Pääkallo.fi

B-poikien valtakunnalliset 20-21

Viestejä
82
On sisäpiiritietoa Hawksin joukkueesta ja rehellisesti sanottuna, en ole vakuuttunut kuulemistani nimistä. Silti kyllä erittäin innolla odottelen Hawksin joukkueen julkistamista, sillä on mahdollista, että kuulemani nimet eivät koko totuutta kerro ja jos kertoisi niin se olisi kyllä paha koko Hawksin joukkueelle. Joku vielä yritti väittää, että Shrekin koko käyttäjä on luotu pelkästään Hawksin joukkueen kritisointiin. Tässä olet väärässä, sillä Shrekin oikea motiivi luoda käyttäjä on antaa high IQ salibandy mielipiteitä, niin kuin käyttäjänimestä voi päätellä.
Ja toisaalta jos miettii aiempia kausia niin ns kakkos/kolmoskorin pelaajilla on pystytty saavuttamaan sm-sarjapaikka.
 
Viestejä
31
Merikosken rosteri on tuolla edarin sivuilla eli 11+1 B-ikäistä, jotka treenaavat kesän karsintoja varten yhdessä varsinaisen B:n kanssa. Puolenkymmentä poikaa pelannut viime kaudella OLS:ssa B:n SM:ää ja saman verran Miesten kakkosta. Tähän muutama B:n pohjoisen aluesarjamestari ja täsmävahvistus mukaan. Karsintalohkot näin pohjoisen näkökulmasta aivan ok, jännitetään keskittääkö OFBC kärkensä Josba- vai paikallispelilohkoon. Heillä on aivan mallikas pääosin 04:sta koostuva rosteri. Koskelle yhdellä tappiolla sitten hieno SM-karsintalohko Luistinseuran kanssa. Voipi tietty olla, että aluesarjat taas kutsuu, M-Teamista ja Turusta ei tiedä ja Hatsina on kova, mutta hyvä kehittymispaikka on myös tuo Miesten kakkonen. Miehet Edustus | Merikoski SBT
 
Viestejä
890
Jos kävi HaKin pojilla arpamunkki viime kauden esikarsinnoissa, niin nyt räpsähti Helsinki Unitedille ja osittain samoille pelaajille surkein mahdollinen arpaonni. KooVee samassa lohkossa ja Karhut sekä ÅIF samassa arvontakaaviossa. Tästä jos United vääntää itsensä valtakunnallisiin, niin puhutaan valtavasta karsintapaukusta.
 
Viestejä
8

Uskoisin itse, että Unitedilla on täydet mahdollisuudet valtakunnallisiin. Karhut ovat täysin voitettavissa, vaikka viime vuonna nämä Hakin kantavat voimat hävisivätkin heille. Mutta jos otteluita katsoi, huomasi, että häviöt Karhuille eivät menneet Hakin parhaimmiston piikkiin, vaan muun joukkueen, joista osa pelaa nykyään Hawksin riveissä inside informaationi mukaan. Nyt jos Unitedin joukkuepeli kulkee paremmin kuin Hakin joukkuepeli viime vuonna, pitäisi Karhuista saada semi helppo voitto. Kyllä itselläni on täysi luotto Unitediin.
 
Viestejä
324

Eli muu joukkue sössi vaikka tähdet olivat pelipäällä? Toivottavasti nyt tärppää.
 
Viestejä
56
On sisäpiiritietoa Hawksin joukkueesta ja rehellisesti sanottuna, en ole vakuuttunut kuulemistani nimistä. Silti kyllä erittäin innolla odottelen Hawksin joukkueen julkistamista, sillä on mahdollista, että kuulemani nimet eivät koko totuutta kerro ja jos kertoisi niin se olisi kyllä paha koko Hawksin joukkueelle. Joku vielä yritti väittää, että Shrekin koko käyttäjä on luotu pelkästään Hawksin joukkueen kritisointiin. Tässä olet väärässä, sillä Shrekin oikea motiivi luoda käyttäjä on antaa high IQ salibandy mielipiteitä, niin kuin käyttäjänimestä voi päätellä.
Anna toki palaa niiden high IQ salibandy kommentien kanssa, sillä sellaisia ei ole sinulta vielä kuulunut yhtäkään. Väitit että käyttäjääsi ei ole perustettu Hawks B:n vihaamiseen, mutta viestihistoriasi kertoo jotain aivan muuta.
 
