- Viestejä
- 975
Kirjoitin tuossa yllä, että suomalaiset urheiluseurat eivät osaa nähdä itseään ja omaa toimintaa liiketoimintana, vaan kuvitellaan jotenkin urheilun olevan normaalin liiketoiminnan yläpuolella ja ettei sitä koskisi saman lainalaisuudet. Niin yritän avata tätä hieman enemmän ja kerron mitä haasteita se tuottaa konkreettisesti. Jotta voidaan kehittää ja muuttaa jotain, niin siihen tarvitaan a) aito halua / motivaatio muutokseen b) riittävästi resursseja siihen sekä c) ymmärretään varata tarpeeksi aikaa muutoksen toteuttamiseen. (Ennen kun joku huutaa, että "ei meillä tehdä noin", niin alla oleva kirjoitus saattaa sisältää lievää kärjistystä ja en väitä, että kaikki toteutuu kaikkialla mutta kokemukseni on osoittanut alla olevia asioiden tapahtuneen riittävän usein ja riittävän monessa eri paikassa, että voin hieman kärjistää ja yleistää. Ja jos tulee kommenttia, niin pyydän että pyri ensin lukemaan tekstini kokonaisuutena sen sijaan, että irroitat yhden lauseen).
Jos mennään ensin tuohon motivaatio-aspektiin: urheilu ylipäätänsä tuottaa suuria tunteita ja sen myötä myös urheilutoiminta ja kaikki sen ympärillä on "normaalia liiketoimintaympäristöä" tunnepitoisempaa. Tämä on yksi iso haaste muutokselle, jos muutos sellaisenaan tuottaa tunteita niin se moninkertaistuu urheiluympäristössä. Elämässäni olen kokenut kolme eri ammattiryhmää jotka ovat äärimmäisen muutosvastaisia, kun puhutaan heidän oman toimintaympäristön sekä työtapojen kehittämisessä: opettajat, lääkärit sekä urheiluseuratoimija... Liian moni seura toimii pienillä resursseilla jotka käyttävät paljon aikaa asioiden tekemiseen joka luo kiireen tuntua ja samalla kuvitellaan että "on niin paljon tekemistä ja kukaan muu ei osaisi tehdä tätä". Kuvitellaan, että tämä "kiire" olisi jotenkin hyvä asia sen sijaan, että ymmärrettäisi kiire johtuu puhtaasta tehottomuudesta sekä siitä, että ei olla osattu suunnitella ja toteuttaa asioita fiksusti. Vähän samaan tapaan kun jotkut pelaajat näyttävät kovin aktiiviselta ja näyttäviltä pelaajilta, kun sinkoilevat siellä sun täällä sen sijaan, että ymmärretään sitä, että ko pelaaja on yksinkertaisesti aina myöhässä tilanteista ja peliöögaa pitäisi kehittää.
Resurssien suhteen niin iso ongelma on ettei ole aikaa eikä rahaa, mutta tässä ollaan muna-kana skenariossa: ei voi kehittää kun ei ole rahaa, mutta ei ole rahaa millä kehittää toimintaa paremmaksi. Iso haaste tässä on myös niissä ihmisissä jotka toimivat seuratoiminnan parissa: sen lisäksi mitä mainitsin tuossa yllä miten urheiluihmiset näkevät itseään erehtymättöminä tapauksina, niin seuratoiminnan operatiivisessa tehtävissä toimii ihmisiä joilla ei vaan ole riittävää kompetenssia toimia siinä tehtävässään ja on palkattu siihen "kova on vaan helvetin kova säbäjätkä". On kaiken maailman toiminnanjohtajaa yms roolia jossa asioita tarkastellaan puhtaasti urheilun kautta ilman, että edes halutaan tiedostaan organisaation kokonaisuutta. Ei tulisi kysymykseenkään, että vastaavilla taustoilla (työhistoria, koulutus...) palkattaisi ketään vastaaviin virkoihin muissa firmoissa.
Toinen iso haaste, on siinä, että seurat eivät tiedä lopulta mikä on se tuote mitä tuottavat asiakkailleen. Asiat nähdään vain ottelutapahtuman ja sen markkinoinnin kautta. Sitten vielä se ongelma, että siinä missä seurat kovasti hokevat pelaajille "arki tekemisestä" ja sen merkityksestä pelaajakehitykseen, niin samaa ei voi sanoa seuran operatiivisella / päivttäisissä toiminnoissa. Seuratoimijoidenkin pitäisi aidosti pystyä arviomaan omaa toimintaansa samanlailla kuin pelaajienkin, että jos tavoite on olla "Suomen paras" niin päivän päätteeksi pitäisi pystyä arvioimaan "viekö toimintani kohti tavoitetta". Oliko päivän toiminnat "Suomen parasta" oli se, että ottelutapahtuman toteuttaminen tai yksinkertaisen asian kuten sähköpostin lähettäminen - seurojjen pitäisi osata myös elää liiketalouden 24/7 elämää jos pelaajilta vaaditaan 24/7 urheiljan elämää. Urheiluseurojen toiminta markkinoinnin osalta on pääosin tyydyttävää ja sen suhteen ollaan valmiita kokeilemaan tiesmitä uutta keppihevosta mutta samaa ei voi sanoa muista osa-alueista.
Sitten vielä se, että iso resurssi seuroille on vapaaehtoistyössä ja sen suhteen tehdään aivan liian vähän ylläpitoduunia. Ne vähäiset resurssit poltetaan loppuun sillä, että kuormitetaan heitä liikaa (kuten mainitsin tuossa yllä - mitään ei suunnitella ja seurata) sekä pitämällä heidän panostaan itsestään selvänä asiana. Vapaaehtoiset ovat valtava voimavara on välillä käy sääliksi miten huonosti heitä kohdellaan vaikka heidän motivaatio olla mukana on rakkaudesta seuraan tai lajiin.
Sitten mennään tuohon aika-aspektiin: yleinen ongelma muutokselle on myös siinä ettei muutoksella varata tarpeeksi aikaa toteutua. Kokeillaan jotain asiaa kerran ja todetaan "ei toiminut" sen sijaan, että tarkasteltaisi että "miksi asia x ei toiminut" ja voisiko tehdä jotain korjausta että se toimisi. Nyt se on verrattavissa siihen, että heitetään paljon asioita seinään ja katsotaan mikähän mahdollisesti tarttuu. Pahin skenario on, että haetaan liiaksi valavuorimaisia (valitettavaa, että ko henkilö on mukana myös salibandyssäkin...) pikavoittoja ja niistä sitten maksetaan laskuja pitkään.
Urheiluseurojen toiminnassa on mukana paljon fiksuja ihmisiä ja seurojen olisikin hyvä kuulla heiltä miten asioita hoidetaan "oikeassa maailmassa" esimerkiksi miten joku rakennusprojekti on viety maaliin tai vastaavaa. Toki on nähty sitäkin miten "siviilissä" fiksut ihmiset eivät kykene toimimaan fiksusti ja taantuvat urheilupuolella sen vuoksi, että toimintaympäristö on haastava: tunteet, epäkompetentit ja muutosvastaiset lajiihmiset...
Mutta tosiaan: kukaan ei ole niin fiksu kuin opettaja, lääkäri tai urheiluseuran edustaja... ja pahinta on ihminen joka on yhdistelmä noita
Viimeksi muokattu: