Pääkallo.fi

P17 SM-sarja 22-23

Viestejä
347
Kohta se alkaa, pelin henki on yhdestä voitosta pelaaminen, ainoa tilastointi on maalit ja ruumiit.
Kivi-Paperi-Sakset syntyi playoffien huumassa, kun piti keksiä paremmin ymmärrettävä malli Henki-Materia-Työnteko pyramidille.
Jatkosarjan ennusteet menivät enemmän tai vähemmän oikein, ainoastaan OLS ja Indians vaihtoi paikkaa, joten yritetään samalla tuurilla ennustella ratkaisupelejäkin.

Classic - Wirmo/Keiky

Monien papereissa se varmin veikattava. Classic ei tällä kaudella keskinäisissä harjoitusotteluissa eikä alkusarjassa jättänyt mitään epäilystä etteikö se olisi ennakkosuosikki tähän sarjaan. Aiemmilla kausilla maalaistivoli on saanut vastustajat mukaan hurlumheihin ja jos onnistuu siinä tällä kertaa ja alussa vedot uppoaa, niin sitten menee sarja jännäksi. Classic oli kuntopuntarin heikoin, ohjasiko sarjataulukko mailan puristamista, se nähdään viikonloppuna.

Arvio: Classic jatkoon 2-0

Indians - TPS

Aivan ympäripyöreä tanssipari, jokainen arvaus on samanarvoinen siitä kumpi menee jatkoon. Inkkarit on saaneet kokemusta enemmän mitä pelien voittaminen tällä tasolla vaatii, TPS on hieman helpommalla saanut pisteitä ja Krp sarjassa melko upporikasta ja rutiköyhää pelattiin omassa päässä, joka oli kostautua. Ei tästä millään pallojargonilla saa eroa aikaiseksi. Indiansilla on hieman vahvempi 1.kenttä mutta TPS:llä on tasaisempi paketti ja parempi pelin rytmitys.

Arvio: Kolme peliä tarvitaan ja lopulta toinen menee jatkoon.

Happee - OLS

Hieman yllättävä pari. Hirvirytke luottaa vahvasti henkeen ja hurmokseen, kun taas OLS luottaa tasavahvaan työntekoon. Mikäli omia ennustuksia on uskominen, työnteko voittaa hengen joka kerta. Happee tulee vahvoilla päätypalloilla ja kehäjuoksuilla vetopaikoille ja OLS puolustaa tiivisti keskustaa. Tässä sarjassa ollaan kirjaimellisesti yhden kortin varassa ja näyttää siltä että se on tänä vuonna tyhjä arpa, ainoa kysymysmerkki on muiden sarjojen vaikutus pelaaviin kokoonpanoihin.

Arvio: OLS jatkoon 0-2

Ervi - Ilves

Hurmoksesta horrokseen ja päinvastoin. Kuntopuntarin ääripäät kohtaa, joissa Ervin kevättä on ohjannut enemmän henki kuin taito ja Ilveksellä peliä ohjaa taito ilman henkeä. Materiaalin puolesta peli on selvä ja Ilvekselle kevyt sarja. Pallopeleissä on olemassa salainen soosi, henkinen puoli, tällä kastikkeella muuten hailea esitys saadaan leivottua voittavaksi yhdistelmäksi. Mikäli Ilves tulee kaukaloon runkosarjan ilmeellä ilman työhaalareita, sarja on ohi ennen alkuvihellystä.

Arvio: Ervi jatkoon 2-1
 
Viestejä
54
Huom! Juniorikeskustelun säännöt.
Minun veikkaukseni:
Jäätelöpuikot menevät 2-0 jatkoon maalaiskarusellia vastaan tai suuri yllätys on tapahtunut.
Inkkarit jättää kaikkein kauneimmat turkulaiset nuolemaan näppejään. Todella mielenkiintoista nähdä, miten jokainen veikkaaja jättää Indiansin puolivälieriin, vaikka alkusarjassa voitot espoolaisille 2-0 ja ylemmässä joukkue tehnyt tuhoa laajuudesta huolimatta.
Ilves menee jatkoon Suomen surkeimman fuusioseuran surkeimmasta fuusiojoukkueesta 2-1. Väittäkää vaan vihaajaksi, sitä ylpeänä olen.
Hirvet - Luistinseura combo on hieman monimutkaisempi. Hirven satunnaiset erektio-ongelmat voivat käydä kohtaloksi, jos oululaiset saavat täyden kokoonpanon, ja jyskylä jää ilman liigatähtiä. Sanotaan OLSille 2-1.
Eli välieränelikko olisi siis Classic, Indians, Ilves ja OLS. Miten välieräparit muodostuu?
 
Viestejä
52
Ei kai noissa mitään kaaviota ole. Jatkosarjan parhaiten sijoittunut kohtaa heikoiten sijoittuneen välierässä. Ja toinen pari sit tulee sen mukaan.
Juuri näin. Lukekaa liiton sivuilta eikä tarvitse arvailla.

”Välieriin selviävät puolivälierien voittajat.
Välierissä vastakkain pelaavat runkosarjassa parhaiten sijoittunut joukkue ja huonoiten sijoittunut joukkue sekä runkosarjassa toiseksi parhaiten sijoittunut joukkue ja toiseksi huonoiten sijoittunut joukkue.
Runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue toimii kotijoukkueena 1. ja mahdollisessa 3. välieräottelussa.
Finaaliotteluihin selviävät välieräparien voittajat. Runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue toimii kotijoukkueena 1.ja mahdollisessa 3. loppuottelussa.
Pronssiottelussa pelaavat välieräparien häviäjät. Runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue toimii kotijoukkueena pronssiottelussa.”

Viestejä
7,837

Tämä on kyllä taas niin tyhjänpäiväistä nillittämistä siitä, että kaikki ei löydä noita edes hakemalla. Ainoa oikea tapa on listata ne siinä heti tuloksien tai sarjataulukon alapuolella. Ilman mitään helvetin viime kauden PDF:ien alaviitteiden yleissarjamääräysten rikkoutuneita piilolinkkejä.

Tässä esimerkki miten niiden pitäisi olla:
1679604180669.png
Ei tarvitse etsiä ja jokainen näkee otsallaankin miten tuo toimii.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

katso liitettä 1299
Ei tarvitse etsiä ja jokainen näkee otsallaankin miten tuo toimii.
Näinpä. Vaan NHL on rahaliiga, ja tämä vain Salibandyliiga.
 
Viestejä
5
Lauantain pelien varmat tiedot
Classic-wirmo 10-5
Indians-tps 4-7
Ervi-ilves 4-9
Happee-ols 8-3
Classic jatkaa tasavahvaa tekemistä mitä on koko kausi nähty
Tps ”yllättää” indianssin kovalla temmolla ja ottaa voiton turkuun
Ilves syttyy varmasti pleijjareihin jos saavat kaikki pelaajat mukaan ja pelaa omalla tasolla, jota ei hirveästi vielä olla nähty.
Happee ottaa varman voiton jos saavat kaikki mukaan.
 
Viestejä
382
Olssilla taitaa viikonloppuna olla pelit p22, p19 ja p17. Saa nähdä miten pelaajat jakautuu. Sekä happeen p19 tänään ja maanantaina pelit, p17 lauantaina ja sunnuntaina. Siinäkin nähdään miten pelaajat jakautuu, kovia on jos pelaavat 4 päivää putkeen.
 
OLS:lla tosin auttaa se, että liiga on nyt pudonnut, josta tulee pelaajia P22 mukaan jne.
 
yyz

Viestejä
653
Olssilla taitaa viikonloppuna olla pelit p22, p19 ja p17. Saa nähdä miten pelaajat jakautuu. Sekä happeen p19 tänään ja maanantaina pelit, p17 lauantaina ja sunnuntaina. Siinäkin nähdään miten pelaajat jakautuu, kovia on jos pelaavat 4 päivää putkeen.
En sanoisi kovia, vaan tyhmiä.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös