Pääkallo.fi

Pamfletti tuomaritoiminnan paikallistamisen puolesta kulujen vähentämiseksi

joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,615
Viestejä
582
Oheisessa kirjoituksessa tuomarikaksikko tuo hienosti perustellen esille miksi tuomaritoimintaa olisi syytä paikallistaa ja samalla toimintaa tehostaa:
Ihan kauniisti kirjoitettu pamfletti, ja kyllähän siinä kulut pienenisi, tietysti.

Mutta sen jälkeen ei olisi enää niin, että pääsääntöisesti liigaa viheltävät parhaat tuomarit ja divaria seuraavaksi parhaat jne.

Vähän pidemmällä perspektiivillä kun asiaa katson, niin vuosituhannen alkupuolella oli vielä niin, että ne lähimmät liiga- tai divaripaikkakunnalla asuvat tuomarit vihelsi jopa 50-90 prosenttia joukkueen kotiotteluista.
Silloin myös tuomarin lopettaessa tai muuttaessa muualle piti aina, kulujen vuoksi, nostaa alueelta uusi tilalle. Joskus se uusi olikin sitten täysin raakile, jolla ei vielä (tai ei koskaan) ollut edellytyksiä liigassa (tai divarissa) pärjätä. Ja jos esim. divaripeliin ei ollut oikeata divarituomaria lähistöllä tarjolla, vihelsi sen joku alueen usein melko paksumahaisista kakkosdivarituomareista, jotka eivät olleet päässeet läpi kuntotestistä, mutta joilla kokeneina oli parhaat edellytykset edes joten kuten pärjätä (silloinhan testit oli vain divarissa ja liigassa).

Seurat asettivat asiassa kyllä ihan kovaa painetta erotuomaripuolelle. Tilanteeseen haluttiin muutos. Pois kotituomarien käytöstä liigassa ja divarissa. Tuomareista saatava urheilullisempia kaikissa sarjoissa.

Toinen asia mikä oli menneinä aikoina tapetilla, oli se, että liigaseurat silloin halusivat, että kovimpia pelejä viheltää parhaat, vaikka se maksaisikin lisää. Parhaat liigaan, vaadittiin. Kun koontilaskutus saatiin aikaiseksi, sitä kehitystä päästiinkin sitten käynnistämään.

Nyt toki talous ottaa monella seuralla niin kovan hitin, että mieli vaikka voisikin muuttua.

Toivon kuitenkin, että pamfletin allekirjoittaneet erotuomarit nyt ajattelivat kirjoittaessaan aidosti seuroja. Eivätkä esim. piilottaneet omia tai ystäviensä erotuomariuralla etenemispyrkimyksiä tällaisten yleisten taloudellisten ja CO2-päästöperusteluiden taakse. Kriisitilanteissahan opportunistit tapaavat löytää yhden jos toisenkin tavan hyötyä tilanteesta.

Erotuomaripuoli on pohjimmiltaan asiakaspalveluorganisaatio. Asiakkaita ovat seurat. Miksei tietysti radikaalitkin muutokset onnistuisi, jos liiga- ja divariseurat sekä tietysti Salibandyliitto seurojen yhteenliittymänä katsoisi ne välttämättömiksi.
Erotuomaritoiminnan osalta se kuitenkin olisi hyppy noin 15-20 vuotta taaksepäin. Eikä edes hyppy pimeään, vaan hyppy tilanteeseen, josta on jo kokemusta, josta haluttiin päästä eteenpäin, ja jonka vaikutukset lajiin, peleihin ja seuroihin jo kokemuksesta tiedetään.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
40
Tosiasia on, että kaikilta alueilta ei löydy riittävän kovia tuomareita. Ne, jotka uskaltaa viheltää pääsarjoja on melko kovia jätkiä.
 
