut naisten liigan pelejä, on monen joukkueen pelaamisessa näkynyt jokin ihmeellinen liian suuri kunnioitus classiclaisia kohtaan. Ei olla uskallettu pelata sellaisella kovuudella kuin olisi pitänyt. Suurinpiirtein on tehty kunniakuja, että mene siitä tekemään maali.

Eli kyllä, tekee hyvää, että nyt pelaajat voisivat vihdoin päästää irti aivan turhasta kunnioittamisesta ja uskaltaa pelata eri tavoin - tätä kautta ne uudet lahjakkuudet pääsevät esille.

Enkä osaa nähdä, että laji kehittyy siinä, että peliaika laitetaan muutamien pelaajien harteille.

Lisäksi tuomareiden toiminta on ollut Classic-peleissä usein heikkoa. Classiclaisten virheitä ei huomata, mutta kun tähtipelaajiin on edes vähän koskettu, on pilli soinut herkästi. Siinä on paha kehittyä peleissä, kun pitää pelata ylivarovaisesti.

Kun katsoi viime Superfinaalia tai MM-finaalia, niin olihan se nähtävillä, että kovissa paikoissa ei 10-0-pelien maalintekijät enää nousseet sille tasolle, jolle finaalipeleissä pitäisi nousta. MM-finaalissa Rantasen tehot 1+1 ja molemmat Alangot nollilla. Superfinaalissa Ella Alanko 2+0 ja Eliisa A. ja Rantanen nollilla. Maajoukkueessa ei ole ilmeisesti uskallettu antaa niille nuoremmille ja paremmille pelipaikkoja.

Nyt naiset hävisivät Ruotsia vastaan vain maalilla, ja peli oli hyvännäköistä. Kaksi vuotta sitten oli samassa vaiheessa MM-kisaprojektia olleessa pelissä nyt lopettaneet huiput mukana, ja lopputulos silloin hirveän näköisen pelin jälkeen 10-2 Ruotsille.

Eli eiköhän suunta ala olla oikea.
 
Viestejä
45
OK, eli koska Classic oli toiminnallaan liian hyvä ja classiclaiset olivat liian hyviä, niin sillä ei ainoastaan pilattu suomalaista pääsarjanaissalibandya, vaan maajoukkuekin kärsi.

Asia selvä.

Onneksi nyt voivat kaikki harjoitella enemmän ja pelata enemmän tosissaan, kun iso osa Classicin runkopelaajista lopetti. Unohtamatta miten tuomaritkin voivat olla nyt objektiivisempiä.

Asian voi toki lukea miten sattuu.

Henkisen puolen valmennuksen pitäisi olla iso osa huippu-urheilua. Nyt se ei selvästikään ole sitä vielä ollut.

Pelaajan kehittymistä ei vie eteenpäin vain onnistuneet syötöt ja tehdyt maalit, vaan iso osa onnistumisesta ja kehittymisestä on kiinni pääkopasta. Jos ja kun moni pelaaja on kunnioittanut väärällä tavalla vastustajaa, ei oma peli voi kehittyä. Jos sinulla ei pelin alussa ole uskoa siihen, että voit voittaa, et voi voittaa. Nyt kun pelaajat lähtevät kauteen tasaisemmista lähtökohdista, on pääkopan sisällä kehittymismahdollisuudet paljon paremmat.

Pitää myös muistaa, että Classicin runkopelaajista ei yksikään tainnut olla oman juniorityön tuloksia, vaan se juniorivaiheen työ pelaajien kehittymisen eteen on tehty aivan muualla.
 
Viestejä
45
Lukija ei pääse sinun pään sisään, joten on pakko lukea tekstiäsi sellaisenaan kuin miten olet sen näppäimistöltäsi sen tänne tuottanut. Alkuperäisessä viestissähän sinä nimenomaan kritisoit Classicia ja oli classiclaisten vika että:

- ei antanut vastustajalle mahdollisuus valmistautua otteluun 100% (lue: liika kunnioitus)
- tuomarit eivät olleet objektiivisia (lue: paha kehittyä peleissä, kun pitää pelata ylivarovaisesti)
- maajoukkue ei menestynyt, koska "oli pakko ottaa classiclaisia (lue: Maajoukkueessa ei ole ilmeisesti uskallettu antaa niille nuoremmille ja paremmille pelipaikkoja.)

Pelaajan kehittymisen kappaleesta olen isoksi osaksi samaa mieltä yleisellä tasolla, mutta pitää muistaa että nyt ollaan ketjussa jossa puhutaan aikuisten pääsarjatason toiminnasta jossa tosiaan mennään tulos/menestys edellä. Toki jokaisella joukkuella on oma tavoitteensa.

Ja viimeisen kappaleen suhteen annat ymmärtää, että kyseessä oli "ostojoukkue" tai muuten huono asia... ehkä asia onkin niin, että Classic:ssa toimnta on järjestetty niin hyvällä tasolla, että pelaajat haluavat/halusivat sinne? Vai onko väärin kasattu joukkue?

Nyt menee reilusti ylitulkitsemisen puolelle.

Tuskin naisten liigassa voi olla ostojoukkuetta, kun ei siellä rahakaan pyöri. En kuitenkaan hehkuttaisi, että vain Classicissa asiat on tehty oikein, koska huippupelaajat ovat kuitenkin kasvaneet ja kehittyneet toisissa joukkueissa.

En ole kirjoittanut mistään pakosta ottaa Classicin pelaajia maajoukkueeseen, mutta jostain kai se kertoo, että Suomi pärjäsi paremmin nyt kuin entisten runkopelaajien aikoihin. Toki vasta kisat näyttävät, mikä on naisten salibandyn taso tällä hetkellä.

Itse uskon siihen, että ensi kaudella nähdään monien hyvien pelaajien läpilyönti. Nykyiset nuoret aikuispelaajat ovat treenanneet lajin parissa jo nuoresta, ja liigassa on mahdollisuuksia ottaa ratkaisijan roolia eri tavalla kuin ennen. Kauden jälkeen voi sitten katsoa, miten asiat menivät.
 
Viestejä
45
Seison viestini takana - kerro missä menin metsään sillä pyrin jopa perustelemaan kantaani mm viitaten sinun tekstiisi yms. Mielelläni kuulisin mitä oikeasti tarkoitit sen sijaan, että sanotaan väärin ymmärretty.

Viittauksesi siihen, että puhuisin ostojoukkueesta tai "väärin kasatusta" joukkueesta oli mielestäni ylitulkintaa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
FBC Turku - Indians
15.00
9.758.001.18
Jymy - OLS
16.00
1.934.552.98
Oilers - EräViikingit
14.10 14.00
1.0811.5015.00
Classic - LASB
14.10 18.30
1.0415.0020.00
Nokian KrP - TPS
14.10 18.30
1.534.854.65
F-liiga N
1X2
1X2
EräViikingit - SB-Pro
16.10 18.30
1.514.705.10
SaiPa - TPS
19.10 14.00
9.507.001.12
Koovee - SSRA
19.10 15.30
2.044.152.92
FBC Loisto - ÅIF
19.10 17.00
1.485.104.95
Divari
1X2
1X2
O2-Jyväskylä - SBS Wirmo
14.00
1.665.103.50
Karhut - Hawks
16.00
2.384.302.30
Näytä kaikki
>
Viestejä
45
Eliisa Alanko on aikanaan sanonut menneensä Sveitsin jälkeen Classiciin siksi, että oma kasvattajaseura TPS pelasi tuolloin divarissa, ja Eliisa ei nähnyt divarissa pelaamista mahdollisena ennen MM-kisoja. Lisäksi päätökseen vaikutti se, että juuri löydetty miesystävä pelasi Classicissa.

Täytyy myös muistaa, että etenkin alkuvuosina Alanko treenasi paljon TPS:n poikajunioreiden kanssa eikä suinkaan käynyt treeneissä Classicin naisten kanssa kuin kerran viikossa.

On aika jännä, että jos Classic tekee kerran niin huippua työtä, niin miksi muualla kasvatettujen tähtien tilalle ei ole noussut uusia tähtiä omista junioreista. Siellä olisi kuitenkin ollut vuosia aikaa ottaa mallia huippupelaajista. Vai voisiko olla niin, että Classiciin sattui menneinä vuosina monta janoista huippua, joiden motivaatioon ja treenaamisintoon ei paljoa tarvinnut puuttua?

Olisi mielenkiintoista tietää, miksi Classicin huippujunnut Arkkila ja Ruokostenpohja lopettivat? Tai miksi nyt Classicissa on ainakin yksi juniori-ikäinen lopettanut kesken kauden?

Joka tapauksessa on ollut mahtavaa nähdä laadukkaita ja tasaisia pelejä naisten liigassa, ja juuri niin kuin ennen kauden alkua arvelin, pääsee yhä useampi liigan pelaaja nostamaan tasoaan ja näyttämään taitonsa, kun turha nöyristely vastustajan edessä on historiaa.
 
