Pääkallo.fi

Miesten F-liigan avauskierros (19.9.)

Mahoney

Yle selvitti liigapelien turvallisuusmääräyksiä:

Koristoimittajat näköjään taas kirjoittaa, kun mahikset mennä negan kautta🤷‍♂️. Mutta tähän on jo niin tottunut. Pyörrän toki puheeni, jos osoitetaan että viime viikolla fudiksen ykkösessä sattunut sydänperäinen tapaus sai samanlaista "huomiota". Käytänteet kun vastaavat kuin sählyn
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

FBI

Viestejä
181
ErVi, Steelers, Karhut oudon vaisuja.
OLS ja Oilers heti parempaa tekemistä.
Muut odotetusti. Krp pakki hankinta kyllä ykköseen jokseenkin istuva koko viisikon kannalta kunhan pelaavat paikatonta.
Tiukkoja pelejä kyllä luvassa
 
Mahoney

Kyllä on. Ja nämä Helsingin korisvaikuttajat osaltaan myös vaikeuttaa kaikkea sählyyn liittyvää. Toki on jokseenkin ymmärrettävää, kun kyllä sähly vie korikselta harrastajat. Sählyssä kun lyhyempikin pystyy pärjäämään🤷‍♂️. Sählyssä ollut käsittääkseni haluja rakentaa halli, mutta kun ei saa tonttia mistään.

Ensi arvoisen tärkeää olisi päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti. Toki on tuolla urheassa muutakin kuin korista. Se on selvää että Helsingissä on sähly toisarvoisessa asemassa.
Lainaan nyt itseäni ja laitan kommenttia mikä ollut mielessä jo pitkää. Katotaan minkälaista paska myrskyä aiheuttaa? Haastaisin tässä asiassa myös ei Helsingissä vaikuttavia miettimään kuinka paljon lajin asiaa ajaa se, että suu vaahdossa naureskellaan Ervin tilanteelle joutua pelaamaan Vantaalla? Mielestäni kaikki tämä huutelu sataa vaan noiden muiden lajien jäärien laariin! Mielestäni se olisi koko Fliigan etu että lajia pelataan pääkaupungissa, on tähän sentään jotkut sähly vaikuttajat ottaneet kantaa. Nyt myös Tampereella ajauduttu tähän tilanteeseen, mikä ei ole hyvä. Vaikka ilmeisesti idea park kuitenkin suht ok korvike
 
Viestejä
7,837

Energia Areenahan on pelipaikkana suorastaan aivan loistava, sieltä vain puuttuu katsojat
 
Mahoney

Energia Areenahan on pelipaikkana suorastaan aivan loistava, sieltä vain puuttuu katsojat
Niin ja sijaitsee ihan paskassa paikassa, kun katsotaan Ervin "kotipaikkaa" Pohjois/itähelsinki. Siksi ihmettelenkin miten noilta alueilta ei kaupunki voi mitään tonttia antaa! Tältä osin Helsinki on paska kaupunki, no ois noista meijän kuntapäättäjistä muutakin avautumista, mutta antaa niiden olla.

Ja pitää tässä mainita, että toivon suuresti että lajin seuraajat myös nostaa esiin hyviä katsojalukuja ympäri Suomen. Itse otan tästä tavan omilla somekanavillani. Ihan vaikka vittuilun vuoksi kaikille paskajauhajille😁
 
Viestejä
720

Tässä maailmantilanteessa, vaikka rajoituksia poistetaankin, varmasti moni, varsinkin satunnaiskatsoja, miettii tarkasti urheilutapahtumiin lähtöä. On hyvin vaikeaa sanoa, mikä on tällä hetkellä hyvä katsojamäärä. Itse aion kyllä hallille mennä mahdollisuuksien mukaan, Porissa ei kuitenkaan liigaa joka vuosi pelata. Kaikki eivät kuitenkaan varmasti automaattisesti suuntaa hallille, vaikka sinne yleisöä saakin taas ottaa.
 
Viestejä
148
Tottahan tää BläkBox artikkeli on.
Areena purettiin, koska ratikka.
Tarkemmin, rakennusyhtiöt haluavat kaiken maan Tampereella, joka on max 1 kn ratikkakiskosta.
Rakentaakseen 20 kerroksisia tornitaloja, ja yksiöitä.
Money talks, bullshit walks, päätti Areenahistorian.

Toki Tampereelle tulee uusi Urosareena joka vetänee 8000 katsojaa. Kun Tappara ja Ilves pelaavat vastakkain, muulloin ehkä 5000 katsojaa.
JOS muodostettaisiin suljettu "Tappara-Ilves Liika", Uros voisi hyvin.
Muuten uhkaa Elyseen kohtalo. Hakamettähän oli kuuluisa kirkko, jossa yleisö istui hiljaa, nyt siis vain isompi kirkko pykätään.

No se Uroksista. Clasu teki mitä voi, huomattava on myös lisäpanostus katsomoihin, aitiot.
Toivon menestystä konseptille, Classic ei ole ennenkään ns. Jäänyt tuleen makaamaan luutuinein tavoin

Ja, KooVeeltahan taisi mennä oma halli viime keväänä, koska padel tuottaa paremmin.
Totta on se, että Tampere on taas palannut hallipulakaupungiksi.
Hakametsä? Unohtakaamme se. Kas kun ei Puuhamaata siitä tehty.
 
Samaa bullshitiä Helsingissä. Jokainen tyhjä tontti ja viherpläntti pitäisi saada asuntorakentamiseen.

Helsinkiin on myös urakalla rakennettu padelia. Katsotaan kauan tuottaa tämä laji, ja mitkä hallit/yritykset selviää, jos buumi alkaa hiipumaan. Ainakaan niinä kertoina kun olen myllypuron ac:ssa käynyt, padelkentät olleet tyhjillään. 8 kenttää löytyy, siis "vienyt" 2 sählykenttää
 
Viestejä
148
Tietysti kannattaa Tampereella kuitenkin muistaa, että Spiral-Salit toimivat edelleen.
Tosin edes divaripelejä siellä ei nykyään otella.
Junnujen SM sarjoja pelataan toki edelleen.

Ja maankuulu (?) Spiral-liiga järjestyy kuitenkin edelleen, lähinnä höntsyporukoilla.

Tämä kommentti ihan sen vuoksi, ettei huumori sentään ole Mansesta loppunut:

Spiral-liigan palkinnot:
1. palkinto: Iso pokaali.
2. palkinto: Isohko pokaali.
3. palkinto: Vähän pienempi pokaali.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
93
Juuso Aholan kontaktista Nemo Sipilään ei tullut pelikieltoa. Yllätyin ehkä hieman, mutta liigan kurinpito katsoi tuon nyt näin, joten jatketaan eteenpäin. Toivottavasti Sipilä on myös pelikunnossa!

Mielestäni perustelut sekä tulkinnat Aholan liikkeestä jne ovat selkeät - päätös OK. Toivotaan tosiaan että selvittiin säikähdyksellä!
 
Viimeksi muokattu:

Mahoney

Juuso Aholan kontaktista Nemo Sipilään ei tullut pelikieltoa. Yllätyin ehkä hieman, mutta liigan kurinpito katsoi tuon nyt näin, joten jatketaan eteenpäin. Toivottavasti Sipilä on myös pelikunnossa!

Mun mielestä meni oikein. Aholan juoksulinja ei mene maalivahtia kohti, Sipilä tulee tilanteeseen tavalla, mikä on melko mahdoton kenttäpelaajan aavistaa. Kun huomaa ei palaa enää väistää.
 
Viestejä
239
Tämä on jossittelua, mutta jos Aholan liike ei olisi leikannut maalivahdin aluetta, olisiko kontaktia tullut.
Jos olisi osunut, niin ainakin paljon lievempänä.

Mikä merkitys tuolla alueella on jos sen läpi saa juosta veskaria päin.
 
yyz

Viestejä
653
Sinänsä ymmärrän päätöksen koskien Aholan juoksulinjaa ja polven/jalan osumista Sipilään, mutta yllättävän vähälle huomiolle on jäänyt Aholan mailan osuminen Sipilän päähän/kaulaan samassa tilanteessa. Mielestäni nämä kaksi asiaa olisi ollut erotettavissa toisistaan.

Toki ymmärrän, että kaikki tapahtuu silmänräpäytyksessä, ja "selkärangasta", mutta aika vahvasti on aina toitotettu, että pelaaja on vastuussa mailastaan. Uskallan väittää, että kyseisessä tilanteessa Aholan maila olisi osunut Sipilää päähän ilman ensimmäistä kontaktia ja siihen johtaneita tapahtumiakin.

Oli miten oli, Ahola on todennäköisesti miesten mukana lauantain ottelussa Happeeta vastaan, joka tietysti sopii ErVin P21 junnuille, joilla on taas samana päivänä peli Karhuja vastaan Porissa...
 
Mahoney

Tämä on jossittelua, mutta jos Aholan liike ei olisi leikannut maalivahdin aluetta, olisiko kontaktia tullut.
Jos olisi osunut, niin ainakin paljon lievempänä.

Mikä merkitys tuolla alueella on jos sen läpi saa juosta veskaria päin.
Mun mielestä juoksulinja ei leikkaa aluetta, vaan Sipilä on sen ulkopuolella. Ehkä näen sitten väärin. Onneksi Sipilä selvisi suht pienin vammoin.

Yyzille:Niinpä mailan isku on tosiaan oma juttunsa. Kyseinen video on myös aika huono ja vaan yksi kuvakulma arpoa mitä tapahtuu.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös