- Viestejä
- 226
Salo on hyvä pakki, mutta ei puolustussuuntaan loistava. Vaikea kausi alla, mutta josko se siitä. Ehkä ennemmin laittaisin vaikka Junkkarisen pakkiin vaikka kolmoseen. Yleensä saa mitä tilaa. Tai vaikka Suomelan jos on hyvällä tasolla.
Suomelalla on vielä matkaa kisakoneeseen, mutta silti eri mieltä laskevasta trendistä. Jos Veikkolaan vertaa, niin Veikkola on fyysisempi ja todella vahva 1 vs 1. Mutta iso osa Veikkolan pisteistä ja etenkin maaleista tuli ylivoimalla, koska pystyy operoimaan vastustajan maalin edessä. Suomela pelasi vähemmän yv:tä koska Kainulainen pelasi sillä paikalla.Isolta osalta selittää se, että siinä on pelaillut J.Kainulainen, Astala & H.Iiskola jotka painelivat aika nivaskan pisteitä. Hyvä siinä on plussaa kerätä, kun pakkipari Veikkolakin painoi hyvän maalimäärän puolustajalle, ja jotain ynnä muut tason joukkueita vastaan ei paljoa kuulaa vastustajan kaverit nähneet omassa lavassaan. Ja ei, en sano että Suomela olisi huono, tai olisi pelannut erityisen huonosti, mutta mielestäni huonompi kausi vrt. esim muutamaan viimeiseen kaverin omien esitysten pohjalta, ja tällä hetkellä on parempiakin puolustajia maajoukkueellisen verran. Tämän vuoksi itse nään 'haastajan' asemassa, mutta en sulje pois missään nimessä etteikö voisi (myös kun pääsee taas vetään kunnossa) majuun nousta.
Joo on totta tuokin, Veikkola sai YV:llä nautiskella toki. En sitten tiedä onko mulla vikaa silmissä vai miksi Suomelan peli omaan silmään näytti menneellä kaudella vähän heikommalta kuin aiemmin, mutta nää ny on taas näitä. Kuitenkin potentiaalia on majuunkin, mutta ei vielä siellä ole ainakaan.Suomelalla on vielä matkaa kisakoneeseen, mutta silti eri mieltä laskevasta trendistä. Jos Veikkolaan vertaa, niin Veikkola on fyysisempi ja todella vahva 1 vs 1. Mutta iso osa Veikkolan pisteistä ja etenkin maaleista tuli ylivoimalla, koska pystyy operoimaan vastustajan maalin edessä. Suomela pelasi vähemmän yv:tä koska Kainulainen pelasi sillä paikalla.
No kyllähän tuo yli meni...Aholaa ei pakoteta junnupelejä pelaamaan, mutta mies on itse todennut että haluaa pelata kaikki mahdolliset. Että eiköhän herraa toppuutella jos meinaa mennä yli pelaamisen into 👍
Ja päättelet sen mistä? 🤔No kyllähän tuo yli meni...
Oma silmätesti näytti samaa varsinkin kauden keskivaiheilla. Loppua kohden oli taas parempaa kunnes tuli loukkaantumista. Ilman muuta potentiaalinen nimi.Joo on totta tuokin, Veikkola sai YV:llä nautiskella toki. En sitten tiedä onko mulla vikaa silmissä vai miksi Suomelan peli omaan silmään näytti menneellä kaudella vähän heikommalta kuin aiemmin, mutta nää ny on taas näitä. Kuitenkin potentiaalia on majuunkin, mutta ei vielä siellä ole ainakaan.
Toki täytyy muistaa se että alkukausi oli huonoa Oilersilta ja paransivat joukkueenakin joulun jälkeen.Oma silmätesti näytti samaa varsinkin kauden keskivaiheilla. Loppua kohden oli taas parempaa kunnes tuli loukkaantumista. Ilman muuta potentiaalinen nimi.
Euro Floorball Tour on uutisoinnin mukaan 8.-12.11 Ruotsissa.
Kenelläkään lisätietoa asiasta tyylin missä pelataan yms.
Olli Laine (SPV)?Mukana kuusi ensikertalaista. Mitä mieltä valinnoista?
![]()
Suomen miesten maajoukkueessa kuusi ensikertalaista – ”Pilvin pimein hyviä pelaajia”
Suomen miesten maajoukkue kohtaa syyskuun alussa Ruotsin miesten maajoukkueen kahdesti.paakallo.fi
Ojala? miksi?Mukana kuusi ensikertalaista. Mitä mieltä valinnoista?
![]()
Suomen miesten maajoukkueessa kuusi ensikertalaista – ”Pilvin pimein hyviä pelaajia”
Suomen miesten maajoukkue kohtaa syyskuun alussa Ruotsin miesten maajoukkueen kahdesti.paakallo.fi
Jonaeson hieman arveluttaa -muuten ei oikeastaan suuria yllätyksiä tai omituisuuksia. Jopa hieman tylsän ennalta-arvattava listaMukana kuusi ensikertalaista. Mitä mieltä valinnoista?
![]()
Suomen miesten maajoukkueessa kuusi ensikertalaista – ”Pilvin pimein hyviä pelaajia”
Suomen miesten maajoukkue kohtaa syyskuun alussa Ruotsin miesten maajoukkueen kahdesti.paakallo.fi