Viestejä
22
Kyllä taitaa Classic kosiskella entistä enemmän naapurikunnan tyttöjä ensi kaudeksi joukkueeseen, kun tytöt alkavat nakuttaa maju tasollakin samoja tehoja kuin sarjapeleissä pikkujunnuista lähtien. Viittaan Suvi Hämäläiseen ja Pinja Myllymäkeen nyt pääasiassa. Muitakin kovia Pirkkalasta kyllä löytyy.
 
Viestejä
11
Eliisa Alanko on aikanaan sanonut menneensä Sveitsin jälkeen Classiciin siksi, että oma kasvattajaseura TPS pelasi tuolloin divarissa, ja Eliisa ei nähnyt divarissa pelaamista mahdollisena ennen MM-kisoja. Lisäksi päätökseen vaikutti se, että juuri löydetty miesystävä pelasi Classicissa.

Täytyy myös muistaa, että etenkin alkuvuosina Alanko treenasi paljon TPS:n poikajunioreiden kanssa eikä suinkaan käynyt treeneissä Classicin naisten kanssa kuin kerran viikossa.

On aika jännä, että jos Classic tekee kerran niin huippua työtä, niin miksi muualla kasvatettujen tähtien tilalle ei ole noussut uusia tähtiä omista junioreista. Siellä olisi kuitenkin ollut vuosia aikaa ottaa mallia huippupelaajista. Vai voisiko olla niin, että Classiciin sattui menneinä vuosina monta janoista huippua, joiden motivaatioon ja treenaamisintoon ei paljoa tarvinnut puuttua?

Olisi mielenkiintoista tietää, miksi Classicin huippujunnut Arkkila ja Ruokostenpohja lopettivat? Tai miksi nyt Classicissa on ainakin yksi juniori-ikäinen lopettanut kesken kauden?

Joka tapauksessa on ollut mahtavaa nähdä laadukkaita ja tasaisia pelejä naisten liigassa, ja juuri niin kuin ennen kauden alkua arvelin, pääsee yhä useampi liigan pelaaja nostamaan tasoaan ja näyttämään taitonsa, kun turha nöyristely vastustajan edessä on historiaa.



Kuka on lopettanut?
Mistä syystä?
 
Viestejä
11
Ei ole, vaan ilmeisesti tämä koko kolmikko (Lahti, Silvennoinen ja Kinnunen) ovat lopettaneet, vaikka siitä ei tosin kaiketi ole tullut minkään sortin tiedotetta mistään suunnasta.


Tyttäreni sanoi kuulleensa hallilla, että kolmikko ei suinkaan olisi lopettanut.
Jotain eripuraa siellä kai on.
 
Viestejä
45
Tyttäreni sanoi kuulleensa hallilla, että kolmikko ei suinkaan olisi lopettanut.
Jotain eripuraa siellä kai on.

Eivät kuitenkaan kaiketi ole osa joukkuetta, koska eivät enää ainakaan nettisivujen mukaan kuulu joukkueeseen?

Huhuja aiheesta on tosiaan liikkunut - samoin kuin tämän kauden jälkeen lopettavista, mutta niistä ei kaiketi saa tällä palstalla kirjoittaa.
 
Viestejä
266
Eivät kuitenkaan kaiketi ole osa joukkuetta, koska eivät enää ainakaan nettisivujen mukaan kuulu joukkueeseen?

Huhuja aiheesta on tosiaan liikkunut - samoin kuin tämän kauden jälkeen lopettavista, mutta niistä ei kaiketi saa tällä palstalla kirjoittaa.

Tulospalvelu - Salibandy

Juu ei tosiaan tuolta löydy, muta olisiko kannattanut kuitenkin jatkaa jos lopettaneet ovat? Aikas hyvin tuo Classic näyttäisi pärjäävän A-SM
 
Viestejä
11
Tulospalvelu - Salibandy

Juu ei tosiaan tuolta löydy, muta olisiko kannattanut kuitenkin jatkaa jos lopettaneet ovat? Aikas hyvin tuo Classic näyttäisi pärjäävän A-SM

No Kinnunen ei ihan mahtunut ikänsä puolesta enää junnuihin. Kahdesta muusta en osaa sanoa, eiköhän ne ole kuitenkin junnu pelejä pelanneet jo riittävästi.
Liigan puolella pelit olis varmaan ollu liian vaativia noinkin kovassa joukkueessa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös