Pääkallo.fi

Miesten liigaottelut viikolla 48

Viestejä
1,585
Joo näin on.

Aina voidaan asiaa perustella sillä, että "no ne tuli yli-ikäisiksi B:hen, niin B ei pärjää", mutta tässä tulee siis kolme ongelmaa:
1) Missäs ne loput B:n pojat on? Kai C1:stä jotain on saatu tilalle? Kai hallitsevaan mestariin saadaan ihan sillä statuksella "pääset pelaamaan mestarijoukkueeseen!" pilvin pimein uusia lupaavia pelaajia?
2) Tietysti B:n mestarit pärjäävät A:ssa. Sehän on ihan päivänselvä asia. Ei, ehkei ihan A:n mestareita ole, mutta pleijareihin nyt ainakin heittämällä.
3) Jos menivät sitten edustukseen, niin tietysti tuovat sinne tasoa. B:n mestareiden ykköstykit kun monesti ovat vähintään junnumaajoukkuepelaajia ja kyllä sen tasoiset pelaajat takaavat sen, että ei edustus nyt ainakaan sarjajumbo ole, ei ainakaan selvästi eikä ainakaan häviämällä kaikki kauden kotipelinsä.
Jos nyt Steelersia katsotaan, niin:

- Ovat nostaneet edustukseen todella paljon junnuja. Edellisessä TPS-pelissä kokoonpanossa 11 A-ikäistä ja 2 B-ikäistä.
- A:n edellisessä kokoonpanossa oli 10 B-ikäistä.
- B:n kokoonpanossa vähemmistö -02 ikäluokkaa. Paljon -03 ja pääosin penkillä -04.

Eli Steelersin osalta kyseessä on ketjureaktiosta. Vähän pakon sanelemanakin joutuneet nostamaan junnuja edustukseen, tämän takia sitten A-junnut heikentyneet ja A-junnujen menetykset paikattu B-junnuista. En jaksa tarkistaa, mutta BSM-sarjapaikka varmaan hankittu pelaajilla, jotka ovat kuitenkin pääosin pelanneet tällä kaudella ASM:n puolella.

Ja BSM-mitalijoukkueesta (tai mestarista) ei kyllä koskaan saa mitään sellaista runkoa, joka varmistaisi sen, että joukkue ei olisi Liigassa sarjajumbona. Steelersin viime kauden joukkueessa ei ollut mitään poikkeusyksilöitä (kuten esim. joku Justus Kainulainen oli), jotka olisivat heti Liigassakin avainpelaajia.
 
Viestejä
7,838
Tiukkaa on ÅIF-Steelers pelissä. Valtavan hieno tilaisuus ÅIFilla näyttää, että kuuluvat liigaan.
 
Viestejä
1,005
Pääsi Oilers neljän minuutin päähän voitosta. Tämä on silti viimein sitä Classicin haastamista. Ensimmäinen tappio antaa odottaa sunnuntaihin.
 
Viestejä
284
En sitten heti muista milloin Ceen pelaajat tehneet tommosen määrän virheitä....menetykset, syötöt sinne tänne, merkkausvirheet ja Toriseva vähän unessa. Sieltä vaan kairattiin 3 pojoo.
 
Viestejä
7,838
Ei vaan meinaa ÅIFilla riittää loppuun. Taas jatkoaikatappio kotona.
 
Viestejä
7,838
168 on kyllä säälittävä yleisömäärä.
 
Viestejä
498
Oilersilta selkeästi kauden paras peli vaikka ihan ei voittoon asti riittänyt. Siinä oli hyvät paikat naulata kolmen maalin johto kun vajaa kymppi jäljellä. Ei mennyt ja lopun vähän sitten jo arvasikin.

Mutta Oilers sentään haastoi miehekkäästi, moni kaveri pelasi oman tasonsa ylärekisterissä. Junnuosastolta hyvää suorittamista, täytyy muistaa että edelleen kentällisen verran ykköskorin pelaajia telakalla. Lehtoniemi kaivettiin viltistä sisään vaikka taitaa olla vielä aika kaukana täydestä pelikunnosta.

Hallissa hyvä meininki ja lähes tuhat katsojaa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
7,838
Lehtoniemi kaivettiin viltistä sisään vaikka taitaa olla vielä aika kaukana täydestä pelikunnosta.

Tämä oli ilman muuta illan hienoin asia. Lehtoniemi toki pelasi vain toisen erän lopun, mutta silti oli kyllä ilo katsella menoa.
 
Viestejä
7,838
Eemeli Salin 3+3 ja +5. Vierasjoukkueelta palkittiin parhaana Jussi Piha.. ei mennyt ihan putkeen?

Tälle kaudelle luovuttiin siitä Veikkausraadista, kun Lahdessa oli jollain palanut käämi ja alkaneet vetämään aivan hatusta niitä. Siinä tuli todella selkeä viesti, että ainakin lahtelaisia ne raadit vitutti oikein tosissaan.
 

FBI

Viestejä
181
Kun Oilers alkaa syöttämään "läpi" vastustajan niin taito näkyy x2.
Nyt turhan usein vielä jalalla kiertäen.
Napsu kaks henkisellä puolella niin ottelut muuttuu täysin
 
Viestejä
7,838
Kun Oilers alkaa syöttämään "läpi" vastustajan niin taito näkyy x2.
Nyt turhan usein vielä jalalla kiertäen.
Napsu kaks henkisellä puolella niin ottelut muuttuu täysin

Loppukausi hyvin aikaa harjoitella sitä ilman mitään paineita.
 
Viestejä
447
Eemeli Salin 3+3 ja +5. Vierasjoukkueelta palkittiin parhaana Jussi Piha.. ei mennyt ihan putkeen?
Yleensä aina paras pelaaja palkitaan tehtyjen tehojen mukaan, vaikka muuten pelaisikin huonosti.
Jos pelaaajat ei saa maaleja, niin sitten palkitaan maalivahti (jos vaan torjuntoja on tarpeeksi).
Mitä virkaa raadilla on ylipäätään, jos valinnat on pelkkää matematiikkaa?
Enkä nyt tarkoita tätä peliä, vaan ihan kaikkia - maajoukkuepelit etupäässä.

Ei se Piha nyt kyllä kovin hyvin pelannut, mutta teki ratkaisumaalin.
 
Viestejä
1,005
Kosonen on taas mukana eli pääsee huomennakin pelille Classicia vastaan. Hasu saattaisi muuten pelata tänään mutta on hyvä antaa Kososelle tuntumaa, huomenna vaaditaan huippusuoritusta.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös