Pääkallo.fi

C1-pojat SM-sarja 2020-2021

Viestejä
7,838
Oilers - LASB pelissä ennen kuin ottelu oli puolivälissä, kumpikin joukkue oli kahdesti noussut takaa-ajoasemasta johtoon.
 
Viestejä
143
Kaksi kierrosta pelattu. Ja pari joukkuetta aloittanut jo kolmannen.
Puhtaalla pelillä ErVi ja LeBa, sarjajohdossa kolme peliä pelannut O2.
Nollakerhossa Heinola, Classic ja Happee.

Kyllä tästä mielenkiintoinen sarja on tulossa, tai siis on sitä jo nyt.
 
Viestejä
80
On menossa kyllä todella mielenkiintoinen kausi ja uskon että nähdään vielä melkoisia nousuja, ehkä myös laskuja kauden aikana niin peleissä kuin sarjataulukossa.
 
Viestejä
111
Yllätys oli että Classicin peli näytti noin nihkeältä. Paljon täytyy pelin parantua ensi viikonloppuun tai muuten tulee kylmä reissu pohjoiseen. Kaksi kovaa vastusta odottaa Clasua.
Yllättävän paljon tulee virheitä keskikentällä ja omassa puolustus päässä. Joukkueen tavaramerkki, eli syöttöpeli ei toiminut ja maalinteossa hankaluuksia. Lisäksi yksittäisten pelaajien todella omituiset ratkaisut ja väkisin tunkeminen tarttui myös silmään. Pätee kumpaankin, LeBa ja Steelers peliin. Paljon pitää parantaa, jos OLS tai Merikoski pitäisi kaataa.
 
Viestejä
347
Classicilla näyttää sarjan alku nihkeältä ja seuraavat 3 peliä, kotona OLS ja Merikoski, sitten pikku huilin jälkeen Ervi, ei peliohjelma ilmaisia pisteitä lupaile.
Toki hyvin mahdollista että viikonloppuna kaatuu OLS, jolloin katseet kääntyisivät luistinseuraan joka 3 peliin olisi raapinut 1 voiton kasaan.

Sarjan pistepörssiä johtaa -07 syntynyt ja -06 syntynyt on toisena, samaan aikaan Classicin kokoonpanosta ovat puuttuneet -06 ja "korvaajat" -04 ryhmän kanssa pelanneista löytyvät pisteissä TOP-70 listan ulkopuolelta...

No, vihjailut sikseen, jätän vain tämän linkin tähän
Kauden ensimmäiset potkut – EräViikinkien naisten valmennusryhmään isoja muutoksia
 
Viestejä
885
Sarjan pistepörssiä johtaa -07 syntynyt ja -06 syntynyt on toisena, samaan aikaan Classicin kokoonpanosta ovat puuttuneet -06 ja "korvaajat" -04 ryhmän kanssa pelanneista löytyvät pisteissä TOP-70 listan ulkopuolelta...

No, vihjailut sikseen, jätän vain tämän linkin tähän
Kauden ensimmäiset potkut – EräViikinkien naisten valmennusryhmään isoja muutoksia
Nyt on kyllä kryptinen syy-seuraussuhde :D Voitko avata miten ErVin naisten valmennusryhmän muutokset vaikuttavat poikien junnusarjaan?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
283
Hehkutetaan vielä kerran, kuinka mielenkiintoinen sarja tässä on vielä edessä, ja kuinka hieno on jo alkukin ollut!

Tosiaan sarjan alun alla, tai oikeastaan jo kesällä, katseet kääntyi lähes poikkeuksetta kolmikkoon OLS-ErVi-Classic. Toki ErVi voittanut molemmat pelinsä ja OLS nyt mankeloi toisessa pelissä "peruslukemansa", mutta kyllä itselle nyt enempi on noussut kielenpäälle kolmikko O2/Muury, LeBa & SPV.

Jyväskylän joukkue oli viime kaudella jo hyvä, parhaimmillaan todella hyvä, mutta monet tuntui arvoiovan tälle kaudelle heidät luokkaan "hyvä, mutta ei ihan riitä". Sarjan alku (kyllä, vasta 3 peliä pelattu, mutta silti) on ollut todella vakuuttavaa näytöstä, ja vaikka eivät ihan täyttä 180 minuuttia ole ihan parastaan esittäneet, ovat olleet oikeilla hetkillä todella hyviä!

LeBa on varmasti oman hyötynsä saanut kotikentästä, ehkä, en ole tuolla Kontiolahdella koskaan käväissyt, mutta on heidänkin aloituksensa ollut varmasti kaikille positiivinen yllätys. Toki valmennuksesta kun löytyy Juurelan tasoinen osaaja, niin paljon on vielä reservissäkin kehitysvaraa, on saanut aika monta joukkuetta toimimaan vuosien varrella.

Speve nyt kahdelle edellä mainitulle hävisi, mutta seinäjokeisten tulo tähän sarjaan on silti ollut kyllä todella mukava tuulahdus.

Classicin ohella Heinolan Lasbi on ollut pienimuotoinen pettymys alkuun, sielläkin odotukset olivat/ovat varmasti korkealla, mutta niiden konkretisoituminen on Familyn tapaan jäänyt vielä piippuun.

Karhut ja Oilers ovat myös parantaneet paljon viime kaudesta, ja eiköhän Happeekin tuolta vielä nouse, jos/kun saavat ykkösrosteriaan käyttöön.

On kyllä kiva sarja ja hieno ikäluokka seurata!
 
Viestejä
347
Joo, koska junnuvalmentajista on niin jäätävä ylitarjonta että on varaa mistä valita. :)
Jokaisella on oikeus muodostaa omat tulkintansa ja mielipiteensä. Ellen ihan väärässä ole niin joukkue oli viime kaudella melko korkealla ja tälle kaudelle joukkue "vahvistui" sekä pelaajien että valmennuksen osalta.
Viime kaudella joukkueen trademark oli näkyvissä, tällä kaudella hukassa.

Spekulaatioita kaikki, kannattaa ottaa kanava seurantaan niin nähdään lauantain pelin jälkeen mihin suuntaan keisarin valtaistuimella peukalo kääntyy

Salibandy Pojat 05 SM/Divari Live
 
Viestejä
24
En yleensä keskity tuomareihin mutta tämänpäiväisessä ols-classic pelissä ei ollut sm-sarja tasoinen tuomarilinja täysin puolueettomasti katsottuna
 
Viestejä
7,838
Oilers näköjään lähtenyt kotiin toisella erätauolla.
 
Viestejä
347
Aika monella mennyt ennusteet pieleen kun tässä kohtaa OLS ja Classic on säälipleijaripaikoilla ja Lasb/Heinola nollilla. Kuten yllä jo mainittiin, hieno sarja jossa todella mielenkiinto kääntyy allekirjoittaneeltakin Leba/O2/SPV suuntaan. Ennen kautta povatuista mitalisteista ainoastaan ErVi on säilyttänyt tasonsa.
OLS vaikuttaa kyllä hyvin yksiulotteiselta ja puolustus on erittäin laiskaa tekemistä, paljon mahdollista että säälipleijarit kutsuu runkosarjan lopussakin
 
Viestejä
111
Classicilla näyttää sarjan alku nihkeältä ja seuraavat 3 peliä, kotona OLS ja Merikoski, sitten pikku huilin jälkeen Ervi, ei peliohjelma ilmaisia pisteitä lupaile.
Toki hyvin mahdollista että viikonloppuna kaatuu OLS, jolloin katseet kääntyisivät luistinseuraan joka 3 peliin olisi raapinut 1 voiton kasaan.

Sarjan pistepörssiä johtaa -07 syntynyt ja -06 syntynyt on toisena, samaan aikaan Classicin kokoonpanosta ovat puuttuneet -06 ja "korvaajat" -04 ryhmän kanssa pelanneista löytyvät pisteissä TOP-70 listan ulkopuolelta...

No, vihjailut sikseen, jätän vain tämän linkin tähän
Kauden ensimmäiset potkut – EräViikinkien naisten valmennusryhmään isoja muutoksia
Kommentit tämän päivän Classic-OLS pelistä...
Classicilla ei tarvetta vaihtaa valmennusta, vaan sama valmennus jatkaa kauden loppuun asti.
OLS:lla ei myöskään tarvetta vaihtaa valmennusta, vaan sama valmennus jatkaa kauden loppuun asti.
Tuomarilinja oli ajoittain epäselvä, mutta sillä tuskin oli merkitystä pelin lopputulokseen.
Väittäisin, että tähän astisista peleistä ehdotonta kärkeä, vaikka kumpikin joukkue onkin aloittanut kauden hieman heikosti. Ykköserä meni Classicille, vaikkakin ajoittain OLS oli erittäin vaarallinen hyökkäyspäässä. Tilanne olisi voinut olla toinenkin, mutta onni oli Ceen puolella.
Toinen erä selkeästi Classicille, jonka trademarkki alkoi toimia 1. erää tehokkaammin. Maalipaikkoja Ceellä oli todella paljon, joten lukemat olisivat voineet olla pahimmillaan todella karut OLS:lle.
Kolmonen toisen erän toisintoa.
Video pätki pahasti, joten jotain jäi arvailujen varaan.
 
Viestejä
7,838
Ei pidä paikkaansa - olivat loppuun asti paikalla.

No, siitä on hyvä lähteä liikkeelle, että pysytään hallilla loppuun asti. Ensi pelissä sitten vielä tuosta eteenpäin joku askel :)

Mutta numerollisesti aika raju romahdus, kun 3-4 toisen erätauon johtoasemasta häviää ottelun 10-5. Toisaalta tämä on C-junioreiden ottelu, niin näitä joskus sattuu ja näistä pitää ottaa opiksi.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös