Pääkallo.fi

B-junnujen SM-karsinnat 2019-2020

Viestejä
13
Minulle eilinen OLS (Oilers pelissä) oli kyllä melkoinen pettymys. Oulussa tasan tarkkaan yksi tehty maali ja sekin YV:llä. Tasakentällisin Oilersia vastaan ei siis maalin maalia.
Niin, no asialla on myös toinen puoli mitä luulisi sinunkin noilla värilaseilla hehkuttavan. Oilers pelasi eilen todella fiksua ja kurinalaista viisikkopeliä. Lisäksi viimeisteli paikoistaan tehokkaasti. Toki saat pettyä vapaasti mihin milloinkin haluat, mutta kyllä tuossa kaksi eri tason joukkuetta oli eilen vastakkain, vaikka Olssilla hyviä yksilöitä onkin.
 
Viestejä
283
Aika jännäksi menee kakkoslohkon toinen jatkaja. Toki Oilersilla on edelleen kolme peliä jäljellä, mutta silti aika selkeä suosikki voittamaan lohkon.
Kenenkään muun tämän lohkon joukkueen peli ei suoranaisesti oo vakuuttanut kyllä tänä viikonloppuna, kyllähän Oilers tästä kävelee lohkovoittoon. Veikkaan OLS:ia kakkoseksi, ihan vaan koska OLS.
Krp'llä hyviä, jopa aikuisten tasolla pärjääviä pelaajia pari kolme, kädetön valmennus hieman vaikeuttaa joukkueen tekemistä. Kooveella rosteri jolla ei pitäis olla SM:ään mitään asiaa, tosin oli viime kaudellakin ja tadaa, sinne ne pääsi rimpuilemaan. Happeelta iso alisuorittaminen tänä viikonloppuna Krp- voitosta huolimatta, viisikkopeli ei loista.
PoNoVo/NST:llä uskoakseni Divaripaikka muutenkin tavoitteena vain, voivat pelata rennoin mielin.

Kyllä tästä lohkosta Divariin joutais Oilersia ja OLSia lukuunottamatta kaikki.
 
Viestejä
2
Happeelta taas aivan käsittämätöntä räpellystä PoNoVo/NST:tä vastaan.
PoNoVo/NST oli vaan liian kova. Ei millään olisi kaatunut edes Happeen parhaalla pelillä. Rahkeita varmasti tiukempaan peliinkin olisi ollut, mutta NST #36 piti kovalla puollustuksellaan tiukoissa paikoissa joukkuetta pystyssä. Valitettavasti häneltä jäi tänään nimikkolaukaus eli rystylämäri veskarin rintaan, mutta eiköhän seuraavalla kerralla verkko heilu.
 
Viestejä
283
PoNoVo/NST oli vaan liian kova. Ei millään olisi kaatunut edes Happeen parhaalla pelillä. Rahkeita varmasti tiukempaan peliinkin olisi ollut, mutta NST #36 piti kovalla puollustuksellaan tiukoissa paikoissa joukkuetta pystyssä. Valitettavasti häneltä jäi tänään nimikkolaukaus eli rystylämäri veskarin rintaan, mutta eiköhän seuraavalla kerralla verkko heilu.
Kiitos tästä meemi-kommentista, täällähän alkoikin olla jo turhan asiallinen ja vakava linja! :)
 
Viestejä
5
Eka viikoloppu alkaa olee takana. Oliko missää lohkossa mitään ihmeempää? Entäs tuo ”kuolemanlohko”?
 
Viestejä
302
OLSin menoa katsellessa kävi mielessä, että mitä siellä on tapahtunut viime vuosina? OLS oli ehdotonta valtakunnallista kärkeä vielä aluesarjaiässä ja edelleen siellä on kovia yksilöitä. SM-tasolla ei kuitenkaan ole tullut menestystä tässä ikäluokassa.

Siinä missä esim. SPV on onnistuneesti haalinut Pohjanmaan toivot kasaan, eikö sama ole onnistunut OLSissa? Vai onko siellä muita haasteita?
Näinhän se tyypillisesti OLSilla menee. Jotenkin siellä on vain aina ihan helvetin isoja ja fyysisiä pelaajia ja juoksee vastustajilta jalat alta D-E junnuina. Sitten kun muutkin osaa juosta ja fysiikka on kunnossa loppuu eväät. Muutama huippuyksilö monessa ikäluokassa joo, mutta niistäkin osa hiipunut aika paljon.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
30
Viitsitkö hieman perustella myös miten lohko jossa kaikki pelit päättyy 1-2 maalin erolla ja mukana kuitenkin hyvän tasoisia esim. FBA-joukkueita on kaikista helpoin ?
1-2 maalin erot tarkoittavat vaan että ovat tasaisia pelejä? Mielestäni lohkossa ei ole yhtään mitalli ehdokasta tulevalle kaudelle ja muutenkin pidän muiden lohkojen tasoa parempana.
 
Viestejä
720
1-2 maalin erot tarkoittavat vaan että ovat tasaisia pelejä? Mielestäni lohkossa ei ole yhtään mitalli ehdokasta tulevalle kaudelle ja muutenkin pidän muiden lohkojen tasoa parempana.

Eikö tasaiset pelit nimenomaan tee lohkosta vaikean siinä oleville joukkueille? Eihän lohkon helppoutta voi mitata kuin siinä oleville joukkueille. Heikkotasoisin se voi olla, mutta jos kaikki joukkueet ovat tasaisia, on se kaikkea muuta kuin helppo.
 
Viestejä
7,835
sinunkin noilla värilaseilla

Haluatko tarkentaa tätä? Noin esimerkiksi, yliarvioinko Oilersia mielestäsi, kritisoinko esim. tuomareiden tuomioita tai muuta vastaavaa, eli miten tämä mielestäsi ilmenee?
 
Viestejä
780
Mitä mieltä josbasta? Onko 3/3 voittoa yllättävää?

Oli todella. Voitto Classicista oli varsinainen jytky. Harvoin näkee mitään joukkuetta tulevan niin pomppa auki peliin kuin Classic tuohon kamppailuun. Edellisessä pelissähän Classic oli ollut täysin suvereeni. Josba pelasi upeasti joukkueena ja ansaitsi voiton. Ne kaksi muuta Josban vastustajaa olivat alempaa divaritasoa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös