Pääkallo.fi

A-poikien SM-sarja - kuka vie mestaruuden?

Viestejä
27
Ja aika hyvin näytti ErVi pärjäävän, vaikka 15:sta pelaajasta seitsemän b junnuikäistä.

Ensimmäinen nähty A-poikien peli tällä kaudella. Yllätyin siitä, kuinka tasaisena numerot pysyivät, vaikka Oilers olikin ratkaisevat kymmenykset edellä sekä jalalla että pallollisissa ratkaisuissa. Katsomosta ei kyllä osaa arvata, kuka on mitäkin vuosikertaa - laseitta olevat enää erottuu ysikaseiksi.
 
Viestejä
7,835
Siitä olen samaa mieltä, että ei ErVin tarvitse esitystään yhtään hävetä. Lähtökohtaisesti Oilersin olisi ehkä pitänyt pyyhkiä ErVillä lattiaa, mutta ottelu oli numerollisesti koko ajan suhteellisen tiukka. ErVi onnistui pari kertaa munaamaan oikein kunnolla, eli se 3-5 maali ja vitosen ylivoimansa. Tuollaisiin ei vain ole sarjakärkeä vastaan varaa.

edit. Niin ja toki jostain syystä katsoivat viisaimmaksi päästää maalin joka kerta alle minuutti sen jälkeen kun olivat itse tehneet.
 

Kingi

Koovee–TPS 5-1, 13.12.2018.

KOHOKOHDAT
Kooveen mediatiimi on edelleen aivan omassa luokassaan, laadukasta tuotantoa Ruutu+ kautta! Mielestäni kotijoukkue Koovee ansaitsi voiton ja nimenomaan joukkueena! TPS pelaa valitettavasti yhden kaverin kautta ja hänen päivänsä hurmion mukaan, tänään oli sellaista "intoromahduspelaamista", että hallelujaa vaan kymmenille epätoivoisille laukauksille ja joukkuekavereille.
 
Viestejä
240
Tiikerit - M-Team 2-8!!Paikanpäällä katsottuna Tiikerit täysin vastaantulija tuossa ottelussa! Kun Tiimi löysäsi, päästivät Tiikerit hetkeksi peliin mukaan ja sitten lisäsivät taas kaasua👍
 
Viestejä
7,835
Pieni ennustus tälle päivälle.
Joku #70 tekee tänään 3+4 ja ketju kaveri #9 painaa 4+1. Ottakaa talteen

Katotaan. Ei ole Teemu Harle minun tuttujani.

Oilersilla ei ole käytännössä liigamiehiä tänään mukana. Mielenkiintoinen nähdä, jatkuuko lento. Happee voitti keskinäisen syksyllä Jyväskylässä jatkoajalla 9-8.
 
Viestejä
7,835
Katotaan. Ei ole Teemu Harle minun tuttujani.

Oilersilla ei ole käytännössä liigamiehiä tänään mukana. Mielenkiintoinen nähdä, jatkuuko lento. Happee voitti keskinäisen syksyllä Jyväskylässä jatkoajalla 9-8.

Teki se Harle Happeen ensimmäisen maalin. Numeroa 9 en Happeella nähnyt.
 
Viestejä
7,835
Edelleen ihmettelen, että mitä tuo Steelers hommailee.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
100
Juu Nokian liigavahvistukset Joona Rantala #70 ja Joonatan Kovanen #9 Nokian KrP-EräViikingit kamppailusta.
Olin paikalla ja Nokialaiset olivat heikosti valmistautunut otteluun, pariin kertaan ErVi pääsi tasoihin ja joka maali nosti joukkueellen tahtoa voittaa vieraissa...kuitenkin Näätä vei 3 pistettä
 

Liitteet

  • Näyttökuva (29).png
    Näyttökuva (29).png
    4.1 KB · kertaa luettu: 19
Viimeksi muokattu:

yyz

Viestejä
653
Juu Nokian liigavahvistukset Joona Rantala #70 ja Joonatan Kovanen #9 Nokian KrP-EräViikingit kamppailusta.
Olin paikalla ja Nokialaiset olivat heikosti valmistautunut otteluun, pariin kertaan ErVi pääsi tasoihin ja joka maali nosti joukkueellen tahtoa voittaa vieraissa...kuitenkin Näätä vei 3 pistettä
ErVin Koko kakkoskenttä oli B junnuja.
Kaiken lisäksi he tekivät joukkueen kuudesta maalista neljä ja vielä niin , että kaikki 4 teki kaksi 02 syntynyttä. Ei huonosti.
 

Pipsapossu

Ervillä alkaa olla jo kiire.
ErVin Koko kakkoskenttä oli B junnuja.
Kaiken lisäksi he tekivät joukkueen kuudesta maalista neljä ja vielä niin , että kaikki 4 teki kaksi 02 syntynyttä. Ei huonosti.

Oli miten oli, vaikeaa on ervin a:lla. Krp on yksi niistä, joka pitäis olla budjetoituja pisteidenkeruuseen, aivan sama ketä krp:n rosterissa on.

Ei esimerkiksi lasb ole vielä karannut, mutta haastava loppukausi on kyllä tulossa.
 
Viestejä
7,835
ErVi on kuitenkin vain kahden pelin päässä LaSBista. Ja jos toinen niistä on keskinäinen, niin ErVin tarvitsee ääritapauksessa voittaa vain yksi toinen peli.
 
Viestejä
218
Vaikka kuinka mennään posin kautta niin niukkoihin tappioihin ErVissä ei voi olla enää tyytyväinen! Jännittävä loppukausi varmasti tulossa sarjan molempiin päihin ja siihen väliinkin!
 

yyz

Viestejä
653
Vaikka kuinka mennään posin kautta niin niukkoihin tappioihin ErVissä ei voi olla enää tyytyväinen! Jännittävä loppukausi varmasti tulossa sarjan molempiin päihin ja siihen väliinkin!
Näin on.
ErVin on PAKKO alkaa voittamaan otteluita.
"Pelattiin hyvä peli, vaikka hävittiin" ei vaan enää riitä. Nyt pitää tulla pisteitä.
Ihan sama miten ja millaisella pelillä.
 
Viestejä
442
Mielestäni noista tiukoista tappioista ei kannata liikaa puhua. Tulos ei kerro läheskään kaikkea, varsinkaan ervin tilanteessa. Joukkue pelaa paljon pallolla, mutta ei ole vaarallinen (ns. pallollista puolustamista). Niitä pelejä mitä heiltä olen nähnyt, ovat olleet tasaisia numerollisesti, mutta ei todellakaan pelillisesti. Pelaa pitkiä jaksoja pallolla, mutta pallon menettäessään monesti ovat pulassa.
 
Viestejä
7,835
Oliko Steelers-pelaajien sopimukset solmittu vain marraskuun puoliväliin asti, vai mikä tämä homma on, että kaikilta tulee turpaan?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös