Ei se nyt lopulta hirveän lähellä ollut. Tiukka peli, mutta Nokia puolusti hyvin pallolla ja OLS:n paikat olivat aika vähissä. Toki siellä taisi Kivioja pistää kolmannen erän loppupuolella palloa ylärimaan.Lähellä oli OLS hakea pisteet myös Raholasta, mutta tällä kertaa näin. Eikä saanut KrP kymppiä täyteen, vaikka jossain kommenteissa tätä arvuuteltiin.
Muutenkin Fanikamera-lähetykseksi todella hyvätasoinen. Eroa Ruudun "parempiin" lähetyksiin ei ollut kuin selostuksen puuttuminen.Tuo eilinen Krp-OLS peli oli yksi parhaiten kuvatuista lähetyksistä mitä Raholasta nähnyt. Rauhallista kuvausta ilman turhaa heilumista. Zoomailutkin maltillisia.
Ilman loukkaantumisia menee ennätys rikki. Tuskin 80 maalin tahdissa pysyy, siellä on kuitenkin se kahdeksan maalin peli nostamassa maali/ottelu keskiarvoa. Veikkaan että tekee 71 maalia ja siinä onkin jo haaste jollekin rikottavaksi.Classicin kausi puolessa välissä ja Sami Johansson tekee tuolla tahdilla vaatimattomat 80 maalia
24 maalia uupuu vielä uudesta yhden kauden maaliennätyksestä. Jos veikata pitäisi, niin ennätys menee rikki.
Tuomarit oli pihalla ja molempiin suuntiin tuli outoja vihellyksiä. Salinin jäähy ehkä erikoisin, taisi tuomarit itsekin luulla että jäähy tulee Holopaiselle, sitten mieli vaan muuttui.Oudon vähän tullut kommenttia SPV- Classic ottelusta... Olisi mielenkiintoista kuulla paikan päällä päällä olleiden mielipiteitä ottelusta ja tuomareista.
Tuo eilinen Krp-OLS peli oli yksi parhaiten kuvatuista lähetyksistä mitä Raholasta nähnyt. Rauhallista kuvausta ilman turhaa heilumista. Zoomailutkin maltillisia.
Muutenkin Fanikamera-lähetykseksi todella hyvätasoinen. Eroa Ruudun "parempiin" lähetyksiin ei ollut kuin selostuksen puuttuminen.
Vastureista oli kyllä paikat ratkoa peli. Tossa pelissä ei mennyt. KrP oli aika heikko, Rantala ja kumppanit vuoron perää kuskasi palloa börsät silmissä. No saa ehkä vähän eri valoa toi meijän pettymys, kun muutkin samoista sijoista taistelevat menetti pisteitä. Ols ja Lasb on tällä hetkellä semmoisessa tikissä ettei niitä ylimielisellä pelillä voiteta! Ja tämä hyvä homma.Ei se nyt lopulta hirveän lähellä ollut. Tiukka peli, mutta Nokia puolusti hyvin pallolla ja OLS:n paikat olivat aika vähissä. Toki siellä taisi Kivioja pistää kolmannen erän loppupuolella palloa ylärimaan.
Mutta todella positiivinen viikonloppu Lipsanen oli antanut porukalle viikolla lepoa ja ukot oli saatu parsittua pelille.
Tuomarit oli pihalla ja molempiin suuntiin tuli outoja vihellyksiä. Salinin jäähy ehkä erikoisin, taisi tuomarit itsekin luulla että jäähy tulee Holopaiselle, sitten mieli vaan muuttui.
Itse ottelusta oletin, että SPV pystyisi haastamaan paremmin. Kolmella tehdyllä maalilla voitetaan harvoin yhtään ketään Classicista puhumattakaan eikä hyviä maalipaikkojakaan liikaa ollut. Ylivoima oli todella onnettoman näköistä mutta siitä täytyy kehua Classicin alivoimapelaamista.
Oudon vähän tullut kommenttia SPV- Classic ottelusta... Olisi mielenkiintoista kuulla paikan päällä päällä olleiden mielipiteitä ottelusta ja tuomareista.
Ja oli Raholasta parasta kuvaa ikinä. Hallin rajoitteet tiedossa, niille ei kukaan mitään voi.
Ottelu oli isät vastaan pojat. Odotin tasaväkisempää. Classic hallitsi mielestäni etenkin 2 ja 3 erän tapahtumia täysin. Erityismaininta vielä spv:n ylivoimasta, josta on varaa jättää joukkueen tämän hetken kuumin pelaaja pois.
Tiikerit-SPV-pelissä syntyi osuma, josta on riittänyt porua:
Maalijuhlissa kiistanalainen 9-1 -osuma - Tiikerit-pelaaja loukkaantui, SPV sai maalata vapaasti - Pääkallo.fi
Lauantaina pelatussa Tiikerit-SPV-pelissä ei ollut paremmasta joukkueesta epäselvyyttä. SPV haki pisteet Vantaalta lukemin 13-3. Toisessa erässä syntynyt 9-1-osuma on herättänyt keskustelua…paakallo.fi
Jepjep, pikkasen pihalla dumari tossa kohtaa. Kyllä peli pitäisi puhaltaa poikki jos joku loukkaantuu. Ois voinut videolla näkyä kontaktikin.Tiikerit-SPV-pelissä syntyi osuma, josta on riittänyt porua:
Maalijuhlissa kiistanalainen 9-1 -osuma - Tiikerit-pelaaja loukkaantui, SPV sai maalata vapaasti - Pääkallo.fi
Lauantaina pelatussa Tiikerit-SPV-pelissä ei ollut paremmasta joukkueesta epäselvyyttä. SPV haki pisteet Vantaalta lukemin 13-3. Toisessa erässä syntynyt 9-1-osuma on herättänyt keskustelua…paakallo.fi
Tiikerit-SPV-pelissä syntyi osuma, josta on riittänyt porua:
Maalijuhlissa kiistanalainen 9-1 -osuma - Tiikerit-pelaaja loukkaantui, SPV sai maalata vapaasti - Pääkallo.fi
Lauantaina pelatussa Tiikerit-SPV-pelissä ei ollut paremmasta joukkueesta epäselvyyttä. SPV haki pisteet Vantaalta lukemin 13-3. Toisessa erässä syntynyt 9-1-osuma on herättänyt keskustelua…paakallo.fi