Kallocastin kuunnelleena, oli pakko katsoa yksi TPS:n peli ihan ajatuksella, voiko pitää paikkansa, että noin hyvin menestynyt joukkue pelaa niinkin köyhää salibandya. Surullista kyllä, mutta ne Lötjösen kärjistetyt kommentit pitävät täysin paikkansa. Pallo lämmätään laitaan ja siitä maalille, tai päätyyn ja sieltä maalille, tai Hautaniemeä kaulaan (Poislukien liigan paras pelaaja Niemelä). Joukkue pelaa joka tilanteen sääntöjen rajamailla, usein yli. Kysymys mikä tulee mieleen on, että onko TPS se joukkue, jonka vuoksi salibandy on mennyt painiksi, jossa taito ei enää merkkaa mitään? Jos joka tilanne pelataan yli, siinä nousee myös tuomarin kynnys viheltää jokainen “kaksinkamppailu”. Näin ollen viheltämisen rima nousee ja nousee jokaisen TPS:n ottelun jälkeen?
Lopulta säännöt ovat muokkautuneet TPS:n painiturnajaisiksi, jota pelataan nykyään joka paikkakunnalla.
Voittaako TPS mestaruuden? Tuolla tyylillä ja näillä säännöillä, mielestäni TPS on jopa todella selkeä ennakkosuosikki voittamaan mestaruuden.
Myös SPV voitti aikanaan mestaruuksia tyylillä, joka kirvoitti monien mieliä. Erittäin köyhällä, mutta tehokkaalla pallollisella pelillä, ja täysin ylivertaisella juoksukunnolla ilman palloa. Tämä ei siis mitään TPS:ltä pois, eikä SPV:ltä, mestaruus on mestaruus, tuli se miten tahansa.
Voittakoon mestaruuden, mutta sivutuote mistä tässä asiassa en pidä on, että mestari on aina suunnannäyttäjä. Jos/Kun TPS hyvin todennäköisesti kruunataan mestariksi, tämä nähty TPS-Salibandy on suomen salibandyn suunnannäyttäjä, josta muut ottavat mallia?
Ei kiitos.
Toivottavasti, ja haluan myös olla, väärässä. Kertokaa se minulle.