Pääkallo.fi

B-poikien SM-Sarja 2019-2020

Viestejä
885
Eikä runkosarjan voittokaan ole karannut Oilersilta vielä, kun otetaan huomioon että ErVi hävisi Welhoille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Oilers ja ErVi voittavat pelejä tasatahtiin, on keskinäisessä pelissä vielä panoksena runkosarjan voitto. Enkä striimin katsoneena pidä Oilersin esitystä minään räpiköintinä. Aika pienten marginaalien peli kuitenkin. Jos esimerkiksi Oilersin eka rankkari olisi mennyt pussiin ja jos OLSin toisen erän viimeisellä sekunnilla tehty vaparimaali olisi estetty, peli olisi ollut varsinaisella peliajalla tasan. Joo, tiedän että myös OLS missasi rankkarin, mutta tarkoitan vain ettei peli ollut niin yksipuolinen kuin nimimerkki Ammatin mies antoi ymmärtää. Oilersin rosterin kapeuteen vaikutti sitä paitsi sekin, että seuran C1-joukkue pelasi lauantaina oman matkapelin, eikä sieltä saatu B:n rinkiin syvyyspelaajia. Lisäksi on otettava huomioon, että Oilersin B:n rosterista oli viikonlopun peleistä poissa loukkien, sairastelujen tai muiden syiden vuoksi Viitanen, Salonen, Pitkänen, Sjöblom, Heinonen ja Bäcklund. Kahta viimeksimainittua ei tosin ole nähty koko kaudella, mutta jos tästä olisi saatu vaikka kolme kaveria mukaan ja C1:stä kaksi, niin Oilers olisi voinut pelata kolmella kentällisellä Oulussa. Mitä taas tulee otteluaikataulujen suunnitteluun, Oilers onnistui lähes maksimaalisesti ASM:n ja BSM:n kohdalla, mutta tämä yksittäinen OLS-ottelu oli sitten se ainoa epäkohta.
 
Viestejä
7,834
Joku korjatkoon jos olen täysin väärässä, mutta kotijoukkueet saa aika pitkälti sanella nuo otteluajat. Siis niin, että siihen täytyy olla oikeasti joku todella pätevä syy, että vierasjoukkue saa kieltäytyä. Mikään "No meidän edarilla on peli" tai "Jukalla on kuukautiset" ei riitä, vaan se pitää olla luokkaa "Meillä on seitsemättä päivää putkeen ottelu" tai "Meillä on yhtä aikaa samassa sarjassa toinenkin vierasottelu".

Eli jos OLS sanoo, että se on sunnuntaina klo 12, niin sehän on sunnuntaina klo 12. Toki Oilers olisi voinut ehdottaa vaikka ylihuomista pelipäiväksi, mutta ei se olisi välttämättä
a) sopinut OLSille
b) ollut yhtään sen parempi
En minä tiedä miten tämä meni, mutta OLS olisi voinut sanoa, että ottakaa lauantai tai sunnuntai.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
10
Olisihan kauden alussa jojon yms. pitänyt huomioida asia, että pelit osuu näin lähekkäin ja tehdä aikataulusta ehdotus...

”Terve Oulu, Oilers täällä soittelee. Meille on tulossa neljän kuukauden päästä vähän kinkkinen tilanne, kun menee A:n ja B:n ottelut ikävästi limittäin ja tuolloin tulee olemaan loukissa aika monta kaveria ja sitten on varmaan vielä influenssa-aaltokin jylläämässä, niin voitaisko kattoa siitä lähipäiviltä vaikka joku toinen ajankohta sille meidän 19.1. ajoitetulle ottelulle?”😁
 
"Kyllä se käy. Laitetaanko siitä 21.1. tiistai, 23.1. torstai vai 15.1. keskiviikko?"
 
Viestejä
266
Joku korjatkoon jos olen täysin väärässä, mutta kotijoukkueet saa aika pitkälti sanella nuo otteluajat. Siis niin, että siihen täytyy olla oikeasti joku todella pätevä syy, että vierasjoukkue saa kieltäytyä. Mikään "No meidän edarilla on peli" tai "Jukalla on kuukautiset" ei riitä, vaan se pitää olla luokkaa "Meillä on seitsemättä päivää putkeen ottelu" tai "Meillä on yhtä aikaa samassa sarjassa toinenkin vierasottelu".

Eli jos OLS sanoo, että se on sunnuntaina klo 12, niin sehän on sunnuntaina klo 12. Toki Oilers olisi voinut ehdottaa vaikka ylihuomista peli päiväksi, mutta ei se olisi välttämättä
a) sopinut OLSille
b) ollut yhtään sen parempi
En minä tiedä miten tämä meni, mutta OLS olisi voinut sanoa, että ottakaa lauantai tai sunnuntai.
Olet oikeassa, jos muistan oikein... koti joukkue voi päättää yksipuoleisesti peliajan jos se on 12-19.00 viikonloppuna. Silti vierasjoukkue voi anoa peliajan muutosta ihan yleisesti, siihen ei tietenkään tarvitse tarttua.
 
Viestejä
885
Ymmärtääkseni Oilersin pojat ovat Espoossa puolenyön aikaan. En usko, että Oilersinkaan intresseissä olisi ollut aloittaa ottelua myöhemmin. Pitää muistaa, että myös säännöllinen, tarpeeksi pitkä yöuni on pelaamisen ja koulunkäynnin ohessa tärkeä elementti.
 
Näin on. Ja tästäkin syystä on minusta erittäin hyvä, että sinne ei väkisin tungettu koko joukkueellista mukaan.
 
Viestejä
6
Kyllä sieltä viime kaudella löytyikin ja nimilistoja katselemalla, löytynee myös ensi kaudella. Tämä kausi nyt meni miten meni, mutta silti tulokset on aivan toista luokkaa (kauden mittakaavassa) kuin mitä esim. OLS:lla on. Itseasiassa kun tuosta sarjataulukkoa katsot, niin millä muilla seuroilla on top-5 joukossa sekä PASM:ssä että PBSM:ssä joukkue? TPS, muita? Sen voin sanoa, että OLS siellä ei ole.

Siitä olen täysin samaa mieltä, että ilkeän (joskin sallitun ja voittoa edistävän) tempun OLS teki laittamalla tuon alkamaan 12:00 eikä vaikka 18:30 tai edes 16:00. Olisi ehkä jotain öljypoikaa voinut maanantaina väsyttää koulussa, mutta silti.
Hienoa Arto että Oilers menestyy A-B joukkueillaan. Tänään kuitenkin OLS oli selkeästi pelissä edellä, vaikka lopputulos olikin vain 7-5 kotijoukkueen hyväksi. Ja mitä ottelun alkamisaikaan tulee, en usko hetkeäkään että kotijoukkue olisi sumplinut etukäteen alkamisaikaa aikaseksi juuri siksi että Oilers pelasi A-sm pelin edellisenä päivänä.
 
Viestejä
13
Heh, arvelinkin että Arto ja muut espoolaiset nousee takajaloilleen kun vähän sivaltaa suurta ja mahtavaa Eesporttia. Erityiset peukkuhekottelut vielä nuorten urheilijoiden vaarassa olevalle kehitykselle kun kerran kaudessa joutuu tulemaan puoliltaöin sunnuntaina kotiin. Olssilla tällä kaudella sunnuntaipelit vielä mm. 18.00 Tampereella ja 18.30 Turussa. Vähän suhteellisuudentajua sinne eteläänkin, kiitos.

Mutta jatketaanpa sesonkia ja toivotaan että saadaan vielä keväällä kokonainen ja hyvin levännyt Oilers Ouluun pleijarien merkeissä!
 
Viestejä
113
OLS-Oilers-tilannehan on varsin mukavasti, voitot on tasan. Oilers on tosin pelannut molemmat pelit ilman koko ykköskenttää, mutta joka tapauksessa. Viikonpäiville näitä oikeita matkapelejä ei pysty laittamaan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>

Haluatko avata, miksi koet tarpeelliseksi "sivallella" muita joukkueita? Mistä katkeruus?
 
Viestejä
13
Koin tarpeelliseksi nostaa esiin Oilersin tekemän mielestäni oudon ratkaisun. Ei katkeruutta. Ja eiköhän tälläkin foorumilla sivallella jatkuvasti puolin ja toisin, esimerkkinä Arton alati hulvaton läppä Welhoista sarjan parhaana kotijoukkueena.
 
Minun?

Welhojen kotiyleisö on tällä kaudella sillä tasolla, ettei Kuopio-Hallista haeta tällä kaudella ainuttakaan helppoa pistettä. Tod. näk. liigan paras kotijoukkue. Molemmissa avausviikonlopun matseissa vastustaja otti jäähyt kuumumisen seurauksena. Ns. ”Sikakatsomo” pitää huolen ettei vastustajille tule yhtään helppoa iltaa Kuopiossa. #kultajuna
 
Viestejä
885
OLS-Oilers-tilannehan on varsin mukavasti, voitot on tasan. Oilers on tosin pelannut molemmat pelit ilman koko ykköskenttää, mutta joka tapauksessa. Viikonpäiville näitä oikeita matkapelejä ei pysty laittamaan.
Karsinnoissahan joukkueet kohtasivat parhailla kokoonpanoillaan ja tuolloin Oilers voitti 7-1.
Heh, arvelinkin että Arto ja muut espoolaiset nousee takajaloilleen kun vähän sivaltaa suurta ja mahtavaa Eesporttia. Erityiset peukkuhekottelut vielä nuorten urheilijoiden vaarassa olevalle kehitykselle kun kerran kaudessa joutuu tulemaan puoliltaöin sunnuntaina kotiin. Olssilla tällä kaudella sunnuntaipelit vielä mm. 18.00 Tampereella ja 18.30 Turussa. Vähän suhteellisuudentajua sinne eteläänkin, kiitos.

Mutta jatketaanpa sesonkia ja toivotaan että saadaan vielä keväällä kokonainen ja hyvin levännyt Oilers Ouluun pleijarien merkeissä!
Taisit ymmärtää pointtini väärin. En tarkoittanut, että voi kauheaa kun Espoon pojat ovat kotona puoliltaöin. Tarkoitin sen sijaan, että OLSin määrittelemä alkamisaika (12:00) oli mielestäni ihan ok. Tarkoitin että jos peli olisi alkanut myöhemmin, pojat olisivat olleet vielä myöhemmin kotona ja että tämä oli jo tarpeeksi myöhään. Mutta siitä olen samaa mieltä, että olisi hienoa nähdä BSM:ssä mahdollisimman hyviä rostereita eri joukkueilla. Olisin esimerkiksi mielelläni halunnut nähdä Tatu Havulan Josban riveissä sekä Topias Simosen ja Jere Koistisen Welhojen riveissä. Ja olisi mukavaa nähdä Antti Vikstedt, Valtteri Lämsä ja Veeti Lahtinen myös OLSin riveissä aina kun vierailevat täällä etelässä :)
 
Viestejä
7,834
Karsinnoissahan joukkueet kohtasivat parhailla kokoonpanoillaan ja tuolloin Oilers voitti 7-1.

