Kilpailuvaliokunta teki linjauksia Suomisarjasta – yli kolmasosa C-lohkon joukkueista päätti luovuttaa kesken

Kuvituskuva: salibandy.fi

Kuvituskuva: salibandy.fi

Kilpailuvaliokunta on käsitellyt Suomisarjan loppukauden jatkoa joukkueille tehdyn kyselyn perusteella ja päättänyt toimenpiteistä.

Viime viikolla käynnistyneen vilkkaan keskustelun pohjalta – sen jälkeen, kun Classic United ja ErVi Akatemia ilmoittivat luopuvansa Suomisarjan paikoistaan loppukaudeksi, liiton hallitus kokoontui erikseen linjaamaan jatkotoimista ja päätti lisäksi sarjan joukkueille suunnatusta pikakyselystä.

Kysely avattiin torstaina 3.3. ja se päättyi perjantaina 4.3. klo 16.

Kyselyssä joukkueilta tiedusteltiin halukkuutta
1) jatkaa sarjakautta otteluohjelman mukaisesti
2) keskeyttää sarja koronasta johtuvista syistä
3) osallistua Divarikarsintoihin

Kilpailuvaliokunta on käsitellyt kyselyn vastaukset ja päättänyt sarjan jatkosta seuraavasti:

1. Kuusi joukkuetta keskeyttää sarjan ilmoituksensa perusteella (Classic United, ErVi Akatemia, SB Heinola, Hatsina, Troopers ja Kosken Dynamo). Näiden kuuden joukkueen loppukauden ottelut perutaan ja joukkueiden pelattujen otteluiden tulokset jäävät voimaan.

2. Lohkojen (3 kpl) muut joukkueet pelaavat runkosarjan loppuun otteluohjelman mukaisesti 20.3. mennessä. Lohkojen sarjataulukot muodostetaan pistekeskiarvon perusteella.

3. Divarikarsintoihin osallistuvat ne joukkueet, jotka vastasivat kyselyssä haluavansa osallistua Divarikarsintoihin ja ovat sarjasijoituksensa perusteella oikeutettuja osallistumaan Divarikarsintoihin.

Divarikarsintojen sarjajärjestelmän mukaan 1. vaiheen otteluparit ovat:
(1) Divarin 11. – A2/B2/C2 (3.)
(2) Divarin 12. – A2/B2/C2 (2./1.)
(3) A1/B1/C1 (1.) – A2/B2/C2 (1./2.)
(4) A1/B1/C1 (2.) – A1/B1/C1 (3.)

Ottelupareiksi eivät voi karsinnan 1. vaiheessa tulla saman Suomisarjalohkon joukkueet.

Yhdeksän joukkuetta ilmoitti kyselyssä, etteivät halua osallistua Divarikarsintoihin (Ilves, Konnat, SB Vaasa, GrIFK, HIFK, SBS Kings, S.S. Storm, VSS ja O2-Jyväskylä Akatemia).

Suomisarjan joukkueiden ranking muodostetaan siten, että kunkin lohkon parhaiden karsintoihin osallistuvien joukkueiden järjestys määräytyy näiden kolmen joukkueen pistevertailun perusteella. Vastaavasti menetellään lohkon toisen karsintajoukkueen kanssa.

Suomisarjan runkosarja pelataan päätökseen 20.3. mennessä, joten ottelusiirrot eivät ole loppukauden osalta enää mahdollisia.

Hallituksen viime viikon päätöksen mukaisesti Suomisarjasta ei putoa tai karsi 2. divisioonaan tällä kaudella yhtään joukkuetta eli kaikille kauden Suomisarjan joukkueille on sarjapaikka menestyksensä perusteella joko Suomisarjassa tai Divarissa kaudella 2022-23. Miesten 2. divisioona pelataan suunnitellusti ja sarjajärjestelmän mukaisesti sarjasta nousee Suomisarjaan 7 joukkuetta kaudelle 2022-23.

Teksti: Salibandyliiton tiedote

Lisää aiheesta tässä kirjoituksessa