Viimeksi muokattu:

joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,615
Viestejä
1,109
’Se myös aiheuttaa ikäviä tilanteita, kun esimerkiksi kokemattomat juniori-ikäiset tuomarit joutuvat liian nuorina liian vaativiin otteluihin, mutta asettelijalla ei ole vaihtoehtoja.’
Kysymys kuuluu miten ’kokemattomat juniori-ikäiset tuomarit’ joutuvat liian koviin peleihin? Käsittääkseni tuomareilla on luokitukset jotka aika tarkkaan säätävät minkä tasoisia otteluja saavat tuomita.
Kuinka paljon tietoisesti laitetaan nuoria liian koviin peleihin kun samanaikaisesti on kokeneita vanhoja tuomareita joita laitetaan liian helppoihin peleihin tai heille ei edes anneta mahdollisuutta edetä edes hiukan tuomariurallaan?
Ongelma ollut lajin sisällä jo parikymmentä vuotta eli ei mitään uutta.
 
Viestejä
582
’Se myös aiheuttaa ikäviä tilanteita, kun esimerkiksi kokemattomat juniori-ikäiset tuomarit joutuvat liian nuorina liian vaativiin otteluihin, mutta asettelijalla ei ole vaihtoehtoja.’
Kysymys kuuluu miten ’kokemattomat juniori-ikäiset tuomarit’ joutuvat liian koviin peleihin? Käsittääkseni tuomareilla on luokitukset jotka aika tarkkaan säätävät minkä tasoisia otteluja saavat tuomita.
Kuinka paljon tietoisesti laitetaan nuoria liian koviin peleihin kun samanaikaisesti on kokeneita vanhoja tuomareita joita laitetaan liian helppoihin peleihin tai heille ei edes anneta mahdollisuutta edetä edes hiukan tuomariurallaan?
Ongelma ollut lajin sisällä jo parikymmentä vuotta eli ei mitään uutta.
Harvinaistahan se on, mutta kyllä erotuomariasettelijalla on oikeus poiketa luokituksista perustellusta syystä. Erotuomarien loppuminen kesken on tällainen syy.

Sitten tuo toinen asia, eli ne kokeneet vanhat erotuomarit. Niitä kyllä on jonkin verrankin, mutta useimmiten on joku syy, miksi ovat tietyllä tasolla. Yleinen syy on kuntotestit. Nykyisin jo kolmosdivaritasolla on kuntotestit, samoin jo C-junioreiden yksittäisissä peleissä. Jos kuntotestejä ei ole läpäissyt (tai edes yrittänyt läpäistä), niin silloin on kyllä ihan itse tehnyt valinnan pysyä siellä alemmissa sarjoissa. Alimmillaan ne rajat on sellaiset, ettei siihen kummoista määrää lenkkeilyä pohjille tarvitse.
Joskus toki syy voi olla myös toimintatapojen noudattamatta jättäminen. Jos esimerkiksi tuomaroi pelit seisten alusta loppuun kulmapisteellä, niin vaikka ne tuomitsisi kuinka hyvin, ei silloin luokitus nouse eikä kovempiin peleihin etene.

Mutta ei tämä kummoinen ongelma ole. Ensinnäkin suurin osa kokeneista jyristä tietää ja ymmärtää asian logiikan. Osa heistä on joskus ollutkin korkeammalla tasolla ja silloin aikanaan kuntotestejä juosseet ja ymmärtävät, että asiassa kysymys on kunnon lisäksi sitoutumisesta.

Sitä paitsi pääsääntöisesti ne erotuomarit riittää... tosin juuri ja juuri. Ja kun kiireisimpinä päivinä nuoria ja lupaavia heitetään kokeilemaan vaativampia pelejä, on siinä myös suuri mahdollisuus onnistua ja päästä kehittymään ihan uudelle tasolle, mutta ainahan siinä on myös se vaaran tunne silloin mukana.
Siksi kovin ratkaisevissa peleissä näin ei oikein voi tehdä, vaan ennemmin sitten ajattava ne tuomarit vähän kauempaakin, vaikka se kuinka tulisi kalliimmaksi.
 
Viestejä
15
Erotuomareiden vähäinen vaihtuvuus pääsarjatasolla on osin jonkinlainen myytti. Kukaan ei halua tuomareita otteluihin, jotka eivät pärjää, vaan pääsarjoissa halutaan parhaat voimat liikkeelle. Pikaisen laskelmani mukaan 43% nykyisistä miesten pääsarjatuomareista on aloittanut pääsarjauransa viimeisen 5 kauden aikana. Vaihtuvuus on siis viime vuosina ollut merkittävän suurta. Jos tätä vauhtia tuomareita vaihdetaan, ei pääsarjauran (divari ja liiga) pituus pääse juuri yli 10 vihelletyn kauden venymään (enintään divarissa ja liigassa n. 250 peliä ja ura pakettiin). Ei moni varmaankaan näiden kokeneimpien piipareiden tasoa lähde kiistämään, joten eiköhän kaikki toivota tuotakin pitempiä uria, ainakin kärkiukoilta.

Toisaalta tuohon nuorten tuomareiden tilanteeseen muutama nosto:
  1. Normaalisti tuomareiden määrät luonnollisesti riittävät, mutta liitto on aina luonut otteluohjelmat siten, että joka kaudella tulee useita päiviä, jolloin tarvitaan lähes yksinomaan korkeamman luokituksen tuomareita > Joudutaan nostamaan ei vielä riittävällä luokituksella olevia tuomareita viheltämään (liian)kovia pelejä. Useimmiten noissa onnistutaan, joskus ei. Sitten onkin tuomarin pään kestävyydestä kiinni, jatkaako harrastuksen parissa, laittaako vain tiettyjä sarjoja esteelliseksi vai lopettaako. Jos lopettaa, seuraavana ruuhkaviikonloppuna tilanne on vielä vaikeampi.
  2. Vähän samaan kategoriaan menee sarjojen / pelimuotojen kehitys. Tuomarien määrä ei ole juuri lisääntynyt viime vuosina, mutta yksittäisinä otteluina vihellettävien sarjojen määrä on noussut paljon. Näissä kaikissa vaaditaan korkeamman luokituksen tuomareita, jolloin luonnollisesti korkeamman luokituksen turnausmuotoisiin peleihin ei ruuhkapäivinä riitä riittävän luokituksen tuomareita.
  3. Toinen haaste on sitten urakointi, joka johtuu myös samasta syystä. Kyseisen tuomariluokituksen omaavia tuomareita ei ole riittävästi. Urakointia sitten tekevät pääsääntöisesti rutinoituneet tuomarit, mutta suorituksen taso alkaa kaikilla heikkenemään merkittävästi jo 4-5 pelin jälkeen. Tämä voi toistuessaan liian usein rassata myös kokeneemman tuomarin jaksamista siten, että hän laittaa entistä enemmän aikaesteellisyyksiä tai jopa lopettaa lajin parissa - ja taas tarvitsee seuraavalla kerralla laittaa enemmän kokemattomia potentiaalisesti liian kovaan paikkaan.
Kaikenkaikkiaan tuomareita tarvittaisiin erityisesti alueellisten sarjojen peleihin enemmän, jotta pelejä ei niin usein tarvitsisi asetella yli luokitusten, eikä urakointia tarvitsisi harrastaa niin paljon. Miten saada lisää tuomareita?
Tämä on varmaan osittain "muna vai kana" tyyppinen kysymys. Tuomarointien rekrytointia ei yleensä auta tuomareille räyhääminen (joku tuomariutta harkitseva saattaa helpostikin tulla jonkin aikaa tuomareille räyhäämistä seurattuaan toisiin ajatuksiin). Toisaalta viileänä pysymistä ei auta myöskään väsyneen tuomarin heikko suoritus. Yleisesti ottaen tunnelma peleissä on hieno ja asiallinen. Tunnetta saa ja pitääkin olla mukana - mitä urheilu olisi ilman tunnetta? Lähtisin kuitenkin siitä, että koko lajiyhteisön pitäisi tehdä vieläkin enemmän sen eteen, että ylilyönneiltä epäonnistuneita tuomarisuorituksia kohtaan vältyttäisiin. En ole vielä itse nähnyt yhtäkään hyvää asiaa syntyneen siitä, että tuomarin epäonnistuessa siitä avaudutaan - silleen isosti. Kokeneemmat osaavat tämän varmasti käsitellä, mutta nuoremilla, kun ei ole vielä henkiset kyvyt välttämättä kehittyneet, tilanne voi johtaa lopettamiseen. Kritiikkiä saa ja pitääkin antaa, mutta sen kun voi tehdä niin monella tavalla. Siten, että rakennetaan jotain, tai siten, että hajotetaan jo rakennettua - paljon.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös