Jenina Hämäläinen siirtyy SB-Prosta Tepsiin. Jeninan myötä Tepsillä on 26 kenttäpelaajaa joukkueessa. Mielepiteitä - onko tuossa oikeasti enää järkeä? Ymmärrän toki sen, että tekee hyvää etenkin joukkueen kassalle, mutta voihan siinä osalle pelaajista hieman pettymys jossain kohtaa puskea.
Aada Heikkinen siirtyy puolestaan Pessistä ÅIF:iin. Pessilläkin tulee lopulta olemaan aika iso vaihtuvuus, sillä Heikkisen lisäksi joukkueen jättävät ainakin Milja Saarikoski (välivuosi), Jasmin Saario (välivuosi), Olivia Kortelainen (lopettaa pääsarjatasolla), Emmi Pölönen (Kais Mora), Taimi Mikkola (?) sekä ilmeisesti myös Alisa Kettunen (?). Toki tulijapuoli on rautainen, kun maajoukkuepelaajat Laura Manninen ja Daniela Westerlund vahvistavat joukkuetta.
--
Tässä kohtaa on hyvä tehdä myös pieni katsaus siirtokevääseen. Vaikuttaa tällä hetkellä siltä, että siinä missä TPS ja PSS ovat pröystäilleet siirtomarkkinoilla, ovat muut joutuneet keräilemään joukkuetta kokoon sieltä mistä ovat saaneet.
SB-Pro on käynyt tyhjentelemässä verkkojaan pääkaupunkiseudulta, ja on rokottanut etenkin B-lohkossa pelaavan Helsinki Unitedin terävintä kärkeä; Henriikka Keinänen (HU), Emmi Mörsky (HU), Jasmin Paloniemi (HU), Jenni Rautanen (ErVi) sekä Jenni Santaluoto (Steelers). Lisäksi Pro on julkaissut sopimuksen tsekkiläisen Lenka Novotnan kanssa.
Kooveen tilannetta onkin jo tuossa aiemmin ruodittu tarkemmin. Alkuviikosta seura julkisti latvialaisen Simona Grapenan sopimuksen - kyseessä on ehkäpä ensimmäinen Kooveen julkistama pelaaja, jolle voi asettaa odotuksia F-liigan A-lohkossa. Näitä lisää joko kotimaasta tai ulkomailta, niin Kooveella voi olla jotain palaa ainakin jossain otteluissa.
Naapuriseura
Classic oli iso hyötyjä Kooveen kevään sekoiluista. Classic naarasi Kooveen ykkösketjusta Veera Vileniuksen, Elli Kylmäluoman sekä Sofia Sinkon. Kenttäpelaajista uutena mukaan on liittynyt Sofia Lahti (Blue Fox). Ykkösmaalivahdiksi löytyi puolestaan Juulia Kataja Steelersistä, ja häntä kirittämään Noora Laakso Kooveesta.
Suurin puhein ja toivein perustettu "salibandyn Real Madrid" eli
EräViikingit näyttäisi ottavan jälleen askeleen tai pari taakse kokoonpanonsa suhteen. Joukkueesta poistui peräti 12 pelaajaa, ml. ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneet Mittentag, Westerlund ja Loisa. Ainakaan toistaiseksi heidän saappaisiinsa ei ole löytynyt korvaajia. Täytettä sen sijaan löytyi mm. farmiseura Northern Starsista, josta ErViin on siirtynyt ketjullinen junnuja.
FBC Loiston rooli sympaattisena kasvattajaseurana ja liigapelaajien jalostajana saa jälleen jatkoa; kärkipelaajat karkasivat jälleen muualle, ja tilalle on tulossa lähinnä uusia nuoria kasvaamaan uusiksi liigapelaajaksi. Loisto näyttäytyy edelleen kuitenkin nuorille pelaajille houkuttelevana brändinä, joten siltä osin Loistolla lienee suht helppo hankkia kokoonpanoonsa täytettä. Syystä tai toisesta "valmiita liigapelaajia" Loiston suuntaan ei juurikaan kuitenkaan tunnu liikkuvan. Joukkue on viettänyt toistaiseksi hiljaiseloa, joten virallisia ilmoituksia uusista pelaajista ei ole toistaiseksi. Siirtolistalta löytyy kuitenkin Ida Wibergin (TPS) nimi.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä mainitaan vielä
Rankat Ankat. Joukkue uutisoi maaliskuussa näyttävästi Niemelöiden (Flavia, Hanna, Emmi) paluun sekä Annique Meyerin sopimuksen. Tämän jälkeen viestintä pelaajiston osalta on hiljentynyt. Monenlaisia käänteitä on viime vuosina Oulussa nähty, ja päävalmentaja Seppo Pulkkisenkin keväinen kommentti "toivon, että nykyisestä joukkueesta mahdollisimman moni jatkaa" viittasi vahvasti siihen, ettei ainakaan tuolloin ollut vielä palaset kasassa. Nähtäväksi siis jää, millaista nippua Oulussa tällä hetkellä viritellään.