Pääkallo.fi

P22 SM-sarja 2022-2023

Viestejä
28
Itse keksi perusteluja puolesta sekä vastaan, mutta kyllä nykyistä järjestelmää on helpompi kuopata kuin hehkuttaa pilviin.

Ensinnäkin sarjamuutosta taidettiin perustella tasaisempien otteluiden saamisella sekä muistaakseni ottelumäärien lisäämisellä. Ottelu määrät sm puolella ovat kasvaneet runkosarjassa edellisestä 22 ottelusta 26-28 otteluun. Divarissa puolestaan tilanne surullisempi kun ylempää divaria pelaan vain 5 joukkuetta, joten pojille tulee vain 8 ottelua joulukuun puolestavälistä maaliskuun alkuun.
Kun tarkastellaan otteluiden tasaisuutta niin alkusarjoissa toki oli sm puolella tiukkaa, mutta molemmissa sarjoissa jumbo eli steelers sekä karhut olivat väärissä sarjoissa. Lisäksi divarissa esim M-team pelasi koko alkukauden tappioitta ja grifk ei saanut pistettäkään. Tästä saadaan ainoa posi, jonka löydän: grifk päässyt oikeaan sarjaan alemmassa divarissa, jossa se on saanut pisteitä ja M-team noussut jo melkein pleijareihin. eli joukkueet saatu pelaamaan oikeantasoisia pelejä alkukauteen verrattuna.

Edelliskausilla on ollut siis 14 joukkueen sm sekä 12 joukkueen divari. Jos nyt etsitään selvää rajaviivaa tasojen erolta voidaan sellainen löytää alemmasta sm Hawksin jälkee. Eli mielestäni sarjataulukkoa katsottaessa tällä kaudella on 11 joukkuetta, joista yksikään ei varmaan täysin jalkoihin jäisi toisiaan vastaan. Lisäksi löytyy karhut sekä oilers, jotka voivat hyvänä päivänä ja oikealla kokoonpanolla haastaan sarjan jokaista jengiä. Näiden 13 jengin jälkeen nykyisessä valtakunnallisessa järjestelmässä jäisi jäljelle 14-15 jengiä (saipasta riippuen).

Nykyinen järjestelmä toki mahdollistanut steelersille tippumisen sekä nousun samalla kaudella, päästänyt M-teamin taistelemaan pleijari paikasta sekä antanut josballe kaksi mahdollisuutta nousta, joista toisen se onnistui käyttämään.

Merkittävää muutosta ei siis ole syntynyt suuntaan tai toiseen. Kuitenkin vanhassa järjestelmässä joukkueiden lukumäärät per sarja olivat ehkä hiukan hukassa. Niinkuin tälläkin kaudella. Kun heittää lokaa johonkin suuntaan niin olisi myös hienoa keksiä ratkaisuja, joten heitetään ajatus ilmoille. Ainakin nykyisten sarjatilanteiden pohjalta olis mielestäni kaikkein perustelluinta luoda 12 joukkueen sm sekä 12 joukkueen divari. Toki tämä karsisi vanhasta järjestelmästä 2 joukkuetta valtakunnallisista sarjoista ja nykyisestä 4. Tällaisella järjestelmällä Sm joukkueita olisi:

Ols
Happee
Classic
Krp
Ervi
Spv
Tps
Indiands
Lasb
M-team
Hawks
Karhut/Oilers

Ja divari joukkueita puolestaan olisi:

Karhut/Oilers
Loviisa
Åif
Sudet
Josba
Steelers
SB Vantaa
Salba
Fbc Turku
(Saipa)
Tiikerit
Ilves

Väittäisin sarjojen olevan melko tasaisia ja ero kärjen ja pohjan välillä olevan inhimillinen. Kehittävintä pelaajille on kuitenkin varmaan kaikkien mielestä haastavat ja kilpailulliset pelit, mutta ei tietenkään turpajaiset. Tottakai helppo kesken kauden huudella kun joukkueiden taso tiedetään, mutta jos jotain tasonmittailuja halutaan niin mielestäni nykyistä parempi olisi sitten vaikka näiden sarjojen väliset karsinnat, tyyliin pohja 2 ja kärki 2 pelaa paikoista jouluna.
Toisin sanoen: Perseellään oli, perseellään on ja perseellään tulee olemaan.
Mielestäni kuitenkin väärin suojella p22 sarjassa pelaavia miehen alkuja kovilta tappioilta ja raa'alta kilpailulta. Liikaa kikkailua ja säätöä nykyisessä järjestelmässä.
Kaikkia ei kuitenkaan saa aina tyytyväiseksi, joka taisi nykyisessä systeemissä olla tavoitteena. Saisi liitossa päättäjät hyväksyä että jokaisella ei aina ole hymy huulessa kun puhutaan tavoitteelisesta urheilusta.
 
yyz

Viestejä
676
Näyttäisi tässä uudessa systeemissä olevan se hyvä puoli, että kevätkausi on ainakin pistemäärien perusteella huomattavasti tasaisempi kuin aiemmin, eikä pleijaripaikka tai kotietu ole ratkennut jo hyvissä ajoin ennen runkosarjan loppua.

Tällä hetkellä P22 ylemmässä jatkosarjassa on runkosarjaa puolella joukkueista jäljellä yksi ottelu ja lopuilla kaksi, eikä vieläkään ole runkosarjan voittaja, kotiedun saajat tai toinen karsijoista tiedossa, vaan piste-ero ykkösen ja viidennen välillä on vain neljä pistettä.
 
Viestejä
1,103

Mikä on tietenkin loogista. Varmaan FLiigassakin olisi tasaista jos top8 pelaisi keskenään jatkuvasti.
 
yyz

Viestejä
676
Mikä on tietenkin loogista. Varmaan FLiigassakin olisi tasaista jos top8 pelaisi keskenään jatkuvasti.
Totta kai, mutta ymmärtääkseni yksi tämän uudistuksen tavoitteita taisi juuri olla, että kaikille joukkueille löytyisi oman tasonsa mukaisia pelejä ja nimenomaan saataisiin (ainakin keväälle) tasaiset ja kovat väännöt.
 
Viestejä
62
sarjasysteemiin yksi lause:
- Älä korjaa sitä, mikä on ehjä.

En löydä tästä mitään parempaa kuin vanhassa systeemissä oli.
Vanha systeemi oli kyllä sangen toimiva. Se mitä uudesta haluaisin säilyttää, on mahdollisuus nousta tai tippua kesken kauden sarjasolle, joka vastaa joukkueen taitotasoa. Vuosittaiset vaihtelut voivat olla melkoiset. Myös vaikutus motiaatioon on ihan merkittävä.
 
Viestejä
49
Tämä parikymppisten ikäluokka on näin.
Alkuvuodesta osalle joukkueista "harmaapaitaa" kantavien pelaajien poissaolona rosterista rasittanut viikkopeleihin mukavasti.🤣
Muutama viikko sitten Loviisalla oli kimurantitpelit keskellä viikkoa suomensarjanpeli Kouvolassa ja M22 peli söderkullassa samalle iltaa. Osaa pelaajista olisi tarvittu molemmissa.
Tor valitsi nousukamppailupelin divariin tärkeämpänä😃.
 
Viestejä
324

Varmasti moni muukin organisaatio panostaa juurikin näin kuten Loviisa teki ja myös itse näkisin sen olleen oikea ratkaisu! Nyt Tor on kakkosena - pelin vähemmän kärkeä pelanneena ja suht varmana karsijana divariin. Nuorten peleissä taas meni vihkoon jo hetki sitten eli panostus "edariin" siis luonnollista.
 
Viestejä
1,425
Tämä parikymppisten ikäluokka on näin.
Alkuvuodesta osalle joukkueista "harmaapaitaa" kantavien pelaajien poissaolona rosterista rasittanut viikkopeleihin mukavasti.🤣
Muutama viikko sitten Loviisalla oli kimurantitpelit keskellä viikkoa suomensarjanpeli Kouvolassa ja M22 peli söderkullassa samalle iltaa. Osaa pelaajista olisi tarvittu molemmissa.
Tor valitsi nousukamppailupelin divariin tärkeämpänä😃.

Jokainen seura kai noin tekee - junnupelit on junnupelejä ja edustusjoukkue sitten se jonka ehdoilla mennään.
 
Viestejä
10
Tänään suhteellisen iso ottelu Åif - Oilers toisen suoran putoamispaikan kannalta. Loviisa otti eilen isot pisteet rikkonaiselta Hawksilta.
Åif etenkin tarvitsee tänään täydet 3 pistettä, koska kohtaavat viimeisessä ottelussaan Lasbin kun puolestaan Oilersilla Sudet joka lähtökohtaisesti helpompi peli.
 
Viestejä
656

Kokoonpanoja katsoessa vaaka ehkä hieman Oilersin puolella
 
Viestejä
8,419
Olipa erikoinen loppu ÅIF - Oilers -pelissä. ÅIF oli siis avauserässä 0 - 3 tappiolla ja nousi sieltä kolmessa minuutissa. Lopussa olivat 4 - 7 tappiolla ja tuntui, ettei kiinnostanut edes yrittää nousta. Ei aikalisää, ei maalivahtia pois, ei mitään.
 
Viestejä
49
Taisi kuitenkin olla hiukkasen tasaisempi peli kuin mitä edellinen Espoon vierailu yhteydessä nähtiin.
Nyt oli muutaman harmaanutun saanut kotijoukkue rosteriin mukaan. Muutamaa kärki jätkää...
Kotijoukkue kaipasi varmaankin.mitä taas taisi Espoolla olla.kun katsoo tehotilastoja.
No pitää mennä niillä. mitä on käytettävissä kussakin illassa😃
 
Viestejä
49
Niin se vain Karhut varmisti paikan SM-sarjassa ensi kaudellakin hurjan loppukauden ansiosta. 5 voiton putki... Tänäänkin osin varavaramiesten voimin hieno voitto Mteamista. Nyt joutuu Oilers tiukkaan paikkaan...?
 
Huomenna lähdetään Kuusankoskelle katsomaan peliä.
 
Viestejä
8,419
Mikä on tasapisteissä tie-breaker systeemi alemmassa loppusarjassa? Jos ei muuten, niin kumpi on tärkeämpi, varsinaisen peliajan voitot vai maaliero?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös