Huhupuheet ovat huhupuheita, mutta jos on allekirjoittanut sopimuksen niin sillä sitten pitää mennä.
Yleisellä tasolla; kun puhutaan harrastamiseen liittyvästä sopimuksesta, joka ei vertaudu työsopimukseen vaan enemmänkin yleiseen sopimusoikeuteen ja kuluttajansuojaan, ei asia ole noin mustavalkoinen. Etenkään jos puhutaan
alaikäisestä harrastajasta.
Itselläni ei ole käsitystä siitä, kuinka yleisiä monivuotiset sopimukset juniori(harraste)pelaajien kanssa ovat. Joka tapauksessa kuluttaja-asiamiehen linjauksen mukaan kohtuullinen enimmäispituus määräaikaiselle sopimukselle on yksi (1) vuosi:
"Sopimuksen kohtuullisuutta pohdittaessa arvioitavaksi tulee muun muassa se, millaiset mahdollisuudet kuluttajalle tarjotaan sopimuksen ennenaikaiseen päättämiseen tai keskeyttämiseen. Kohtuullinen enimmäispituus määräaikaiselle sopimukselle on normaalisti vuosi."
Mielestäni sellainen hypoteettinen tilanne, jossa jokin seura solmii pelaajan (etenkin alaikäisen lapsen) kanssa harrastukseen liittyvän useampivuotisen sopimuksen, eikä suostuisi purkamaan sitä pelikausien välissä, kuullostaa todella oudolta, eikä kovinkaan
"kohtuulliselta". Sitä pidän ymmärrettävänä, että sopimuksesta (ja siinä mainituista osallistumismaksuista) pidetään ainakin joltain osin kiinni, vaikka harrastaja jäisi pois toiminnasta kesken pelikauden - eli joukkue/seura vaatii pelaajaa maksamaan osan tai koko kausimaksun siltä kaudelta, jolloin jää pois toiminnasta. Tämän on myös kuluttaja-asiamies linjannut:
"Jos kuluttaja haluaa irtisanoa sopimuksen kesken sopimuskauden, yritys voi kohtuuden rajoissa määritellä, millaisilla ehdoilla se irtisanomisen hyväksyy. Tällaisessa tilanteessa yrityksellä voi irtisanomisajan harjoittelumaksujen lisäksi olla oikeus kohtuulliseen korvaukseen sopimuksen ennenaikaisen päättämisen johdosta. Korvaus tai muut irtisanomisehdot eivät kuitenkaan saa olla kuluttajan kannalta kohtuuttomia. Kohtuuttomana voidaan pitää esimerkiksi korvausta, joka vastaa koko jäljellä olevan sopimuskauden maksujen määrää."
Jos unohdetaan tästä keskustelusta
"harrastajan edun" miettiminen, ja lähestytään asiaa vaan siitä näkökulmasta, että
"sopimus on sopimus", jolla seura haluaisi väkisin pitää kiinni yksittäisestä harrastajasta, niin myös näissä tilanteissa sopimukselle voi olla yksipuoleiset purkuperusteet. Selkeitä purkuperusteita ovat kuluttaja-asiamiehen linjauksen mukaisesti
pitkäaikainen sairastuminen, vammautuminen, työttömyys, opiskelu, raskaus, muutto sekä
asevelvollisuus. Tai harrastuspalvelussa ilmenevä
virhe.
Kuluttajansuojalain piiriin kuuluvien harrastuspalveluiden tulee vastata sisällöltään ja suoritustavaltaan sovittua. Harrastuspalvelussa voi olla kuluttaja-asiamiehen virhe esimerkiksi silloin, jos 1)
kurssin järjestämisaikaa muutetaan osallistujalle sopimattomaksi, 2) harrastuskertoja ei järjestetä sovittua määrää, 3) harrastustilat tai välineet ovat puutteellisia tai epätarkoituksenmukaisia, tai
4) ohjaus ei ole asiantuntevaa.
Täällä taidetaan pitää sopimusrikkeenä sitä jos seuran joukkueesta tulee pelaajamateriaaliltaan heikko tai seuran joukkueeseen tulee epämieluisa valmentaja. Nuo eivät ainakaan ole mitään rikkeitä.
Jos luvattuja asioita ei pidetä, tai harrastamisen ympäristö muuttuu
oleellisesti siitä, mitä sopimuksen tekohetkellä on luvattu (kirjallisesti tai suullisesti), niin kyseessä voi hyvinkin olla edellä kuvatun kaltainen "virhe", joka oikeuttaa sopimuksen purkamiseen.
Olipa tuo Kooveen tilanne nyt sitten faktaa tai fiktiota, niin henkilökohtaisesti toivon, että
pelaajan etu ja
tahtotila olisi se mitä näissä
harrastamiseen liittyvissä asioissa ensisijaisesti kunnioitettaisiin. Ammattilaisurheilu työsopimuksineen on sitten asia erikseen.