Pääkallo.fi

T16/18/21

Viestejä
5
T16 Välierä Classic-FBC Turku oli odotetun tiukka. Ehkä kuitenkin vähän yllättäen, ainakin allerkirjoittaneelle, sarjassa nähtiin pelkkiä vierasvoittoja ja kotipettymyksen jälkeen oli kova temppu FBC:ltä hakea toinenkin voitto vieraista juuri kun Classic oli hankkinut Turun pelistä itselleen momentumia. Kokonaisuudessaan FBC oli ottelusarjassa hieman aktiivisempi ja myös parempi joukkue ja ansaitsi siten paikkansa finaaleissa. FBC siis jatkoon voitoin 2-1.

Toisessa otteluparissa nähtiin kaksi varsin erilaista ottelua. Kokkolassa KoVa vei maalintekokilpailun nimiinsä 12-6, kun taas Mynämäellä pelin kuva oli tyystin eri ja Wirmo nosti tasoaan edellisestä pelistä selkeästi. Hurja taistelukaan ei kuitenkaan riittänyt sillä vastustaja oli yksinkertaisesti vain liian hyvä pelin päättyessä 2-3 ja näin KoVa ansaitusti finaaliin voitoin 2-0.

Putoaminen finaaleista on suurempi pettymys Classicille ja Wirmolla on ollut aikaa myös keskittyä pronssipeliin hieman kauemmin. Classic kuitenkin voitti molemmat joukkueiden runkosarjan kohtaamiset ja nauttii tässä edelleen kotiedusta kaikesta huolimatta. Classic olisi faktat huomioiden tässä jonkinasteinen suosikki näin yleisesti ottaen, mutta oma veikkaukseni kuitenkin on, että Wirmo kaappaa pronssiset mitalit Mynämäkeen.

Finaaliparin runkosarjakohtaamiset menivät selkeästi KoValle. Jotenkin FBC:lle sattui näihin kuitenkin varsin heikot esitykset ja nyt on KoValle vähän eritasoista vastusta luvassa. Vaan eipä se riitä. Nibacos/SB Vaasa on T16 sarjan joukkueeksi kerrassaan loistava. Yksilötaito on usealla pelaajalla aivan timanttista tasoa ja joukkueen yhteispeli on myös aukotonta. Tällä joukkueella muuten mennään T18 Sm-sarjaan ensi kaudella. Tällä kaudella sillä napataan T16 SM-kultaa suoraan voitoin 2-0.
 
Viestejä
61
Tiukka oli pronssipeli mutta parempi joukkue mielestäni voitti. Wirmolla olisi ollut paikat iskeä ainakin jatkoille mutta vedot meni kovasti seinille..ja Classicin veska otti loput. Ylivoimaakin Wirmolle tarjottiin mutta ei tulosta. Pallonhallinta selkeästi Classicille, ja joukkue oli laitaväännöissä aavistuksen sitkeämpi, esim. viimeiset minuutin pallosta väännettiin Wirmon kannalta ihan väärässä päässä. Hieno taistelu molemmilta joukkueilta💪💪

KoVa vei Turkua 9-5 ekassa finaalipelissä. Pikku pätkän katselin peliä, ja vauhdikasta menoahan se oli!
 
Viestejä
103
Ovatko seurat huomanneet, että alla oleviin sarjoihin ilmoittautuminen päättyy jo 14.5.
T21 SM, T21 1.div
T18 SM, alueellinen ja ylialueellinen
T16 SM, T16 1. div.
 
Viestejä
61
Valtakunnallisten sarjojen ilmot päättyneet, ja pisti silmään että sieltä puuttuu ainakin Saipa, LASB ja Koovee valtakunnallisista.
 
Viestejä
103
Valtakunnallisten sarjojen ilmot päättyneet, ja pisti silmään että sieltä puuttuu ainakin Saipa, LASB ja Koovee valtakunnallisista.
Onkohan seuroilta mennyt ohi viimeinen ilmoittautumispäivä?
Ihmettelen myös, ettei alueellisiin/ylialueellisiin sarjoin tullut kuin 4 joukkuetta.
 
Viestejä
61
Voi olla että ei olla kaikissa seuroissa huomattu tai joillekin seuroille on annettu lisäaikaa esim yhteistyökuvioiden selvittelyyn. Ja valitettavasti taitaa olla niin että osalla joukkueista toiminta vaan kertakaikkiaan loppuu..mutta ainakin Kooveen osalta olin siinä uskossa että ovat T21 -porukan saamassa liikkeelle, ja Saipalla oli viime kaudella porukkaa T18 -sarjassa joukkueellisen verran(varsinkin loppukaudesta kun Fliigapelurit olivat mukana rosterissa).
 
Viestejä
64
Ilmeisesti ainakin Saipassa katsottiin eri vaihtoehtoja T 21:n suhteen, mutta kokoonpano olisi jäänyt aivan liian kapeaksi, koska reilun kentällisen verran nuoria pelaajia menee naisten liiga edellä ja päällekkäisiä pelejä olisi kuitenkin tullut paljon. Yhteistyötä naisten Suomi-sarjassa pelaavan Voiman kanssa kaiketi tulee kuten viime kaudella. T 18:aan olisi myös pelaajia jäänyt liian vähän.

Saipasta on ollut monta vuotta valtakunnan sarjassa tyttöjoukkue, mutta nyt on tilanne tämä. Yhteisjoukkuepelaajia ei löydy Kymenlaaksosta eikä Etelä-Savosta, ainakaan valtakunnan sarjan tasoista. Lahdessa taas taitaa omia junnuja olla riittävästi.
 
Viestejä
15
On kyllä ankea tuo tilanne, että vain 4 joukkuetta ilmoittautui T18 ylialueelliseen sarjaan. Alkuvuodesta liiton järjestämässä palaverissa tunnelma oli sellainen, että jollekin vaihtoehdolle SM-sarjan rinnalle olisi enemmänkin kysyntää. Onko tosiaan niin, että Suomessa on 18 (14 SM + 4 alueellinen) kappaletta tuon ikäluokan joukkueita?

Ikävää että tytöissä jo toiseksi vanhimmassa juniori-ikäluokassa on käytännössä pakko pelata korkeimmalla ja vaativimmalla sarjatasolla, jos haluaa junnupelejä ylipäätään pelata. Jos taso ja vanhempien maksuhalut eivät riitä SM-sarjaan niin vaihtoehdoksi jää käytännössä naisten alasarjat, jos ei halua hinkata kolmea samaa vastusta vastaan koko kautta.
 
Viestejä
286
On kyllä ankea tuo tilanne, että vain 4 joukkuetta ilmoittautui T18 ylialueelliseen sarjaan. Alkuvuodesta liiton järjestämässä palaverissa tunnelma oli sellainen, että jollekin vaihtoehdolle SM-sarjan rinnalle olisi enemmänkin kysyntää. Onko tosiaan niin, että Suomessa on 18 (14 SM + 4 alueellinen) kappaletta tuon ikäluokan joukkueita?

Ikävää että tytöissä jo toiseksi vanhimmassa juniori-ikäluokassa on käytännössä pakko pelata korkeimmalla ja vaativimmalla sarjatasolla, jos haluaa junnupelejä ylipäätään pelata. Jos taso ja vanhempien maksuhalut eivät riitä SM-sarjaan niin vaihtoehdoksi jää käytännössä naisten alasarjat, jos ei halua hinkata kolmea samaa vastusta vastaan koko kautta.
Tuossa on jo 2 joukkuetta enemmän kuin menneellä kaudella oli eikö niitä ollut yhteensä 16 joukkuetta vai muistanko väärin?
 
Viestejä
15
Jos oikein laskin niin kaudella 22-23 alueellisia T16-sarjoja pelasi 37 joukkuetta. Mihin kaikki näiden alueellisten sarjojen joukkueiden pelaajat päätyvät? Osa varmaan 2008 syntyneitä eli saavat jatkaa T16-peleissä, mutta mihin tippuvat näiden joukkueiden 2007 syntyneet pelaajat. Siirtyvätkö noihin valtakunnallisiin T18-jengeihin, naisten sarjoihin vai lopettavatko lajin kokonaan?
 
Viestejä
61
Oli alueelliset sarjatkin lisäksi. Nyt tulevalle kaudelle ilmoittautuneissa ei ole vielä alueellisia joukkueita mutta niiden osalta ilmoaikaa on vielä.
 
Viestejä
28
Viime kaudella 22-23 T18 ikäisille ei ollut aluesarjoja. Nyt sinne sinne on ilmoittautunut 4 joukkuetta ja ilmoittautuminen päättyi samaan aikaan T18 valtakunnallisiin sarjoihin eli 14.5.23.

T18 sm-sarjassa ja divarissa pelasi viime kaudella yhteensä 16 joukkuetta eli jackie muisteli ihan oikein nyt T18 sarjoihin on ilmoittautunut 2 joukkuetta enemmän kuin vuosi sitten.

T16 aluesarjojen ilmoittautumisaika päättyy vasta elokuussa.
 
Viestejä
15
Hienoa, että T18 joukkuemäärä on edelliskauteen verrattuna noussut.

Se, mitä itse ihmettelen on, että miten valtava määrä joukkueita katoaa kun siirrytään T16 ikäluokasta T18 ikäluokkaan. Esim. kaudella 22-23 T16 sarjoja pelasi 51 joukkuetta ja nyt kaudelle 23-24 T18-sarjoihin on ilmoittautunut 18 joukkuetta. Toki osa pelaajista jää edelleen T16-ikäisiksi, mutta ei se selitä noin valtavaa eroa. Onko tuo ikä sitten vaan juuri se nivelkohta, jossa laji lopetetaan, vai johtuuko tämä kato jostain muusta syystä tai syiden nipusta? Olisiko sarjajärjestelmää fiksaamalla jotenkin mahdollista pitää enemmän tyttöjä lajin parissa?
 
Viestejä
37
Uusi lista on tullut U17 maajoukkueleirille valituista tytöistä. Mitä olette mieltä valituista? Onko oikeita valintoja? Puuttuuko joku? Onko joku valinta yllätys?
Onko syksyn T18 ja T21 vuotiaiden pelit menneet odotusten mukaisesti? Onko yllättäjäseuroja tai pelaajia?
 
Viestejä
83
Jos oikein laskin niin kaudella 22-23 alueellisia T16-sarjoja pelasi 37 joukkuetta. Mihin kaikki näiden alueellisten sarjojen joukkueiden pelaajat päätyvät? Osa varmaan 2008 syntyneitä eli saavat jatkaa T16-peleissä, mutta mihin tippuvat näiden joukkueiden 2007 syntyneet pelaajat. Siirtyvätkö noihin valtakunnallisiin T18-jengeihin, naisten sarjoihin vai lopettavatko lajin kokonaan?
Onhan tuo aika lohduton tilasto, jos lopettaneita on paljon. Onkohan tytöissä vielä tuossa iässä paljon kahden lajin harrastajia? Eli lopettaa sen ns. kakkoslajin. Tietysti tuo 16 sellainen ikä, jossa on opiskeltava jo vähän totisemmin, eli se voi myös vaikuttaa. Tämä ongelma tulee kyllä korostumaan tulevaisuudessa, kun ikäluokat pienenevät jatkuvasti ja lajien välinen "kilpailu". Säbän harrastajamäärät kääntyivät laskuun jo pari vuotta ennen koronaa ja suuntaa voi olla vaikea kääntää.

Toivon olevani väärässä ja nuoret saataisiin liikkumaan laajemmin tulevaisuudessa. Ihan sama vaikka höntsäisivät.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös