Heittäkääs sarjaa enemmän seuranneet sen enempää miettimättä jokaisesta joukkueesta pelaajia joita kannattaa seurata.
Tarkoitus olisi alkaa seuraamaan enemmän tätä, kun siihen on hieno mahdollisuus otteluiden striimaamisen myötä annettu.
Pistetään sarjataulukon järjestyksen mukaan:
Indians: Samuli Junnila, aika jumalainen laukaus, ja kantaa tehoillaan koko Indiansin joukkuetta pitkälle
Oilers: Ethan Martin, ikäluokan parhaita senttereitä.
SPV/NJ: Eero Mäenpää, joukkueen pistekärki vaikka 04. Yleensäkin koko kakkoskenttä Yli-Hakala, Luhtala, Mäenpää tullut aika puskista dominoimaan SM:ssä.
Classic: Oliver Vänttinen, kokonaisvaltaisesti edelleen ikäluokan parhaimmistoa, en ymmärrä miksi jäi maajoukkueen ulkopuolelle.
SB Naantali: Markus Tuominen, pitkä, ulottuva ja taitava, ei ehkä parhaita puolustus- suuntaan pelaavia, mutta hyökkäyspäässä supervaarallinen.
TPS: Kasper Kulmala, ihan vaikka vain siksi että valittiin U16. En itsekkään tunne paremmin, joten pitää itsekin seurata.
OLS: Aapo Rantaniemi, taitava ja hyvin liikkuva, pallo pysyy lavassa aika kivasti.
Karhut: Veeti-Valtteri Turunen, mikä taito olla aina lapa valmiina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Niin ja tekee niistä yleensä maaleja.
EräViikingit: Henri Hokkanen, pari Suomenmestaruutta jo taskussa, tuo varmasti arvokasta kokemusta joukkueelle kevättä kohti. Ja on oikein hyvä pelaajakin siis.
Welhot: Eero Kuutsa, jos isket pakin paikalta 11 peliin 16+12 niin on jo kova, laukaus Junnilan ohella ikäluokan kärkeä.
Tiikerit: Aleksi Lindgren, vähän yskähtelevän joukkueen ykköstähti, rakentaa peliä hyvin.
Pelicans SB: Niklas Huvinen, vähän vaisu alkukausi uudessa joukkueessa, mutta United 1 pelaaja, joten eiköhän rupia tulostakin tekemään johonkin väliin.
Joo, aika paljon pistekärkiä ja maajoukkuevalintoja, mutta ne on yleensä aika hyviä ja seuraamisen arvosia pelaajia