Puoliväli ylitetty komeasti kaikkien osalta. Tein taas perinteisen vakavanhan puolivälikatsauksen ja myöskin ennusteen tulevasta. Nämähän on osunut aina ja hieman täytyy tuota omaa alkukauden ennakkoa muokkailla, kun ei kaikki aivan putkeen ole mennytkään

Erityisenä huomiona viime lauantain Suola-Popula peli paikan päällä katsottuna. Suolalla kyllä pallollinen hallinta selvästikin, mutta tehottomuus vaivasi. Popula hyvällä draivilla pelissä ja varmastikin ansaitsi pisteitä mukaansa hyvän maalivahtipelin ja uhrautuvan peittopelin ansiosta.
Sitten itse aiheeseen. Eli sarjataulukko tulee näyttämään kauden lopussa AIVAN VARMASTI seuraavalta.
1. Koskri. Onnistuu nappaamaan jäljellä olevista peleistään liki täyden potin ja lopullinen pistesaldo on 39p, ainoa tappio tulee Suolalle.
2. Suola. Tulee ottamaan kaikista peleistä täydet pisteet jos vaan saa kaikki pelaajat jalkeille. Nyt ollut hieman poissaoloja ja se rokottaa. Jättiläinen on ärsytetty ja todella harvinaisessa kahden ottelun tappioputkessa. Suola päätyy myös 39p.
3. Popula. Popula tulee nappaamaan jäljellä olevista peleistään sen verran pisteitä, että lopullinen saldo näyttää 31p. Hyvässä nousukiidossa ja melko tasainen suorittaja.
4. Ofbc. Ofbc:n pistesaldo näyttää lopussa 28p. Tämä voi mennä pahasti pieleen mikäli alkukaudella havaittua lepsuilua on vielä havaittavissa jälkimmäisellä puoliskolla.
5. Ovp. Sympaattinen sarjanousija tulee ottamaan voittoja jatkossakin ja sijoitus runkosarjan lopussa on viides pisteillä 25p.
6. Papas. Papasilla jäljellä vieraspelejä ja kotona aina helppo Koskri. Mahdollisuus on myös puhtaaseen nollasaldoon, mutta uskon, että sieltä 1 voitto vielä tulee ja lopullinen pistesaldo on 20p.
7. Kanuuna. Kanuuna saalistaa vielä pari voittoa ja kamppailee Papasin kanssa viimeisestä pleijaripaikasta. Pistesaldo lopussa 17p.
8. Kely. Kely tulee nappaamaan yhden tiukan voiton ja lopullinen pistepotti näyttää 10p.
9. Tornio. Hieman pettymys odotuksiin nähden ollut Torniolaisten lauma. Mikäli kotona peli kulkee niin voi vielä kivuta sarjataulukossa ylöspäin, mutta vakavanhan ennustus on tyly 0 pistettä loppukauden osalta ja näin ollen 7p jää lopulliseksi saldoksi. Toivotaan, että olen väärässä ihan vaan, koska kyseessä nuori ja nälkäinen joukkue.
Samaa mieltä sulttaanista ja muistakin väsyneistä trolleista. Vaikka itsekin operoin nimimerkin takaa niin pääasiallisesti yritän asiaa suoltaa. Sulttaanin henkilöllisyys on kuitenkin Oulun salibandypiireissä jo kaikkien tiedossa joita asia kiinnostaa, niin ihmetyttää miksi kaveri jaksaa vieläkin trollailla. Mukavampaa kaikille varmaan olisi asiallinen keskustelu, eikä öyhöttäminen seurasta, johon ei edes itsellä ole osaa eikä arpaa. Tai voihan siinä todellista fanitusta ollakin taustalla jos ei oman joukkueen fanittaminen riitä
