- Viestejä
- 860
Sama tuo oli vähän toistakymmentä vuotta sitten miehissä. Vasta Petri Kettusen maajoukkuevalmennusaikakaudella alettiin laittamaan juoksuvalmiutta kuntoon. Vaikka lopulta tuli maailmanmestaruus, oli kulttuurinmuutos niin iso, että seuraus oli kenkää myös kapteeniston mielipiteen pohjalta.Tämä.
En tiedä moniko maju pelaajista juoksee alle tai yli 12min?
Olen kuullut, että kaupit juoksee 13min ja sen näkee heidän pelaamisestaan ja he saavat vielä oikeasti vastuuta hyvin peleissä.
Isoja eroja on varmasti kulttuurisellisesti Suomi vs Tsekki/Ruotsi harjoittelussa varsinkin omatoimisesti.
Maajoukkuetasolla erot varmasti ovat pienemmät kuin seurajoukkueissa, mutta maju valintojen kautta tämäkin saataisiin korjantumaan parempaan suuntaan.
Suomessa kilpaillaan sarjoissa mestaruuksista, mutta ei todellisuudessa joukueissa peliajasta näin syntyy täysin vääristynyt tilanne yksilöiden välisissä tilanteissa. Olen antanut itselleni ymmärtää, kuinka esimerkiksi Ruotsissa yksilöt ovat todella kilpailulklisia, mutta vasta aika myöhään aloitetaan pelaamaan mestaruuksista.
Suomessa F-liigaan avautuu portti liian helposti.
Isossa kuvassa ajattelutavan ja tekemisen remontti oli hyvä juttu, se sai sekä maajoukkueringin että liigan kärkiseurat ottamaan fyysisen harjoittelun asianmukaisella vakavuudella.
Samaa ajattelun ja tekemisen muutosta tarvittaisiin nyt naisten ja tyttöjen puolelle. Harnesk ulkopuolelta tulevana on juuri oikea henkilö sen sinne ajamaan läpi.