Suomalainen tehoili Classicille helpon voiton Ruskeasuolla – ”Parempia joka osa-alueella”

Kuva: Tuula Heino-Kyllönen

Kuva: Tuula Heino-Kyllönen
Kuva: Tuula Heino-Kyllönen

Tampereen Classic jatkoi kauden seitsemännessä ottelussaan voittosarjaansa. Helsingin Ruskeasuolla M-Team kaatui naisten Salibandyliigassa lukemin 3-11. Sarjataulukon kärjen ja hännän ero näkyi selkeästi läpi ottelun, ja emäntien puolustushuolellisuus kesti tällä kertaa vajaat seitsemän minuuttia, kunnes Laura Airila aloitti Classicin maalinteon.

Läpi ottelun rohkeasti karvannut M-Team sai muutaman maalintekotilanteen hyökkäystensä lopuksi, mutta Classic-hyökkääjät karkasivat jo ensimmäisessä erässä muutaman kerran läpi yksin tai kaksin Arla Saloa vastaan. 11 maaliaan vierailija teki kuitenkin hallituista hyökkäyksistä ja erikoistilanteista.

Mihin ottelu ratkesi?
Joukkueiden tasoero oli selvä jo oikeastaan ennen alkuvihellystä, vaikka M-Team siinä pallon itselleen ottikin. Ensimmäisen erän jälkeen taululla komeilivat lukemat 0-4 ja voittajasta ei enää ollut epäselvyyttä.

Ottelun hahmo?
Kokenut Anne Suomalainen osui pitkästä aikaa oikein kunnolla maalipuiden väliin ja kohenteli asemiaan pistepörssissä viimeistellen 4+1.

Kuva: Tuula Heino-Kyllönen
Kuva: Tuula Heino-Kyllönen

Ottelun puheenaihe?
Käsikirjoituksen mukaan kulkenut ottelu ei suuria tunteita katsomossa tai kentällä herättänyt, mutta sarjan tasoerot puhuttavat. Ruotsissa mediasta saatiin alkuviikosta lukea mahdollisesta muutoksesta sarjajärjestelmään. Pitäisikö Suomessakin – ja miten?

Kommentit:
– Kaveri oli parempi. Jäätiin jalalla ja oltiin välillä aika myllyssä. Hyviäkin hetkiä oli ja pari maaliakin saatiin loppuun, joten ei tässä päätä kannata riiputella, M-Team-luotsi Joni Kokkonen kommentoi.
– Alussa jaksettiin keskittyä huolella puolustamiseen, mutta en tiedä miksi huonoja hetkiä tulee lopulta niin paljon. Jokaisen pitää vain katsoa peiliin, se on henkilökohtanen juttu, M-Teamin Jenni Kämäräinen sanoi.
– Olimme parempia joka osa-alueella. Olemme pelanneet vasta kuusi peliä, joten kyllä pelaajat jaksavat latautua näihin peleihin. Edessä on maanantaina Cupin peli Erää vastaan, torstaina Sheriffs vieraissa, perjantaina Pro kotona ja junnuilla vielä viikonloppuna pohjoisen kiertue. Juhlahetkiä siis riittää, Classicin päävalmentaja Irina Peltola sanoi.
– Tänään oli hyökkäyspäässä aika hyvin tilaa, joten itsekin onnistuin pitkästä aikaa. Champions Cupin jälkeen kesti hetki sopeutua takaisin kotimaan sarjaan, mutta nyt nyt latautuminen jo onnistuu, Classicin Anne Suomalainen totesi.

Kuva: Tuula Heino-Kyllönen
Kuva: Tuula Heino-Kyllönen

Tilastohuomiot:
M-Team: Salla Ronkainen 1+1, Oona Ahlstedt 1+1, Arla Salo 22 torjuntaa
Classic: Anne Suomalainen 4+1, Eliisa Alanko 2+1, Sonja Mäkinen 10 torjuntaa

Teksti: Mia Alen, Helsinki

One comment

  1. Aika ajoin tosiaan keskusteluissa nousee esille naisten salibandyliigan tasoerot. Onko aihetta suurempiin muutoksiin? Mielestäni ei. Kannattaa katsoa sarjataulukkoa ja vaikkapa tämän päivän ottelutuloksia. Sarjataulukon vitonen PSS hävisi SB-Prolle 8 maalilla eli maaliero sama kuin M-Team vs Classic -ottelussa. Taannoin sarjanelonen Happee hävisi Classicille 11-1 joukkueiden kohtaamisessa. Jos mittariksi otetaan maalierot otteluissa, naisten liigassa ei ole kuin kolme joukkuetta, jotka kelpaavat liigaan eli Classic, SB-Pro ja OLS. Muut voivat siis tippua divariin, vai? Miesten salibandyliigassa NST ja TPS hävisivät viime pelinsä vähintään 8 maalin erolla. Varmaan miesten osaltakin tulisi muuttaa sarjajärjestelmää kovalla kädellä tämän johdosta. Naisten puolella on ongelmana se, miten voisimme tukea naissalibandyä niin, ettei maajoukkuetason pelaajia saataisiin muihin kuin näihin kolmeen joukkueeseen. Parhaat pelaajat keskittyvät yhteen joukkueeseen alueellisesti. Siitä tasoerot johtuvat.