Naisten uusi MM-projekti käyntiin – Nämä pelaajat valittiin maajoukkueleirille

Jonna Karonen sai kutsun naisten maajoukkueleirille. Kuva: Mikko Hyvärinen

Jonna Karonen sai kutsun naisten maajoukkueleirille. Kuva: Mikko Hyvärinen

Naisten maajoukkueen uusi MM-projekti pyörähtää käyntiin elokuun alussa Eerikkälässä, jonne päävalmentaja Karo Kuussaari on valinnut neljä maalivahtia ja 40 kenttäpelaajaa. Myös maajoukkueen valmennustiimi on kokenut yhden muutoksen.

Viime joulukuussa Sveitsin MM-kisoissa hopealle sijoittuneen Suomen maajoukkueen valmennusryhmästä on jäänyt pois Lasse Karikoski. Hänen tilalleen nimettiin Esa Partanen. Karo Kuussaaren valmennusryhmän entiset jäsenet eli Mika Muukkonen ja Juha Hirvonen jatkavat tehtävässään. Fysiikkavalmentaja Kati Pasasen jatko on vielä auki. Myös maajoukkueen huoltaja vaihtui Anniina Paavilaisen lopetettua. Uusi huoltaja on Sari Partanen. 

– Uusi projekti on starttaamassa kesän leirin myötä, ja siitä sitten pikkuhiljaa aletaan rakentamaan kaikkea kohti MM2013-kisoja. Meillä on kesälle vain yksi leiritys mikä on tietysti pettymys, mutta sillä nyt mennään ja otetaan sitten siitä tapahtumasta kaikki hyöty maksimaalisesti irti. Elokuun leirillä on paljon pelaajia, myös uusia nuoria pelaajia on paljon,  ja sitä kautta tietysti haastava leiritys koska lyhyessä ajassa pitäisi saada kaikille perille sekä teoriassa että käytännössä mitä haetaan. Nyt on kuitenkin takana yksi periodi jonka aikana mentiin paljon eteenpäin ja sieltä jatkaa vahva pohja pelaajia tulevallekin projektille, joten lähtökohta on kuitenkin paljon helpompi kuin kaksi vuotta sitten samaan aikaan, Kuussaari toteaa Salibandyliigan sivuilla.

Maajoukkueen päävalmentaja Karo Kuussaari lupaa Eerikkilän leiristä raskasta sekä pelaajille että johtoryhmälle.

– Leiri tulee olemaan todella kova pelaajille ja myös johtoryhmälle. Ohjelma on tiivis, se on kuluttava fyysisesti, se on kuluttava henkisesti ja sen aikana kyllä nähdään kenellä on sitä mitä haetaan. Neljän päivän aikana vedetään 10 lajiharjoitukset, pelataan neljä peliä, tehdään testejä, käydään teoriassa läpi pelaamista, pelataan ja harjoitellaan jopa keskellä yötä, joten mistään leppoisasta lomaleiristä ei tule olemaan kyse. Pelaajat tulevat olemaan kovemmassa testissä kuin koskaan ennen, Kuussaari arvioi.

Naisten maajoukkueen kesäleirille valitut pelaajat
Eerikkilän urheiluopisto 1.- 4.8.2012

Seurat viime kauden mukaan.

Maalivahdit
Liisa Kokkonen, Endre IF (SWE)
Elisa Leinonen, OLS, Oulu
Laura Loisa, SB-Pro, Nurmijärvi
Jonna Mäkelä, Red Ants Rychenberg (SUI)
Anni-Maija Seppänen, NST-Lappeenranta

Puolustajat
Hillevi Arkkila, Tapanilan Erä, Helsinki
Heini Haapalahti, Indians, Espoo
Mia Karjalainen, Tiikerit, Vantaa
Laura Kokko, Red Ants Rychenberg (SUI)
Mirva Laitinen, SB-Pro, Nurmijärvi
Viivi Laitinen, OLS, Oulu
Laura Manninen, Tiikerit, Vantaa
Laura Mertsalmi, Djurgårdens IF (SWE)
Tiia Raitanen, SC Classic, Tampere
Sanna Roisko, Endre IF (SWE)
Tiia Salmi, SB-Pro, Nurmijärvi
Elina Sinisalo, NST-Lappeenranta
Gitta Suominen, Tiikerit, Vantaa
Jenni Tikkanen, Pixbo Wallenstam IBK (SWE)
Tiia Ukkonen, Piranha Chur (SUI)

Hyökkääjät
Eliisa Alanko, SC Classic, Tampere
Juuli Hakkarainen, NST-Lappeenranta
Marianne Hannonen, NST-Lappeenranta
Tuuli Huuskonen, Tapanilan Erä, Helsinki
Henna Ilmola OLS, Oulu
Jonna Karonen, Tapanilan Erä, Helsinki
Kristiina Kauppila, OLS, Oulu
Minna Korhonen, SC Classic, Tampere
Elina Kujala, SB-Pro, Nurmijärvi
Karoliina Kujala, SB-Pro, Nurmijärvi
Anna-Mari Lehto, SB-Pro, Nurmijärvi
Tiia Leppänen, Koovee,Tampere
Katri Luomaniemi, SC Classic, Tampere
Laura Rantanen, TPS, Turku
Katriina Saarinen SC Classic, Tampere
Nea Suominen, Tapanilan Erä, Helsinki
Alli Tikkanen Happee, Jyväskylä
Jenni Timonen, FB Riders (SUI)
Mari Tuppurainen Happee, Jyväskylä
Anni Töllikkö, NST-Lappeenranta
Hanna-Mari Uimonen, OLS, Oulu
Henna Uljua, PSS, Porvoo
Jetta Uotila, Koovee, Tampere
Mira Wickman, SB-Pro, Nurmijärvi

13 comments

  1. Kyllä siinä taitaa lukea, että seurat laitettu viime kauden mukaan.

  2. Hienoa, että on uskallettu ottaa noin paljon nuoria mukaan.
    Ei ole jämähdetty paikalleen!

  3. monet pelithän on yöaikaan niin niitäkin on kyl hyvä harjoitella! 😉

  4. Eihän tämä Leppäsen valinta nyt mikään tosimielessä tehty valinta voi ollakaan, eli ei kannata asiaa enempää edes pohtia.

  5. Taisi Leppäsen Tiia pelata melko hyvän viime kauden että eiköhän ole ihan itse oman näytönpaikkansa leirillä ansainnut. Monipuolinen ja taitava pelaaja. Mautonta arvostella nuoria lupaavia pelaajia täällä nimettömänä ja vähätellä leirivalintaa joka pelaajalle itselleen varmasti iso juttu.

    Eiköhän Kuussaari ole kaikki pelaajat ihan tosimielessä leirille valinnut eli onnittelut kaikille valituille! Siihen miksei joku toinen juniori-ikäinen pelaaja ole tällä leirillä mukana, on varmasti olemassa hyvä selitys joka lienee ainakin maajoukkueen päävalmentajan tiedossa.

  6. Pelasi varmaan melko hyvän kauden,mutta nyt puhutaan aikuisten maajoukkueesta.Joten vähän valoja nyt päälle.Ei toki ole ainut nimi tuossa joka varmasti salibandyväkeä kummastuttaa.

  7. Siltä osin jos pelaajat eivät ole mahtuneet juniori-ikäisenä kevään nuorten MM-ryhmään, mutta nyt tähän ilman mitään lisänäyttöjä, pitäisin valintoja vähintään epäloogisina. Näin sanottuna, projekti on vasta alussa ja kokeiluja pitääkin tehdä. Kesän leirityksissä tulee joka tapauksessa poisjääntejä eri syistä ja lista tulee todennäköisesti vielä tästäkin elämään.

  8. Järkeä käteen nyt kun arvostelet täällä 18(?)-vuotiasta junnua! Haluat viedä ilmeisesti motivaation ja pelihalut nuorelta… Kaikki valitut ovat varmasti mj:n päävalmentajan mielestä antaneet näyttöjä liigapeleissä, joten miksi heitä ei voisi ottaa leirille kokeiluun? Niin huonoa vitsiä tuskin karolta voi odottaa, että valitsisi ketään läpällä MJ-leirille!

    Pöllänen on loukkaantuneena, mutta vaikka ei olisikaan eikä siltikään mahtuisi ryhmään, olisi sekin valmentajan näkemys, johon muut eivät voi puuttua.