Viestejä
158
Uskoisin itse, että Unitedilla on täydet mahdollisuudet valtakunnallisiin. Karhut ovat täysin voitettavissa, vaikka viime vuonna nämä Hakin kantavat voimat hävisivätkin heille. Mutta jos otteluita katsoi, huomasi, että häviöt Karhuille eivät menneet Hakin parhaimmiston piikkiin, vaan muun joukkueen, joista osa pelaa nykyään Hawksin riveissä inside informaationi mukaan. Nyt jos Unitedin joukkuepeli kulkee paremmin kuin Hakin joukkuepeli viime vuonna, pitäisi Karhuista saada semi helppo voitto. Kyllä itselläni on täysi luotto Unitediin.
Huomaa selvästi että on joku Helsinki unitedin pelaaja jolla menny vähä tunteisiin😁 älä huoli ei se teidänkääb rosteri näytä yhtään miltään että aika turhaa haaveilua
 
Viestejä
122
Jouukkueiden muodostaminen näin korona-aikana on täytynyt olla tosi haasteellista. Jos tryoutteja on pidetty niin ne on täytynyt olla pienryhmissä. Pystyykö silloin vertaamaan koko ryhmää keskenään? Lähikontakteja on käsittääkseni pitänyt välttää. Vielä jos valmentajalle on entuudestaan tuttuja vain toinen ikäluokka niin valinnat on joutunut tekemään paperilla. Olisko tässä syy miksi kaikilla ei ole vielä nimilistaa julkistettavaksi.
 
Viestejä
158
Kooveelle Karhuille ja Åifille napsahti kyllä paha nakki. Joku heistä nyt jää ulos vaikka perjaatteessa kaikki valtakunnallisiin menisivät helposti jostakin muusta lohkosta
Lohkoparin muita joukkueita en ota edes keskusteluun pystyvätkö haastamaan tuota kolmikkoa.
 
Viestejä
40
Lohkoja on 12 ja jäljellä olevia paikkoja valtakunnalliseen on 12. Pääsevätkö ainoastaan lohkovoittajat suoraan jatkoon?

Edit. tarkoitan, onko lohkon 2. sijalla mitään merkitystä.
 
Viestejä
8
Huomaa selvästi että on joku Helsinki unitedin pelaaja jolla menny vähä tunteisiin😁 älä huoli ei se teidänkääb rosteri näytä yhtään miltään että aika turhaa haaveilua
Nyt joudun kyllä sinulle tuottamaan pettymyksen, sillä Shrek ei ole Unitedin rosterissa. Salibandy kokemusta Shrekillä kuitenkin on, mutta lähinnä pihapeleistä. Nykyään, Shrek on vain tämän hienon lajin ystävä ja haluaa jakaa mielipiteitään täällä.
 
Viestejä
890
Uskoisin itse, että Unitedilla on täydet mahdollisuudet valtakunnallisiin. Karhut ovat täysin voitettavissa, vaikka viime vuonna nämä Hakin kantavat voimat hävisivätkin heille. Mutta jos otteluita katsoi, huomasi, että häviöt Karhuille eivät menneet Hakin parhaimmiston piikkiin, vaan muun joukkueen, joista osa pelaa nykyään Hawksin riveissä inside informaationi mukaan. Nyt jos Unitedin joukkuepeli kulkee paremmin kuin Hakin joukkuepeli viime vuonna, pitäisi Karhuista saada semi helppo voitto. Kyllä itselläni on täysi luotto Unitediin.
Luotto joukkueeseen on tärkeää ja kentällähän ottelut ratkaistaan. Oletan että viittaat lähinnä viime kauden B-divarissa Campossa pelattuun otteluun, jossa Karhut voitti HaKin jatkoajalla 10-11. Se on varmasti ollut kireä ottelu, joka olisi voinut ratketa suuntaan tai toiseen.

Mutta vaikka kyse on joukkuepelistä, täytyy huomioida että tuosta yllämainitusta B-divariottelusta Karhuilta puuttui muuan Juuso Ahola. Kaveri murtautui U19-maajoukkueeseen, teki Miesten divarissa 21 ottelussa tehot 26+20=46, A-divarissa 14 ottelussa tehot 36+33=69 ja vielä B-divarissa 9 ottelussa tehot 18+17=35.

Sitä paitsi vaikka Karhut jäisikin Helsinki Unitedin taakse, joukkueen pitäisi kammeta vielä ÅIFin tai KooVeen ohi päästäkseen valtakunnallisiin. KooVeelta löytyy runsaasti laadukkaita pelaajia, joilla on BSM-kokemusta viime kaudelta ja vieläpä pelaajaprofiililtaan sopivan erilaisia pelaajia ( esim. Niko Ojala 7+27=34 ja Topi Nikkanen 24+8=32 ). Lisäksi Roni Kranni on aivan 03-ikäluokan eliittipelaajia ja Alex Sormunen puolestaan 04-ikäluokan.

Ja ÅIF on puolestaan luultavasti kaiken kaikkiaan se laadukkain ja tasalaatuisin joukkue näistä kaikista. Mutta kentällähän pelit tosiaan ratkaistaan!
 
Viestejä
8
Anna toki palaa niiden high IQ salibandy kommentien kanssa, sillä sellaisia ei ole sinulta vielä kuulunut yhtäkään. Väitit että käyttäjääsi ei ole perustettu Hawks B:n vihaamiseen, mutta viestihistoriasi kertoo jotain aivan muuta.
Siellä selvästi Hawksin pelaajat erittäin vihaisina Shrekin mielipiteistä. Varmasti tietävät itsekkin, että Shrek on oikeassa, kun vielä klo 3 aamulla Shrekin mielipiteet asustelee siellä sinun päässä. Eikö muka tule edes uni sen takia? Jos näin on, olen siitä pahoillani, koska Shrekin tarkoitus ei ollut Hawksin pelaajien yöuniin vaikuttaa.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
667
On tämä kyllä kumma kun ei ne Hawks reppanat uskalla joukkuetta julkaista. Ovatko niin nolostuneita nykyisestä joukkueesta, että ei saa sitä julkaistuksi? Jos kuulemma on jo "huhujen mukaan" kaksi joukkuetta kasassa, mikä on esteenä, että ei saa edustusjoukkuetta julkaistuksi?
Varoitus nimimerkille @Shrek knows salibandy. Tällaista sävyä ei kaivata juniorikeskustelussa.
 
Viestejä
11
Noniin, täällä on päästy taas muiden dissaamisen makuun. Jos nyt itsekin hieman pohtisi lohkojakoja.

A-lohko: Happee, SalBa, SB Vaasa, SCH Black

A-Lohkossa Happee lienee selvä voittaja, mutta onko SB Vaasasta SalBan haastajaksi? En osaa sanoa, en tunne tarpeeksi hyvin Vaasan joukkuetta, mutta jos veikata pitäisi, niin jatkoon Happee ja SalBa.

B-lohko: Sudet SB, Classic Blue, Wild Duckz, YPA

B-lohkossa Sudet myöskin taitaa olla lohko voittaja, sekä lohkoparin toinen joukkue, joka selviää jatkoon. Tämä ei ainakaan itselle ole millään tavalla hirveätä kiinostusta herättävä lohko, tai lohkopari. Happee helposti lohkoparista jatkoon, Sudet ja SalBa kamppailevat toisesta paikasta.

C-lohko: KooVee, Helsinki United, O2-Jyväskylä II, Voima

C-lohkossa KooVee lienee selkein ennakkosuosikki. KooVeesta pistepörssin kärjestä pelaajia kasvanut A-junnu sarjoihin, joten joukkue lienee sen puolesta heikentynyt. Kuinka paljon ovat saaneet pelaajia muualta, jää nähtäväksi. Helsinki Unitedille annan mahdollisuuden, että kykenevät haastamaan KooVeen, en kuitenkaan usko, että siihen ihan paukut riittävät. KooVee sekä United Helpohkosti tästä lohkosta jatkoon.

D-lohko: Karhut, ÅIF, KaPa-65

Tämä lohkopari onkin mielenkiintoinen, sillä tästä parista tippuu vähintäänkin yksi kova porukka ulos valtakunnallisista sarjoista, ja kun Unitedin taso selviää, on mahdollista että tästä tippuu jopa kaksi kovaa porukkaa ulos.
Tässä lohkossa uskon, että Karhut vie Åifia Aholan mitalla, ja etenee ykkösenä jatkoon.

Tässä lohkoparissa uskon kyllä, että myös United haastaa tosissaan näitä kolmea seuraa paikasta valtakunnalliseen. Tämä nyt pohjautuu täysin mielikuviin joukkueesta, joten varmasti tämän kanssa ollaan viisaampia vasta ensimmäisten harjoitusotteluiden jälkeen. Vaikea veikata tästä parista ketään muuta, kuin KooVee jatkoon.

E-lohko: Josba, Loviisan Tor, OFBC Vihreä

E-lohkossa Josba suvereeni ennakkosuosikki. Loviisa, sekä OFBC taistelevat sitten kakkospaikasta, jonka Loviisa nappaa.

F-lohko: Blackbirds, SaiPa, LeKi

"Lätkälohko". Blackbirds kuulemani mukaan erittäinkin hyvällä porukalla lähtee kauteen. Uskon, että SaiPa haastaa kyllä keravalaiset, mutta Blackbirds on vahvempi. LeKille en anna tässä lohkossa suuria saumoja. Blackbirds ykkösenä, SaiPa kakkosena jatkoon.

Lohkoparista Josba, sekä Blackbirds jatkoon.

G-lohko: Welhot, Nokian Krp, Pelicans SB

Tässä lohkossa suhteellisen selkeät Welhot ja Krp jatkoon. Pelicans tuskin kykenee millääntasolla haastamaan tätä kaksikkoa.

H-lohko: Nibacos, Tiikerit, BlueCollars

H-lohkossa saadaankin sitten mielenkiintoiset säpinät Nibacoksen sekä Tiikereiden välillä. Tässäkin lohkossa uskon, että BlueCollars jää katseluoppilaaksi. Tiikerit voittaa lohkon, Nibacos kakkosena jatkoon.

Lohkoparista saadaan tässäkin mielenkiintoiset ottelut. Welhot ja Tiikerit jatkoon.

I-lohko: O2-Jyväskylä, TPS Akatemia, SBT Merikoski II

Tässä lohkossa pidän suhteellisen selvänä, että O2 porskuttaa ykkösenä jatkoon ja TPS Akatemia nappaa sen toisen paikan sunnuntaille.

J-lohko: Pirkat, GrIFK NG, M-Team II

Tästä lohkosta ei itsellä kovin suurta näkemystä ole, mutta puhtaasti tilastoskouttauksella sanoisin, että Pirkat painelee jatkoon ja GrIFK tulee samassa aallokossa mukaan.

Lohkoparista jatkoon O2, sekä Pirkat.

K-lohko: Merikoski SBT, Hatsina, OFBC Musta

Tämäkin lohko lienee suhteellisen selvä kahden jatkoonmenijän osalta. Merikoski ykkösenä, Hatsina kakkosena jatkoon.

L-lohko: M-Team, FBC Turku, Happee 04

Mielenkiintoinen lohko. Lohko voitosta käytäneen ainakin kiivasta kamppailua. Uskon, että M-teamin porukka on sen verran vahva, että kampeavat itsensä ykkösenä jatkoon, ja FBC Turku sitten toisena.

Lohkoparin jatkoon menijöistä saadaan tässäkin parissa varmaan erittäin mielenkiintoiset pelit aikaiseksi. Veikataan M-Team, sekä Merikoski jatkoon.

Tässä hieman pohdiskelua karsinnoista. Mielenkiintoisia lohkopareja on useampiakin ja voi kunpa voisikin olla useammalla paikkakunnalla katsomassa sunnuntain ratkaisupelejä. Moni veikkaus on täysin mutulla heitetty, joten niistä ei kannata sen suuremmin välittää tai lähteä henkseleistä, jossei se oma porukka ole saanut ruusuja ja shamppanjaa täältä suunnalta. Voin olla ja usein olenkin täysin väärässä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös