Pääkallo.fi

Oilers - LASB puolivälierä 2023-2024

Viestejä
8,108
LASB voittaa jatkoajalla lauantaina kun olen kuvaamassa. 4-1 Espoon oilersille.
Saattaa muuten olla ainoa ottelu, jonka tätä sarjaa käyn paikan päällä katsomassa. Ainakaan 1. otteluun en mene paikalle.

Jos oikein katsoin, niin LASBin edellinen kotivoitto (oliko jopa edellinen piste?) näistä playoff-joukkueista on syyskuulta. Eli vaikka LASBilta nähtiinkin komea nousu playoffeihin, niin onhan se nyt kotijoukkueena ollut korkeintaan aivan paska, kun mittapuuksi otetaan tosiaan nämä playoff-joukkueet.

Toivon ehdottomasti tiukkaa ottelua lauantaille. Paljon mieluummin haluaisin 5 - 4ja kuin 1 - 12 tuloksen.

Pidän Oilersia käytännössä varmana jatkajana sarjasta kuitenkin. Jos LASB voittaa sarjassa kaksi ottelua, niin patsasta pystyyn välittömästi.

Pidän myös varmana, että ainakin jostain pelistä tulee Oilersille murskavoitto. Kunhan se nyt ei tuo lauantai ole, niin ihan sama.

Ykköstoiveena sarjasta on, ettei kukaan Oilersilta loukkaannu. Kakkostoiveena on tiukka ja mahdollisimman pitkä sarja.

Tuloksellisesti en jännitä jatkoon menijää vaan yleisömäärää varsinkin Lahdessa, varsinkin lauantain pelissä.

Veikkaan silti Oilersin 4 - 0 ottelusarjavoittoa. Oilers on ollut niin vakuuttava sarjataulukon häntäpäätä vastaan tällä kaudella, että hankala nähdä sen muuttuvan.
 
Viestejä
1,407
Jos oikein katsoin, niin LASBin edellinen kotivoitto (oliko jopa edellinen piste?) näistä playoff-joukkueista on syyskuulta. Eli vaikka LASBilta nähtiinkin komea nousu playoffeihin, niin onhan se nyt kotijoukkueena ollut korkeintaan aivan paska, kun mittapuuksi otetaan tosiaan nämä playoff-joukkueet.

Viimekerralla, ja sillä ainoalla, playoffeissa tuli yksi voitto classicista. Yllätyn kyllä itsekin jos samaan päästään, Pidän oilerssia selkeästi kovempana kuin sen kauden classicia vaikka taisi mestaruuden lopulta kairatakkin.
 
Jos ajatellaan LASBin jatkomahdollisuuksia, niin aika samoissa. Mutta ei Oilers millään ole niin suuri mestarisuosikki. Jo se, että Oilersin laittaa mestarisuosikiksi, on aikamoinen hot take.

Heittäisin jopa sellaisen väitteen, että jos laitetaan Salibandyliigan/fliigan runkosarjavoittajat järjestykseen vedonlyöntikertoimien mukaan ennen playoffien alkua, niin Oilers on varmasti hyvin korkealla sillä listalla.

Toki finaalipaikka pitää olla tällä runkosarjalla ihan päivänselvä juttu. Ei vain yksinkertaisesti voi pudota LASB-Indians-TPS -kolmikosta kellekään. Ei vaan voi. Mutta finaalisarja Classicia vastaan, kun Classic vei runkosarjapelit pistein 9 - 0? Aika vaikea laittaa Oilersia suosikiksi siihen. Toki sinne finaaleihin on molemmilla viel paljon matkaa, mutta jos siitä mestarista lyö nyt vetoa, niin pakkohan nuo skenaariot on just nyt kelata läpi.
 
Toisaalta edellinen playoff sarja Oilersin ja Classicin välillä meni puhtaasti 4-0 espoolaisille. Runkosarja on runkosarja.
 
On, mutta onko joku sitä mieltä, että kevään 2023 Classic oli parempi (tai edes yhtä hyvä) kuin kevään 2024 Classic?

Edellinen finaalisarja meni Classicille 4-0. Oilersilla on edellisestä finaalipelivoitosta vähän helvetin kauan. Riittääkö 20 vuotta?
 
Viestejä
290
4-0 Oilersille. Mennään eteenpäin. :D

Vakavasti puhuen, niin ajattelin käydä tuon ekan pelin katsomassa ihan vaan mielenkiinnosta että jos vaikka LASB pystyisi ekassa pelissä yllättämään.
Eka peli antaa myös osviittaa mihin suuntaan sarja tulee kehittymään. Jos Oilers vie kuten epäilen ihan 100-0 niin ei tarvi sitten enää käydä kolmannessa pelissä.

Naureskelin muuten sille Fliigan jakamalle IG-videolle Jymy-LASB pelin loppuhetkistä. Vaikka Fliiga yritti hehkuttaa että LASB äijät innoissaan pleijaripaikasta niin ainakin mun silmiin oli enemmänkin aneemisen näköisiä äijiä kentällä vaikka voittivat ja pääsivät pleijareihin. :)
 
Viestejä
1,022

Saattaa olla ettei ollut vielä tietoa OLS-pelin tuloksesta, turha sitä on juhlia jos ei välttämättä ole mitään juhlittavaa 😄
 
Aika sama homma toisella puolella, ei nuo Oilersinkaan pelaajat siltä näytä, että tuli ensimmäinen runkosarjavoitto melkein 20 vuoteen.
 
Viestejä
1,407
On, mutta onko joku sitä mieltä, että kevään 2023 Classic oli parempi (tai edes yhtä hyvä) kuin kevään 2024 Classic?

Edellinen finaalisarja meni Classicille 4-0. Oilersilla on edellisestä finaalipelivoitosta vähän helvetin kauan. Riittääkö 20 vuotta?

Tuskin 2023 clasu ainakaan parempi oli. Jos sattuvat oilersin kohtaamaan niin ei se todellakaan mikään viimekauden kaltainen 4-0 ylikävely ole. En kuitenkaan usko klassikin yltävän finaaleihin. Kauden toistaiseksi ainoa pakkovoitto, SPV peli, antoi viitteitä ihan muusta kuin entisaikojen dynastiasta.
 
Viestejä
290
Saattaa olla ettei ollut vielä tietoa OLS-pelin tuloksesta, turha sitä on juhlia jos ei välttämättä ole mitään juhlittavaa 😄
Totta tuokin, mutta toisaalta vaikea uskoa etteikö penkillä olisi ollut minkäänlaista tietoa OLS-pelistä ja mielestäni kun seurasin pelejä livetuloksista niin OLS peli päättyi ennen LASB peliä...
 
Viestejä
849
Tuskin 2023 clasu ainakaan parempi oli. Jos sattuvat oilersin kohtaamaan niin ei se todellakaan mikään viimekauden kaltainen 4-0 ylikävely ole. En kuitenkaan usko klassikin yltävän finaaleihin. Kauden toistaiseksi ainoa pakkovoitto, SPV peli, antoi viitteitä ihan muusta kuin entisaikojen dynastiasta.
Se ei ollut hyvä peli, mutta ei paskakaan ja hyvin lähellä voittoa. Sinänsä sekä Classicilla, että Oilerssilla on ollut paljonkin lähes pakkovoittoja kisassa runkosarjan voitosta. Mikään pakkovoittohan Speve-pelikään ei toki ollut.

Classicilla taitaa olla eniten pisteitä kolmen kärjen keskinäisistä, joten en pitäisi lähtötilannetta mestaruustaisteluun kovin huonona.
 
Viestejä
41
Runkosarja on runkosarja.
Tällä ilmeisesti (?) viitataan ajatukseen, että Pleijjarit "ovat aivan oma maailmansa" tms.
Kuitenkin esim. viimeiset 3 kautta F-liigassa otteluparit ryhmitettynä, runkosarjassa paremmin sijoittunut vs. heikommin sijoittunut, voitot 19-2 , naisten sarjassa 2 edellistä kautta 13-1. Minusta vaikuttaa lähinnä siltä, että runkosarjan tuloksia aliarvioidaan, joskus jopa huomattavan paljon, ei runkosarjoja pelata kännissä ja läpällä, vaan niiden tulokset kertovat joukkueiden tason varsin tarkasti.
 
Viestejä
8,108
Saattaa muuten olla ainoa ottelu, jonka tätä sarjaa käyn paikan päällä katsomassa. Ainakaan 1. otteluun en mene paikalle.
Täytyypä päivittää tätä sikäli kun ketään kiinnostaa. Pääsen näköjään otteluihin 2, 4, 6 ja 7 paikan päälle.
 
Viestejä
1,407
Tällä ilmeisesti (?) viitataan ajatukseen, että Pleijjarit "ovat aivan oma maailmansa" tms.
Kuitenkin esim. viimeiset 3 kautta F-liigassa otteluparit ryhmitettynä, runkosarjassa paremmin sijoittunut vs. heikommin sijoittunut, voitot 19-2 , naisten sarjassa 2 edellistä kautta 13-1. Minusta vaikuttaa lähinnä siltä, että runkosarjan tuloksia aliarvioidaan, joskus jopa huomattavan paljon, ei runkosarjoja pelata kännissä ja läpällä, vaan niiden tulokset kertovat joukkueiden tason varsin tarkasti.
Ei viitata. Vaan siihen että ottelusarjat ovat luonteeltaan erilaisia kuin yksittäiset Pelit.
 
Viestejä
8,108
Tietenkin ovat. Ja yleensä suosikki vie sarjat (usein jopa runkosarjaa selkeämmin) sarjat.
Playoffeissa pääsee keskittymään tiettyyn vastustajaan, niin se tekee asioista paljon selkeämpiä. Ja yleensä tarkoittaa sitä, että ennakkosuosikki on vahvemmilla.

Lisäksi sarjoissa se jatkaja on oleellinen, ei niinkään se, että montako peliä siinä sarjassa hävisi. Esimerkiksi tämä sarja voi päättyä 4 - 1 ilman, että jatkajasta oli missään vaiheessa pienintäkään epäselvyyttä. Vaikka se olisikin heti huominen peli, jonka LASB vie.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös