Pääkallo.fi

EräViikingit 2018-2019

Viestejä
659
Junnuilla ei katsojamäärät nouse. Jos nyt tsekkaa lätkää, niin peruspatet siellä katsomoissa. Näitä pelataan 13 kotona, joten jokaiseen pitää saada väkeä, eikä voi sadoilla heitellä. Toki vain mun mielipide. Perustuote on paska, jos osa peleistä ei tarvitsekaan kiinnostaa. Pitkää ollut sitä mieltä, että väh 2 pois liigasta, tai jopa koriksen malli ja 10 jengiä. Liikaa itsestään selvyyksiä!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
26
Aika moni varmaan pk-seudulla käy katsomassa useammankin joukkueen pelejä, itse käynyt ainakin tällä kaudella Ervin, Oilersin, Indiansin ja Tiikereiden peleissä. Kaikkiin on omasta sijainnista aika sama matka. Ehkä itsellä ongelmana on se, ettei mitään joukkuetta kannata niin intohimoisesti ettei pelejä haluaisi missata. Omatkin pelailut vievät useamman illan viikosta ja usein myös viikonlopun.

Toki hallilla tulisi käytyä muutaman kerran useammin jos ei lähetyksiä tulisi Ruudusta. Pidän silti laajaa lähetystoimintaa lajin kannalta hyvänä, sillä sarjaa tulee kyllä nyt seurattua tarkemmin. Omaan kiinnostukseen sirkushuvit ottelun ympärillä vaikuttavat kyllä hyvin vähän jos ollenkaan, Järven tilaisuus oli ihan hieno mutta muuten ei tule mieleen mitään ylimääräistä tekijää joka olisi houkutellut hallille. Kärkimatsi kiinnostaa toki aina enemmän kuin häntäpään kohtaaminen.

Näistä pk-seudun halleista Energia on kyllä omasta mielestäni miellyttävin, ihan hyvä kahvio ja aina pääsee istumaan hyville paikoille. Tapiola on myös ok, mutta Otahallista meni viime kerralla maku kun etukäteen ostetuilla lipuilla ei mahtunut istumaan. Varmaan tulisi muutamassa pelissä enemmän käytyä kaudessa jos hallille kestäisi 10 minuuttia, sinne pääsisi julkisilla ja autolla helposti, sieltä saisi sopivaa ruokaa ja juomaa ja pääsisi aina istumaan.
 
Hyvää tekstiä. Intohimoiset katsojat nimenomaan uupuvat, itsekään en ole läheskään tuollainen. Laji toki kiinnostaa, mutta muut asiat enemmän, että jaksaisi aina mestoille :). Se mistä puhunut joskus, enemmän pitäisi ottaa irti kaikista pk-seudun paikallismatseista. Ervi oilers oli hyvä, jos toi oli eka peli paikan päällä saattaa joskus tulla uudestaan. Taas jos kävi ekaa kertaa krp pelissä, voi asia olla ihan eri :). Yhteistyötä tässä seurojen välillä, palvelisi kaikkia!
 
Tykkää tästä: zuum
Aika moni varmaan pk-seudulla käy katsomassa useammankin joukkueen pelejä, itse käynyt ainakin tällä kaudella Ervin, Oilersin, Indiansin ja Tiikereiden peleissä. Kaikkiin on omasta sijainnista aika sama matka. Ehkä itsellä ongelmana on se, ettei mitään joukkuetta kannata niin intohimoisesti ettei pelejä haluaisi missata. Omatkin pelailut vievät useamman illan viikosta ja usein myös viikonlopun.

Toki hallilla tulisi käytyä muutaman kerran useammin jos ei lähetyksiä tulisi Ruudusta. Pidän silti laajaa lähetystoimintaa lajin kannalta hyvänä, sillä sarjaa tulee kyllä nyt seurattua tarkemmin. Omaan kiinnostukseen sirkushuvit ottelun ympärillä vaikuttavat kyllä hyvin vähän jos ollenkaan, Järven tilaisuus oli ihan hieno mutta muuten ei tule mieleen mitään ylimääräistä tekijää joka olisi houkutellut hallille. Kärkimatsi kiinnostaa toki aina enemmän kuin häntäpään kohtaaminen.

Näistä pk-seudun halleista Energia on kyllä omasta mielestäni miellyttävin, ihan hyvä kahvio ja aina pääsee istumaan hyville paikoille. Tapiola on myös ok, mutta Otahallista meni viime kerralla maku kun etukäteen ostetuilla lipuilla ei mahtunut istumaan. Varmaan tulisi muutamassa pelissä enemmän käytyä kaudessa jos hallille kestäisi 10 minuuttia, sinne pääsisi julkisilla ja autolla helposti, sieltä saisi sopivaa ruokaa ja juomaa ja pääsisi aina istumaan.
Itsekin olen käynyt näiden kaikkien kolmen pelissä ja lisäksi Rangersin pelin kävin katsomassa (toki se kesti jotain viisi minuuttia, silti) ja ainakin SC Hawksin, SBS Kingsin ja M-Teamin kotipelin olen käynyt katsomassa. Viihdyin kyllä näiden kaikkien kotiotteluissa. HIFK:n peliä en ole tällä kaudella nähnyt, joten siitä en osaa sanoa.

Energia Areenalla ärsyttää eniten kuulutukset, joista en vieläkään ole ihan varma, että onko ne osaamattomuutta vai ihan puhdasta v....ilua. Tämä on jatkunut melkoisen pitkään, niin vahinkoja ne ei ole.
 
Arttu Harkki on kuuluttaja, eli tuskin vahinko. Itse en ole kiinnittänyt mitään huomiota :)
 
Siis lähinnä se, että kuulutusten päälle soitetaan järjestään aina musiikkia.

Edit. Korostetaan vielä, että siis nimenomaan päälle. Ei perään, vaan yhtäaikaa. Onko tämä kuuluttajan vai kenen valinta, en tiedä, mutta täysin tietoista toimintaa se on. Ollut ainakin kaudesta 16-17, sitä kauempaa en yksinkertaisesti muista.
 
Viimeksi muokattu:
Itsekin asun Stadissa tällä hetkellä, mutta on kaksi isompaa syytä, miksen juuri käy ErVin peleissä, vaikka salibandy on parasta paikan päällä ja liput ovat halpoja (syyt eivät ole järjestyksessä):

1) Yleisömäärä on kierre, sillä kun hallissa ei ole tunnelmaa ei sinne houkuttele menemään, mutta esim. Seinäjoella tai Otahallilla on hienoa käydä peleissä kun väkeä riittää suhteessa katsomokapasiteettiin. Ilmeisesti toisaalta nimimerkki zuum on asiasta päinvastaista mieltä ylemmän kommentin perusteella, joten tämä ei voi syy olla kaikilla.

2) Matka muihin kuin SPV- ja mahdollisesti muihin kärkipeleihin ei vedä puoleensa, sillä en omista autoa. Autolla Myyrmäkeen pääsisi vartissa, julkisilla menee 50 min.

Syihin en viitsi luetella seuraavia seikkoja, jotka häiritsevät minua ErVin brändissä: Ruudun erätaukojen aikana pyörivä toistuva video satunnaisista pelaajista on mielestäni kamala ja maalilaulu muine maalin jälkeisine toimintoineen on hirvittävä.
Lisäksi kiinnostaisi tietää, mikä on täysipäiväisen markkinointivastaava Lähdesmäen työtehtävä ja toisaalta onnistuminen niissä (?).

Junnuilla ei katsojamäärät nouse
En tiedä, ymmärsinkö väärin mutta totta ihmeessä nousee ainakin pitkällä aikavälillä. Katso vaikka Heimon pelejä: olen aivan varma, että nuo junnut jotka pääsevät heittämään ylävitoset edarin jätkien kanssa maalien jälkeen tulevat käymään vielä monta vuotta peleissä.
 
Tykkää tästä: MiHa
Viestejä
26
Ilmeisesti toisaalta nimimerkki zuum on asiasta päinvastaista mieltä ylemmän kommentin perusteella, joten tämä ei voi syy olla kaikilla.
Totta kai isompi yleisö tuo paremman tunnelman ja vilpittömästi toivon yleisömäärille reipasta kasvua. Katsojakokemuksen pitää vain kasvaa samassa suhteessa, eli kysyntään pitää olla valmis vastaamaan. Indiansilla oli playoff-peleissä lisätuoleja, mutta nyt Oilers-derbyssä niitä ei jostain syystä löytynyt ja suuri osa katsojista istui joko katsomon portaissa tai seisoi kulmassa. Väkisinkin tuli mieleen että olisi voinut olla mukavampaa (ja edullisempaa) katsoa peli Ruudusta. Superfinaaleissa ja MM-finaaleissa taas on luonnollisesti ollut paikkaliput jolloin tätä ongelmaa ei ole ollut.
 
Viestejä
659
Itsekin asun Stadissa tällä hetkellä, mutta on kaksi isompaa syytä, miksen juuri käy ErVin peleissä, vaikka salibandy on parasta paikan päällä ja liput ovat halpoja (syyt eivät ole järjestyksessä):

1) Yleisömäärä on kierre, sillä kun hallissa ei ole tunnelmaa ei sinne houkuttele menemään, mutta esim. Seinäjoella tai Otahallilla on hienoa käydä peleissä kun väkeä riittää suhteessa katsomokapasiteettiin. Ilmeisesti toisaalta nimimerkki zuum on asiasta päinvastaista mieltä ylemmän kommentin perusteella, joten tämä ei voi syy olla kaikilla.

2) Matka muihin kuin SPV- ja mahdollisesti muihin kärkipeleihin ei vedä puoleensa, sillä en omista autoa. Autolla Myyrmäkeen pääsisi vartissa, julkisilla menee 50 min.

Syihin en viitsi luetella seuraavia seikkoja, jotka häiritsevät minua ErVin brändissä: Ruudun erätaukojen aikana pyörivä toistuva video satunnaisista pelaajista on mielestäni kamala ja maalilaulu muine maalin jälkeisine toimintoineen on hirvittävä.
Lisäksi kiinnostaisi tietää, mikä on täysipäiväisen markkinointivastaava Lähdesmäen työtehtävä ja toisaalta onnistuminen niissä (?).

En tiedä, ymmärsinkö väärin mutta totta ihmeessä nousee ainakin pitkällä aikavälillä. Katso vaikka Heimon pelejä: olen aivan varma, että nuo junnut jotka pääsevät heittämään ylävitoset edarin jätkien kanssa maalien jälkeen tulevat käymään vielä monta vuotta peleissä.
Ikää kun tulee 15v, niin unohtuu sählyt. Väitän kyllä että vanhempaa väkeä pitäisi saada innostumaan. Junnujen vanhemmat kuskaa muutenkin koko ajan, että heiltä lisä kuskaus tuskin tulee tapahtumaan. Toki pitkässä juoksussa tämä voi luoda kaivattua lajikulttuuria. Ylijohtava hyvin kyllä naulasi omankin mielipiteen energiasta, ei ole seuran näköinen halli. Älytöntä viedä pelit halliin, missä edes Seinäjoen hyvät luvut näyttäis miltään, kun 2/3 siltikin tyhjää.
 
Älytöntä viedä pelit halliin, missä edes Seinäjoen hyvät luvut näyttäis miltään, kun 2/3 siltikin tyhjää.
Kyllä, olisi hirvittävää ajatella että SPV pelaisi tuollaisessa autiotalossa. Ei ne Energian parhaat olosuhteet hirveästi lämmitä tämän hetken ErVin tilanteessa. Olkoonkin, että ilmeisesti Energian kehuttuihin olosuhteisiin liittyi myös hyvä kioskimyynti, jos oikein ymmärsin? En ole itse käyttänyt niitä palveluita, niin en tiedä. Mutta jos näin on, niin siitä toki plussaa, sen laadun pitääkin olla hyvä, vaikka yleisömäärät ovat alhaiset.
 
Viestejä
110
Olkoonkin, että ilmeisesti Energian kehuttuihin olosuhteisiin liittyi myös hyvä kioskimyynti, jos oikein ymmärsin? En ole itse käyttänyt niitä palveluita, niin en tiedä. Mutta jos näin on, niin siitä toki plussaa, sen laadun pitääkin olla hyvä, vaikka yleisömäärät ovat alhaiset.
ErVi ei ikävä kyllä Energia Areenan kioskimyynneistä hyödy lainkaan, vaan kaikki tulot menevät yrittäjälle.
 
Viestejä
520
Minun mielestäni tärkeää myös, että taukopalveluihin pääsee helposti. Nyt se vielä onnistunut, mutta kyllä näilläkin yleisömäärillä jonkinlainen jono tulee. Eli jos väki lisääntyy ehtiikö tauosta nauttia. Tietysti jos sinne saadaan lisää myyntipisteitä tai usempi kassa samaan kioskiin niin ei ongelmaa. Tämähän jääkiekossakin sama eli aina täysi halli ei välttämättä hyvä taukopalvelujen suhteen vaan puolitäysi parempi. Tietysti riippuu miten hyvin halli suunniteltu.
 
Viestejä
190
Onko ErVilta tulossa foorumiväkeä huomenna Raholaan? Sarjataulukko näyttää sellaista, että Ervin kaatamalla Nokialla on teoriassa mahdollisuus 6.sijaan, mutta häviöllä ei ole. Tosin sijojen 5.-7. merkitys on aika pieni, kaikki on pahoja joukossa SPV, TPS ja Oilers.

Tulospalvelu - Salibandy
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.