Pääkallo.fi

P17 SM-sarja 22-23

Viestejä
7,835
Arto, miltä on näyttänyt Oilerssin peli. Onko muista seuroista laittaa mitään arviota tai analyysiä? Yllätyin itse että Suurin suosikki Treen seudulta ei olekkaan kärjessä vaikka treenipelejä pohjalla ja niis näytti hyvältä. Karhut tuloksen valossa vahva. Onko kuitenkin muiden valmistautuminen vielä käynnis? Muutaman epäselvän pelin katsoneena pohjalta omat mietteet.

Siihen nähtynä, kuinka suuri osuus Oilersin pelaajista on tullut -07 tai kakkosjoukkueen pelaajista mukaan vs. moniko lähti pois, minusta Oilersin peli näytti ihan kohtuullisen hyvältä. Sekä Wirmo että ErVi joutuivat ihan oikeasti pelaamaan voittaakseen (Karhut-peliä en nähnyt) ja Oilersin maalivahdit onnistuivat kivasti.

Yksi valtava ongelma on tappioasemassa pelaaminen. Oilers ei noussut yhtä ainutta kertaa tappioasemasta tasoihin tänään ja se ei riitä. Erikoistilannepelaaminen muuten oli hyvää.

Viime kauteen nähtynä näyttäisi, että ollaan päästy eroon katastrofihetkistä, eli nyt ei ollut mitään "oho meni maali, toinen, kolmas ja seitsemäskin heti perään"-hetkiä, vaan viimeistään toisen jälkeen saatiin putkelle stoppi.

Wirmolta näin kaksi peliä ja olivat hyvin mukana Classicia vastaan, mutta kun kärkipelaajat eivät tehneet paikoistaan maaleja, niin homma vähän lässähti. Classic oli siinä pelissä kova, minusta paras näistä näkemistäni joukkueista (Karhujen peliä en nähnyt).

En minä Oilersille mitään menestyspaineita ala lataamaan, mutta en usko, että "joka pelistä 100-0 turpaan"-skenaario tulee toteutumaan myöskään. Valtavasti siellä on takamatkaa, jotta nuo heikommista/nuoremmista tulleet nousevat riittävälle tasolle, mutta toivottavasti pelihuumori pysyy tappioputkissakin hyvänä. Ja toivottavasti näitä tällä hetkellä jäljessä olevia pelaajia uskalletaan peluuttaa, vaikka taso ei juuri nyt riittäisikään.
 
Viestejä
885

Ainakin yksi pelaaja on tullut FoSusta Oilersiin. Kirkkonummelta on myös tullut monta pelaajaa Oilersiin, mutta ovatko ne tämän ikäluokan pelaajia?
 
Viestejä
7,835
Ainakin yksi pelaaja on tullut FoSusta Oilersiin. Kirkkonummelta on myös tullut monta pelaajaa Oilersiin, mutta ovatko ne tämän ikäluokan pelaajia?

En osaa sanoa, mutta ainakin P19-puolelle pitäisi saada pelaajia lisää. Siellä on niitä ihan varsinaisia P19-pelaajia kai 4+maalivahti tällä hetkellä. Siis kun kokoonpanosta otetaan pois P21-pelaajat, P17-pelaajat ja kakkosjoukkueiden (onko ne "akatemia"-nimellä?) pelaajat. Jos sitten nämä mainitsemasi eivät tulleet sinne, toivottavasti tulivat.
 
Viestejä
38
Mielenkiintoinen rankkarikisa ja onnittelut ErVille voitosta oli hyvä ja tiukka finaali molemmilta joukkueilta. Jotenkin pisti silmään kun classic näytti siltä, että oli hävinnyt ennen kuin rankkarikisa edes alkoi, pojat istuivat siellä sen näkösenä että valkoinen lippu oli jo heitetty ja toisaalta ErVin penkillä seisottiin rivissä täydessä uskossa omiin. Voi olla, myös että yhdentekevää istuuko vai seisooko rankkarikisassa, mutta jotenkin ErVistä huokui se itsevarmuus ja voitonhalu.
 
Viestejä
257
1. Ervi
2. Clasu
3. Tps
4. Wirmo
5. Karhut
...
6. Oilers

Näin tulee menemään kun katsoin kirkkaasta pallosta.
Mestarin, kakkosen ja perän tiesin oikein. Keskikasti oli järjestyksessä wirmo, karhut ja tps.

Onnittelut EräViikingit MC:n mestaruudesta 2022. Selvästi ryhmä vahvistunut monella pelimiehellä kun verrataan viime kauden Eräviikingit Itään joka oli se seuran kovempi Joukkue.

Classic myös selvästi nyt kolmen kentän Joukkue enemmän kuin ennen. Tulee mielenkiintoinen kausi.
 
Viestejä
84
Jos Ervi Itää pidettiin viime kaudella mestariehdokkaana, niin tämä uusi Ervi on sitä oikeasti. Kaikki ylimielisyys ja asennevammat ovat tämän turnauksen perusteella poissa.
 
Mitä mieltä arvon kommentoijat olette tästä 200 km:n säännöstä? Eli jos vastustaja tulossa sarjapeliin tuon rajan sisäpuolelta, niin kotijoukkue voi siirtää pelin viikolle ilman vastustajan hyväksyntää. Luulenpa, että tätä porsaanreikää säännöissä tulee tietyt joukkueet käyttämään härskisti hyväkseen. Peli alkaa siis esim torstaina 18.30, matkaan menee noin 2 tuntia, tuntia ennen pitäisi olla hallilla, eikä se bussi kaikkien kotiovelta lähde. Niinpä ainoa mikä tässä leikissä kärsii on poikien koulunkäynti, pitää lähteä kesken koulupäivän. Ei mitään järkeä.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
19

Mielestäni kaikkien otteluiden siirrosta pitäisi sopia joukkueiden kesken olivat ne kuinka kaukana tahansa. Muutenkaan sarjapelit viikolla pitäisi olla ainostaan sama kaupungin joukkueiden välillä, mikäli näin haluttaisiin tehdä.
 
Lopullinen sarjaohjelma julkaistaan pian. Katsokaapa keillä yllättävän paljon kotiotteluita viikolla, yhtään ei pitäisi. Näin suurseurat voivat peluuttaa viikonloppuna parhaitaan vanhemmissa ikäluokissa ja samalla kiusata vastustajia näillä järjestelyillä.
 
Viestejä
570

Jyväskylässä treenivuorot niin kortilla että kuvittelisin olevan kaikkien etu että viikolla pelataan vain poikkeustapauksissa.
 
yyz

Viestejä
653
Lopullinen sarjaohjelma julkaistaan pian. Katsokaapa keillä yllättävän paljon kotiotteluita viikolla, yhtään ei pitäisi. Näin suurseurat voivat peluuttaa viikonloppuna parhaitaan vanhemmissa ikäluokissa ja samalla kiusata vastustajia näillä järjestelyillä.
Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ainakin B lohkossa olisi 14 ottelua 56:sta (eli neljännes) arki-iltana ja näistä 8 ottelua sellaista jossa vastustaja joutuu matkaamaan paikalle kauempaa.

Classic 1/7 ottelua
EräViikingit 2/7 ottelua
Indians 2/7 ottelua
Karhut 0/7 ottelua
Oilers 6/7 ottelua
SBS Wirmo/KeiKy 2/7 ottelua
SB Vantaa 0/7 ottelua
TPS 0/7 ottelua

Vierasjoukkueena arki-iltojen pelissä ovat:
2 x Classic (Indians, Oilers)
2 x EräViikingit (Indians, Oilers)
3 x Indians (EräViikingit SBS Wirmo/KeiKy, Oilers)
0 x Karhut
1 x Oilers (SBS Wirmo/KeiKy)
3 x SB Vantaa (Classic, Oilers, SBS Wirmo/KeiKy)
1 x SBS Wirmo/KeiKy (Oilers)
2 x TPS (Oilers, EräViikingit)

edit: lisätty Karhut
 
Etelälohkossa kaikki taitavat olla 200 km sisällä. Oilers siirtänyt 6 peliä viikolle eli pelaavat vain yhden kotipelin viikonloppuna, Wirmo ja TPS eivät ihan yhtä härskejä, 3 viikolla, 4 viikonloppuna, ErVi ja Indians 2-5, Classic 1-6. ”Kiltit tai nyhveröt” Vantaa ja Karhut pelaavat kuten pyydetty kaikki viikonloppuina. Miksi Oilers?
 
Pelaajakato pakottaa käyttämään kaikki mahd. "edut" voittojen saavuttamiseen? Oudoltahan tuo vaikuttaa. Jos Oilers silti nähdään lohkon jumbona, niin eipähän paljoa vaikuttanut.
 
Viestejä
885
Oilers 6/7... melko härskiä.
Pelaajakato pakottaa käyttämään kaikki mahd. "edut" voittojen saavuttamiseen? Oudoltahan tuo vaikuttaa. Jos Oilers silti nähdään lohkon jumbona, niin eipähän paljoa vaikuttanut.
Onko pikkuisen raflaavia kannanottoja? Näistä Oilersin kuudesta arkikotipelistä 3 on paikallispelejä (ErVi,Indians, SB Vantaa) eli en näe ongelmaa. Yksi arkikotipeleistä on Wirmo/KeiKyä vastaan, mutta Oilers pelaa myös arkivieraspelin Wirmo/Keikyä vastaan, joten tässä puntit menevät tasan. Jälleen no problem. Jäljelle jäävät arkikotipelit TPS:ää ja Classicia vastaan. Luuleeko joku tosiaan, että näitä kahta isoa organisaatiota voidaan pyöritellä vastoin niiden omaa tahtoa? Don´t think so. Eli jälleen ei ongelmaa.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös