Pääkallo.fi

Miesten liigaottelut viikolla 48

Mahoney

Taas ollaan SPV:stä tekemässä suurta, moraalitonta roistoa. Tuomarin olisi pitänyt viheltää tai hylätä maali. Joukkue tietenkin pelaa kun vihellystä ei kuulu eikä jätä tilannetta käyttämättä. Käytetäänhän vastustajan kesken olevat vaihdot muutenkin, jos kerran tuomari antaa pelata
Ei pelaa jos huomaa että vastustaja loukkaantunut!
 
Viestejä
139
Eka erä oli tasaväkinen (1-1), ajoittain kenttätapahtumat jopa hivenen SPV:lle. 2. erän alkupuoli täysin Classicille ja siinähän peli käytännössä ratkesi. 3. erän alussa SPV tuli vielä maalin päähän ja näytti siltä, että joukkue taistelee vielä itsensä peliin mukaan, mutta sitten pari maalia Classicille ja game over. Lopun takaa-ajo meni väkisin puskemiseksi ja lopussa vielä yksi tyhjiin. Peli osoitti, että Classicin ykkönen on huikea, 5 maalia. Muu osa Classicista kuitenkin ihan tavallisia kuolevaisia, mutta jos joukkueen haluaa voittaa, ykkönen on saatava kuriin.

Viime kauden hurlumheillä saatiin kaksi eilistä tasaväkisempää ottelua. Ekan erän jälkeen peli tosiaan latistu. Tämä oli nyt vaan yksi peli ja jos jymy kaatuu, niin sittenhän on taas revanssin paikka.
 
Säbantteri

Olisi ihan sama juttu silloinkin.

Vaikkei sitä kukaan myönnäkään, niin jos Tiikerit olisi tehnyt ottelun altavastaajana kavennusmaalin vastaavalla tavalla, tuskin sitä kovin jyrkästi tuomittaisiin. Joku saattaisi ainakin salaa olla jopa tyytyväinen, kuinka nokkelasti sarjanousija rokotti kokeneita Peliveljiä, kun nämä hölmistyneenä jäivät odottamaan vihellystä, jota ei tullut.

Tottakai huippujoukkueen pelaajien kuuluukin olla siinä moodissa, että kuinka mikäkin tilanne saadaan maksimoitua mahdollisimman tehokkaasti eikä miettiä sitä, onko tuomarit vihellyksineen tilanteen tasalla.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
498

Tuomarit teki selkeän mokan ja SPV myöskin, ei kai tässä nyt ole kahta sanaa. Ja tuomitsisin ilman muuta jos Tiikerit tekisi saman. Tai vaikkapa Oilers.

P.s. Huippujoukkue? Kansallista keskikastia niin kuin ne muutkin "MID7" joukkueet tässä sarjassa.
 
Menee saivarteluksi, jos huippujoukkueeksi ei voi kutsua muita kun Classicia. Kai SPV:n 8 mitalia 2009-2019 nyt jonkunlaisen huippujoukkueen kriteerin täyttää.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Jussi Koivunen

Hyvä artikkeli. Näin Tappara-fanina itsellä tuntui maha olevan täynnä kahden peräkkäisen Suomen mestaruuden jälkeen. Seuraavan kevään finaalitappio ei tuntunut enää oikein miltään, kuten ei sitä seuranneen kevään välierätappiokaan.

Kauanko jengi jaksaa Classicin ylivoimasta innostua? Urheilun suola on kuitenkin jännitys ja se voiton tuoma adrenaliini. Jos matsit suurimpia haastajiakin vastaan on sellaisia "vähän normaalia kovempia treenejä", niin jaksaako se kuinka pitkälle kantaa? Mitä fanit odottavat, kun ylivoima on nyt jo selvää? Hattua päästä toki Classicille, mutta tappaahan tuo ylivoima kiinnostusta.
 
Viestejä
498
Menee saivarteluksi, jos huippujoukkueeksi ei voi kutsua muita kun Classicia. Kai SPV:n 8 mitalia 2009-2019 nyt jonkunlaisen huippujoukkueen kriteerin täyttää.
Classic on kiistatta se huippujoukkue. Jos SPVstä puhutaan niin aika kaukana ollaan Classicin tasosta, ihan samalla viivalla kuin ne muutkin noin 2p per matsi vauhdilla pelaavat, joita sarjassa riittää useita. Ja jos menneiden aikojen menestyksiä mietitään, niin eihän SPV ole päässyt edes finaaliin asti haastamaan, näinä vuosina kun Classic on hallinnut.
 
Jos tarkasti luet kirjoitukseni, niin en ole millään muotoa väittänyt, että SPV olisi tämän maan paras joukkue tällä hetkellä tai edes lähellä Classicia. Silti joukkueen tämänhetkiset otteet ja tämän vuosikymmenen menestys antavat kuitenkin mielestäni oikeuden kutsua SPV:tä liigan huippujoukkueeksi, aivan kuten 5-6 muutakin joukkuetta. Esim. Tämän hetken bottom-6 joukkueista mikään ei ansaitse huippujoukkueen titteliä.
 
Ok, no kukin voi luoda omat määritelmänsä. Itse en laske Oilersia huippujoukkueeksi ennen kuin se nousee edes varteenotettavaksi haastajaksi Classicille. Toivon todella että 1-2 kirittäjää löytyisi pikaisesti, on se sitten SPV, Oilers tai kuka tahansa, mutta viime viikon pelit osoittavat että Classicin etumatka ei vaan juurikaan ole kaventunut. Classicin materiaalieroa on toki hankala kuroa umpeen, mutta kaikessa muussa tekemisessä pitäisi kyllä muiden pyrkiä samaan ja ylikin.
 
Viestejä
99
Ei pelaa jos huomaa että vastustaja loukkaantunut!
Ei tuota varmaan livenä kukaan huomannut. Tuomarin katse ensin vaihtopenkillä ja sitten kulmalyönnissä. Spevepelaajien katseet pallossa, omissa miehissä ja maalissa. Tiikeripelaajien katseet omissa varpaissa.
 
Viestejä
7,835
Ok, no kukin voi luoda omat määritelmänsä. Itse en laske Oilersia huippujoukkueeksi ennen kuin se nousee edes varteenotettavaksi haastajaksi Classicille. Toivon todella että 1-2 kirittäjää löytyisi pikaisesti, on se sitten SPV, Oilers tai kuka tahansa, mutta viime viikon pelit osoittavat että Classicin etumatka ei vaan juurikaan ole kaventunut. Classicin materiaalieroa on toki hankala kuroa umpeen, mutta kaikessa muussa tekemisessä pitäisi kyllä muiden pyrkiä samaan ja ylikin.

Minä taas en laske Indiansia, KrP:tä, ErViä tai Tepsiä, ennenkuin sieltä on tullut edes toinen välieräpaikka.
 
Viestejä
7,835
Noita SPV:tä ja Oilersia on edes turha verrata. Siinä vaiheessa kun toinen latoo toista pataan 7-0 kauden tärkeimmässä pelissä, niin voidaan tämmöiset vertailut unohtaa samantien.
 
Säbantteri

Ok, no kukin voi luoda omat määritelmänsä. Itse en laske Oilersia huippujoukkueeksi ennen kuin se nousee edes varteenotettavaksi haastajaksi Classicille. Toivon todella että 1-2 kirittäjää löytyisi pikaisesti, on se sitten SPV, Oilers tai kuka tahansa, mutta viime viikon pelit osoittavat että Classicin etumatka ei vaan juurikaan ole kaventunut. Classicin materiaalieroa on toki hankala kuroa umpeen, mutta kaikessa muussa tekemisessä pitäisi kyllä muiden pyrkiä samaan ja ylikin.

Keväällähän se sitten nähdään, kuka haastaa ja ketä. Tällä hetkellä näyttää siltä että runkosarjasta Classicin takana tulee huipputasainen ( sijat 2-8 ). Varmasti kaikille on selvää, että esim. SPV, Oilers tai joku muu pystyy haastamaan Classicia yksittäisissä peleissä, mutta ei mestaruustaistossa. Siksi muiden mestaruus on edelleen se finaalipaikka.
 
Viestejä
4
Omasta mielestäni mielenkiintoinen tilasto spv-classic pelis oli ykkösketjujen keskinäinen pelaaminen, jonka Myllymäen ketju vei 2-1.. kolmosketjua vastaan classicin ykkönen sai paukuttaa ihan vapailta mestoilta useamman maalin. Kolmosketjun kenttätasapaino oli ihan hukas sen jälkeen kun classic puhkaisi karvauksen ja monesti oli Eemeli tai Sami nokikkain Kososen kans..
 
Tätä samaa taisi olla havaittavissa myös Oilers pelissä ainakin ajoittain. Classicin ykkönen vastaan Oilersin b-junnut.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös