Pääkallo.fi

OLS 2019-20 - pudotuspelit utopistista unelmaa?

Viestejä
7,836
Yllättänyt tuo OLS:n hyökkäyspeli. 23 maalia tähän mennessä on melkoisen kova saldo, eikä siellä ole ollut vastassakaan kuin yksi viime kaudella playoffien ulkopuolelle jäänyt. Joo, on tullut turpaan, mutta silti.

Noin vertailun vuoksi Classic on tehnyt myös 23 ja siellä on kuitenkin ollut mm. ÅIF vastassa jo.
 
Viestejä
107
Yllättänyt tuo OLS:n hyökkäyspeli. 23 maalia tähän mennessä on melkoisen kova saldo, eikä siellä ole ollut vastassakaan kuin yksi viime kaudella playoffien ulkopuolelle jäänyt. Joo, on tullut turpaan, mutta silti.

Noin vertailun vuoksi Classic on tehnyt myös 23 ja siellä on kuitenkin ollut mm. ÅIF vastassa jo.
OLS kyllä yllättänyt pirteällä pelillä aivan täysin. Viihdyttävää ja maalirikasta salibandyä molempiin päihin ja kaikki kolme kenttää maalaavat. Lipsasen työ näyttää kantavan hienosti hedelmää uusien pelaajien myös onnistuessa, tänään seitsemän eri maalintekijää yhdeksässä maalissa ja eilen kuusi eri maalintekijää kahdeksassa maalissa. Henkilökohtainen mielenkiinto Oulun liigasählyyn kyllä nousee pitkästä aikaa.
 
Viestejä
7,836
OLS kyllä yllättänyt pirteällä pelillä aivan täysin. Viihdyttävää ja maalirikasta salibandyä molempiin päihin ja kaikki kolme kenttää maalaavat. Lipsasen työ näyttää kantavan hienosti hedelmää uusien pelaajien myös onnistuessa, tänään seitsemän eri maalintekijää yhdeksässä maalissa ja eilen kuusi eri maalintekijää kahdeksassa maalissa. Henkilökohtainen mielenkiinto Oulun liigasählyyn kyllä nousee pitkästä aikaa.

Nyt vielä kun oppivat voittamaan tiukkoja pelejä (ja varsinkin jättävät totaaliset nukahdukset pois), niin se playoff-paikka on ihan täyttä realismia.
 
Viestejä
84
Pakko sanoa jos ei Välitalo tuolla suorituksella saa MVP:tä niin pitää varmaan jo kuu taikoa taivaalta että päättäjät hoksais mitä kentällä oikein tapahtuu. Aivan käsittämättömän hyvää peliä molemmissa peleissä viikonloppuna, pelaamista todellinen ilo seurata.
Ei kaverista paljon meteliä pietä, mutta joukkueen paras sentteri tällä hetkellä. Ulottuva, iso ja yhdellä kädellä pelaten näyttää niinku puolivaloilla vetelis, mutta täydellistä dominointia.
 
Viestejä
84
Kauden alla moni varmasti mietti, miten hyökkäyspeli ja maalintekeminen heikkenee Kiipelin lähdön myötä. Tähän asti ei ole ollut hirveä ikävä, oikeastaan hyökkäyspelihän on näyttänyt pirteämmältä vuosiin.👍🏻
Ja pisteitten teko vastuu nyt vähän laajemmalle jakaantunut, ehkä kiipelin lähtö vaan vahvisti henkisesti??? Missäs Karvonen tämän päivän kp, onko loukki vai muuten vaan viltissä
 
Viestejä
1,585
Missäs Karvonen tämän päivän kp, onko loukki vai muuten vaan viltissä
Teemaottelun vastustaja Tiikerit on mielenkiintoinen liigatulokas | OLS Salibandy
OLS lähtee Tiikereitä vastaan ilman Nokian KrP:tä vastaan loukkaantunutta Antti Niemistä ja Valte Karvosta. Kahden sentterin puuttuminen aiheuttaa kokoonpanoon omat muutoksensa.

"Niemisen korvaa luonnollisesti Ijäs, joka pelasi siinä jo Steelersiä vastaan. Nyt kun Tiiran Matiaskaan ei ole vielä 100 prosenttisessa pelikunnossa, niin joudutaan taikomaan sentteri laitureista. Todennäköisesti istutetaan siihen rooliin kokenut Petri Niemelä", Lipsanen paljastaa suunnitelmiaan.
 
Viestejä
157
Kyllä täytyy sanoa, että tykkään tämän kauden olssista. Pirtsakkaa peliä ylöspäin ja tehojakin tulee laajalla rintamalla. Ennen kauden alkua vähän arvelutti paperilla nippu, mutta hienosti on mennyt tähän asti. Ja hienohan se on nähdä kun kavereita nousee divarista ja kakkosesta liigaan ja pärjää loistavasti vauhdissa mukana.

Ei oikeastaan kaipaa muuta kuin Tiiran tuomaa sähköä kentälle.
 
Viestejä
7,836
Olipa tärkeä voitto Tiikereistä ja hienosti kestetty lopun kiri. Ei sillä, en minä peliä nähnyt, mutta silti.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
462
Ei ole ollut ainakaan tylsää peleissä. Tehty toiseksi eniten ja päästetty eniten maaleja liigassa sunnuntain kierroksen jälkeen.
 
Viestejä
107
Luojan kiitos, että ei ollut mitään fanikameraa :LOL:

Ei numeroiden perusteella ainakaan lähdetty pistämään bussia ja hakemaan kunniakasta häviötä.
Niinno, onko sillä niinkään loppupeleissä väliä lähteekö hakemaan viiden maalin häviötä vai pelaamaan omaa peliä ja ottaa kymmenellä maalilla tukkaan, molemmilla sen 0 pistettä saa. Puolet joukkueista kuitenkin kerran kaudessa noilla lukemilla clasulle häviää.
 
Viestejä
7,836
Puolet joukkueista kuitenkin kerran kaudessa noilla lukemilla clasulle häviää.

No ei todellakaan häviä. Jos lähdetään etsimään sekä Classicin 14 tehtyä että 12 maalin voittoa, niin:
Ainakin 14 tehtyä:
26.02.2019 Classic - LASB 16 - 6
22.09.2018 Welhot - Classic 2 - 14
30.09.2017 Steelers - Classic 3 - 16
09.02.2017 Classic - SalBa 18 - 2
25.10.2015 Classic - SalBa 14 - 6
19.01.2014 Indians - Classic 7 - 14
20.09.2013 Loviisa - Classic 2 - 15
29.09.2012 Classic - OLS 18 - 12
09.01.2012 Nokian KrP - Classic 6 - 16
30.12.2011 M-Team - Classic 4 - 16
29.09.2011 Classic - M-Team 14 - 5
27.11.2010 AC HaKi - Classic 4 - 15
13.02.2008 Classic - HIFK 16 - 4
13.01.2007 Pirkkala - Classic 3 - 17
08.10.2004 Classic - Happee 16 - 7

Vähintään 12 maalin voitto:
22.09.2018 Welhot - Classic 2 - 14
30.09.2017 Steelers - Classic 3 - 16
22.02.2017 Classic - Nokian KrP 12 - 0
09.02.2017 Classic - SalBa 18 - 2
20.09.2013 Loviisa - Classic 2 - 15
30.12.2011 M-Team - Classic 4 - 16
13.02.2008 Classic - HIFK 16 - 4
13.01.2007 Pirkkala - Classic 3 - 17

Vastaavasti OLS:n ainakin 14 päästettyä:
10.02.2019 SPV - OLS 15 - 5
16.12.2018 Oilers - OLS 17 - 8
29.09.2012 Classic - OLS 18 - 12
22.10.2006 Gunners - OLS 21 - 6
30.09.2006 OLS - Trackers 2 - 14
10.12.2005 OLS - Oilers 7 - 14
30.01.2005 Oilers - OLS 14 - 6

Ja turpaan vähintään tusinalla:
22.10.2006 Gunners - OLS 21 - 6
30.09.2006 OLS - Trackers 2 - 14
21.11.2004 HIFK - OLS 13 - 1

Näissä vain runkosarjat viime kauden loppuun mennessä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2
Seuran instagrammista tuli pongattua Sorrin Juholta näyttävä mies joukkueen harjoituksissa, liekköhän on liittymässä seuraan vai ollut vain mukana harjoituksissa hakemassa tuntumaa.
 
Viestejä
780
Sorrilla on hyvä veto ja tekee paljon maaleja, mutta +- -tilasto on karua luettavaa. Toivottavasti parantaa puolustamistaan ja syöttelyään siellä kotiseudulla. Paljon pelivuosia vielä jäljellä.
 
Viestejä
84
Seuran instagrammista tuli pongattua Sorrin Juholta näyttävä mies joukkueen harjoituksissa, liekköhän on liittymässä seuraan vai ollut vain mukana harjoituksissa hakemassa tuntumaa.
Kyllä tuonne yhen Sorrin aina kelpuuttaisi, Parviainen - Sorri tutkapari ajatuksena kovettaa...
 
Viestejä
21
Seuran instagrammista tuli pongattua Sorrin Juholta näyttävä mies joukkueen harjoituksissa, liekköhän on liittymässä seuraan vai ollut vain mukana harjoituksissa hakemassa tuntumaa.

Vaikka mieli tekisi pitää mysteeriä yllä, niin tässä ei ollut kyse sen kummemmasta kuin siitä, että kaivattiin treeneihin tuuraajaa ja Juho sattui olemaan paikkakunnalla.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös