Pääkallo.fi

P-16 Pojat SM-Sarja

Viestejä
22
Viikonloppuna siis molempien lohkojen kärjet kohtaavat + nippu muita mielenkiintoisia otteluita.

1. Lohko.
Maalaistivoli jatkaa hurlumhei viikkoja eikä musta perjantai taida menoa hidastaa. Kaikissa ennakkopapereissa ja varpusten kuiskutteluissa OLS on paperilla ennakkosuosikki, mutta viime kohtaamisessa Wirmo kuritti Oulua vajaalla miehistöllä selvin lukemin. Mikäli flunssat tai loukit ei tilannetta muuta, niin joskus OLSin pitää hävitä, miksei sitten Wirmolle?

2. Lohko.
Pre-seasonin ja karsintojen perusteella ei Erviä kärkeen moni olisi sijoittanut, mutta otteet ovat parantuneet kuin maksalaatikko lämmitessään. Ilveksen peli kulkee ajoittain ihailtavasti mutta hetkittäin pelaajat jäävät kentällä muistelemaan edellisiä vaihtoja.
Joukkueiden kohtaamiset voi laskea basistin sormin. Tasapeli ei varmaan turhan kaukaa ole haettua.

Muista otteluista, Saipalla näyttäisi olevan Lauantaina mahdollisuus peluuttaa karsinnoissa nähtyä rosteria ja haastaa Leba/Josbaa, Welhoilla on tulossa rankka vieraskiertue josta on haastavaa pisteitä raapia.
Vantaalla on mielenkiintoiset pelit, miten nääsvillen joukkueet latautuvat heitä vastaan, tupsukorvilla on sunnuntain vääntö jo mielessä ja Classicilla on avoimien ovien päivät puolustuspäässä, nähdäänkö C rinnassa ja slaavikyykky myyrmäen kentän pintaan samassa lauseessa vai jahdataanko E. Mattila palkintoa ennemmin?

Oilersin ja Happeen kohtaaminen samoin kuin Ervin ja TPSin ovat tuloksellisesti täysiä mysteereitä. Happee saa lauantaille täyden rosterin, mutta kaikki tulokset yllämainituista peleistä on mahdollisia.
Jos giflaripussi avautuu Vihtavuoressa Sunnuntaina, niin Wirmo voi ottaa seitsemännen voittonsa tai toisen tappion putkeen, sosiaalisesta mediasta sekin selviää.
Mitä mahdat tarkoittaa E. Mattila palkinnolla? Btw minulla on yleensä C rinnassa kun jotain joukkelajia pelaan😉
 
Viestejä
32
Odotuksia päivän otteluista?
Idän joukkueista muutama kommentti. Welhoilla kapea rosteri ja täksi kaudeksi muualta tulleet pelaajat näkyvät pelaavan omissa joukkueissaan alueellisessa sarjassa. Tämä tuskin ainakaan Welhojen tasoa nostaa.

LeBa/Josban kaksi parasta pistemiestä (aiemmilta kausilta) taas jostain syystä poissa kokoonpanosta. Taitavat pelata myös muissa joukkueissa, joten voi olla joko lepuutus tai sitten valmennus haluaa mennä niillä, ketkä pääasiassa mukana.

SaiPa näkyy saaneen sekä P18 mukana normaalisti olevia pelaajia mukaan, sekä myös useampia pelaajia -07 ikäluokasta, joten heillä ehkä pieni sauma haastaa tänään LeBa/Josbaa.
 
Viestejä
51
OLS vs Wirmo/Keiky olipas peli..
OLS vei tasaisen väännön numeroin 6-5. Ei mitenkään ylivoimainen joukkue ollut ennakoista huolimatta vaan Wirmo/Keiky laittoi heidät koville. Kirjaimellisesti oli kärkimatsi👍Kovia porukoita molemmat💪
 
Viestejä
257
Nyt pitää kysyä että mitä Espoossa tapahtuu pelillisesti? Joukkue on paperilla mielestäni erittäin vahva ja tulos mitä saadaan pelistä ei vastaa paperia.

Vantaalta todellinen kävely peli Ilvestä vastaan. Olisi luullut joukkueen puolustus pelaamisen muotoutuvan uuteen uskoon jo muutaman takaiskun jälkeen.
 
Viestejä
32
Taitaa leba sittenkin olla kahden pelaajan joukkue
Jokaisessa joukkueessa vaikuttaa kahden avainpelaajan puuttuminen ja varmasti myös LeBa/Josballakin. Oletettavasti LeBa/Josba olisi ollut näiden kahden parhaan pelaajan mukanaolon myötä selkeästi parempi joukkue. Taisi lisäksi olla SaiPalle ensimmäinen peli tällä kaudella, että oli yhtä vaille paras mahdollinen kokoonpano käytössä. Siksi siis ei kannata verrata tätä SaiPa-peliä muiden joukkueiden SaiPa-peleihin. Taisi olla ensimmäinen kerta tässä sarjassa, kun laukaisutilastot olivat SaiPalla suhteellisen tasoissa vastustan kanssa…
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
257
Lohkon 2 kärkipelissä Ilves-Eräviikingit Itä oli tunnetta ja taistelua. Ervi ei vieläkään kärsinyt piste menetystä vaan nousi viimeisessä erässä 6-4 tappio asemasta 6-8 vieras voittoon.

Lohkossa 1 wirmo/keino päätti ottaa toisen peräkkäisen tappion. Onko traktoreissa väärää polttoainetta näin talven tullen?
 
Viestejä
51
Lohkon 2 kärkipelissä Ilves-Eräviikingit Itä oli tunnetta ja taistelua. Ervi ei vieläkään kärsinyt piste menetystä vaan nousi viimeisessä erässä 6-4 tappio asemasta 6-8 vieras voittoon.

Lohkossa 1 wirmo/keino päätti ottaa toisen peräkkäisen tappion. Onko traktoreissa väärää polttoainetta näin talven tullen?


Happee vs Wirmo/Keiky niin Happee oli parempi (tänään) Ihan jokaisella osa alueella. Oli jopa parempi kuin OLS eilen. Ansaitsi kyllä voiton. Uskoisin että Wirmo/Keiky sisuuntuu viikonlopusta ja tulee kovalla asenteella seuraavaan matsiin💪
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
187
Happee vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Karsinnoissa kaatoi OLS toisessa pelissä, mut SM lohko alkoi heikosti Fosu vastaan ja OLSlle selkee tappio.
Näyttää ens vklp pelaavan OLS vastaan 2 kierroksen pelin eli mielenkiintoinen ottelu tulossa kahden kuumassa viereessä olevan joukkueen kesken.
 
Viestejä
80
Mitä, mitä....onko tosiaan niin että jatkokarsinta kierrokselle pelaajavahvistettu ErVi itä on edellisen kerran hävinnyt jatkokarsinnassa LASBille?
 
Viestejä
257
Mitä, mitä....onko tosiaan niin että jatkokarsinta kierrokselle pelaajavahvistettu ErVi itä on edellisen kerran hävinnyt jatkokarsinnassa LASBille?
Jos muistan oikein tuo peli päättyi tasan ja ranuilla vaan olisi määrätty tasapisteissä joukkueiden paikka taulukossa. Ervi varmisti tasurilla jo paikan sm-sarjaan.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös