- Viestejä
- 937
Ajan myötä oppivat kyllä F-liigan puolella tekemään parempia ottelu-ohjelmia. Ja seuroissa ohjelmoimaan harjoittelun, oheisharjoittelun, kehonhuollon, ravinnon, levon suhteita ja rytmityksiä paremmin niin opiskelijoille, työssäkäyville kuin niille joidenkin joukkueiden yhdelle tai kahdelle ”ammattilaisellekin”, jotka ei muuta tee.Täytyy lueskella vielä uudestaan ajan kanssa, mutta: en ihan allekirjoita objektiivisuutta vaan asenteellisuutta näkyy aika paljon. Ja jo tuo eri todellisuudet on yhä vähän hauki on kala -oastoa. Ei kärkiseuroissakaan ole kovin montaa ammattilaista vaikka siellä moni saakin enemmän rahaa kuin joissakin muissa seuroissa. Kuinka moni ja miten paljon, sitä tuskin Raatarilakaan tietää.
Esimerkiksi yksilölajeissa, ja siellä erityisesti kestävyysurheilussa, mutta kyllä myös monessa herkässä lajissa, on ollut valtavasti lajiamme isommat kuormitukset jo 70-luvulta saakka. Toisaalta, siellä on tehty ammattimaisesti asioita jo nuoresta. Meillä sitä aletaan pikkuhiljaa oppimaan usein vasta liigarinkiin noustessa, eikä kaikissa joukkueissa silloinkaan.
Toki joissain muissa lajeissa kilpailutapahtumien määrä voi olla vähäisempi. Tai toisissa suurempi. Mutta yksilölajien raaka kilpailu tuo monessa lajissa erittäin raa’t harjoittelumäärät. Ja silloin se ohjelmointi ja jatkuva yksilökohtainen optimointi on usein ratkaisevan tärkeä.
Olisikin kiva nähdä joskus valmentaja, joka nostaisi käden pystyyn ja toteaisi, en vain nyt osaa, mutta etsinpä itselleni mentorin sellaisesta lajista, missä kuormituksen kanssa on eletty kymmeniä vuosia (ja onhan jotkut etsineetkin). Samaan tapaan kuin fysiikkavalmentajia on aina rekrytty muista lajeista.