Taisit ymmärtää pointtini väärin. En tarkoittanut, että voi kauheaa kun Espoon pojat ovat kotona puoliltaöin. Tarkoitin sen sijaan, että OLSin määrittelemä alkamisaika (12:00) oli mielestäni ihan ok. Tarkoitin että jos peli olisi alkanut myöhemmin, pojat olisivat olleet vielä myöhemmin kotona ja että tämä oli jo tarpeeksi myöhään. Mutta siitä olen samaa mieltä, että olisi hienoa nähdä BSM:ssä mahdollisimman hyviä rostereita eri joukkueilla. Olisin esimerkiksi mielelläni halunnut nähdä Tatu Havulan Josban riveissä sekä Topias Simosen ja Jere Koistisen Welhojen riveissä. Ja olisi mukavaa nähdä Antti Vikstedt, Valtteri Lämsä ja Veeti Lahtinen myös OLSin riveissä aina kun vierailevat täällä etelässä :)

Toivottavasti olit Eerikkilässä katsomassa pelejä.
 
Viestejä
885
Tänään oli Josballa keskushyökkääjäosasto kohdillaan. Ykköskentässä U19-maajoukkueessa pelannut Tatu Havula, kakkoskentässä 03-ikäluokan U16-maajoukkueessa esiintynyt Jasu Holopainen ja kolmoskentässä 04-ikäluokan U16-maajoukkueessa ollut Aleksanteri Tirkkonen. Tämä ihan vain ulkopuolisena huomiona.
 
Viestejä
266
Kouzi kyseli tossa vajaa pariviikkoa sitten top 8 joukkueiden ennustusta ja siihen mm. kommentoin, että hieman liian aikaista, mutta parin viikon päästä ollaan, ehkä hieman viisaampia... tämän viikonlopun jälkeen, uskaltaisin sanoa, että ennustukseni voi pitää paikkansa top 6 joukkueista... Ervi, Oilers, Tps, Lasb, Classic ja Ols. Ols ja Classic ottivat tärkeitä voittoja (Ols 2/3 ja Classic 3/3), Jospa ei saanut kolmesta pelistä bonaripisteitä (1/3) ja pelejä ovat pelanneet hieman muita enemmän (verrattuna samoista sijoista pelaavia joukkueita). Haukat ottivat todella tärkeän voiton Kooveesta ja parantelivat hieman jatkoonpääsy mahdollisuuksiaan, vielä kun on pelejäkin enemmän jäljellä, kun Jospalla, Kooveellä ja Welhoilla. Welhot ottivat nyt sen todella elintärkeän bonus voiton Ervistä (kotona vielä), jonka ansiosta taistelevat vielä sääleistä, vaikka kotipelejä on enää vain kaksi jäljellä. Kooveen on nyt alettava ottamaan voittoja, jos aikovat sääleihin ja seuraavana vastassa Oilers (muutenkin loppuohjelma näyttää haastavalta). Ervi näyttää tällä hetkellä olevan aika vahvoilla runkosarjan voittajaksi, mutta kovasti piristynyt Classic voittaessaan sunnuntaina Ervin (8/10 viime peleistä voittoja), voi auttaa öljymiehiä paljonkin. Lisäksi Classicin muutamat ketjumuutoksetkin näyttävät osuneet aika hyvin viime peleissä ja viikonloppuna A-junnuilla ei taida olla peliä...
 
Viestejä
7,834
Kooveen on nyt alettava ottamaan voittoja, jos aikovat sääleihin ja seuraavana vastassa Oilers (muutenkin loppuohjelma näyttää haastavalta).

Joku kertokoot paljonko Kooveelta on siellä U19-turnauksessa mukana, viimeksi kun katselin Kooveen B-junnuja, niin siellä oli puolenkymmentä maju-poikaa. Oilersilta siellä on varmaan joku ja vaikuttaa siltä puolelta.
 
U19-maajoukkuetta ei ole vielä virallisesti julkaistu, mutta epäilen kovasti ettei siellä KooVeen pelaajia ole lainkaan. En tiedä keitä puolenkymmentä maju-poikaa tarkoitat, mutta luullakseni Roni Kranni ( s. 03 ) ja Niko Ojala ( s. 03 ) ovat olleet U16-majukuvioissa mukana, mutta eivät he sentään U19-maajoukkueeseen mahdu.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös