Divarit

Divarin kolmannessa finaalissa yleisöennätys – 2009 katsojaa näki Steelersin voiton

19.03.
2016
52 Kommenttia
7
Divarit
Iiro Nurminen oli vahvassa vireessä Divarin kolmannessa finaalissa. Kuva: Jari Turunen

Iiro Nurminen oli vahvassa vireessä Divarin kolmannessa finaalissa. Kuva: Jari Turunen

LaSB ja Hämeenlinnan Steelers kohtasivat lauantaina miesten Divarin kolmannessa finaalissa Hämeenlinnan Elenia Areenalla. Steelers oli 2009 silmäparin todistaessa parempi maalein 6-9. LaSB johtaa sarjaa nyt voitoin 2-1.

Ottelu alkoi vahvasti Steelersin kannalta ja vierasjoukkue johti 1-4 viimeiseen erään lähdettäessä. LaSB vastasi kolmannen erän ensimmäisestä maalista, mutta Steelers mätti seuraavat neljä. LaSB viritteli vielä hyvän kirin viimeisellä kympillä, mutta kolmea maalia lähemmäksi se ei päässyt.

Steelersin tehopelaaja oli 1+3 taiteillut Iiro Nurminen. Nico Jonaeson onnistui tehoin 2+1 ja Ville Lastikka paunoin 1+2. Jaakko Vahtokari pysäytti maalillaan 33 laukausta. LaSB:n Rasmus Kainulainen iski pisteet 2+1. Roope Kainulainen nakutti tehot 1+2.

Ottelun yleisömäärä oli 2009 katsojaa, ja se on uusi Divarin ennätysyleisömäärä. Myös aikaisempi ennätysyleisömäärä kirjattiin finaalijoukkueiden välisessä toisessa ottelussa.

LasB oli voittanut tällä kaudella joukkueiden kaikki viisi edellistä kohtaamista. Divarin finaalisarjan voitto vaatii kolme voittoa. Ottelusarja on katkolla jälleen tiistaina Elenia Areenalla. Finaalisarjan voittaja nousee Salibandyliigaan ja toiseksi tullut karsii liigapaikasta SalBaa vastaan.

Ottelutilastot

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
joo
19/03/2016
Ilmeisesti tuomareilla palkka kasvaa jos pelataan kaikki pelit? Naurettavan puolueellista tuomaritoimintaa saatiin tänään todistaa.
HAH
19/03/2016
Niin puolueellista, että meni oikein kunnolla Hätösen filmiin....
Stadi
19/03/2016
Hyvää duunia Hämeenlinnassa tapahtuman markkinoinnissa ja toteuttamisessa.
Perinteiset liigaseurat voisivat ottaa oppia teistä kuinka rakennetaan yhteisöllisyyden kautta onnistunut urheilutapahtuma.
Näyttää siltä että elätte enemmän tässä päivässä kuin esimerkiksi Helsinkiläinen Viikingit. Tervetuloa liigan kumpi vaan, toivottavasti ratkaisu venyy jopa viidenteen otteluun ja yleisö kiittää.
Veini
19/03/2016
Niin mites se hätosen filmi?
?????
19/03/2016
https://mobile.twitter.com/SallaNuorteva/status/711243632725114882/video/1 Miksi? Hyvä pelaaja mutta ei voi arvostaa näiden temppujen jälkeen.
Junnu#8
19/03/2016
Ja ei tuolla tasolla voi nuin puolustaa. Niinkuin oranssi joukkue teki tänään. Oman alueen puolustuspeli melko kuraa. Vaikutti paikoitellen Lasb hieman väsyneeltä. Harmi että tuomarit oli mitä oli. Melko selkeästi kotijoukkueelle vihelsi!
Mustasurma
19/03/2016
Tuomarifarssi, kahdelle eri joukkueelle aivan eri säännöt.
S7
19/03/2016
Niinku laitoin toiseen ketjuun, niin tää toinen kaiffari on kyllä melkoinen tapaus. En yleensä jaksa dumareista valittaa, mutta mutta, aika heikkoa suoritusta jälleen. No mutta ei tolta oikein muuta voi odottaa, paitsi toisten tuomareiden kovaa arvostelua häneltä itseltään:-D
Kuuskasi
19/03/2016
On kyllä ihme tuomarointia ku ensi ei tuu mistää boksii ja sit ku Hätöne vähä kalastaa niin sit tulee. Antaa hyvän syyn valittaa hätösestä
kahtoja
19/03/2016
Junnu lasbi oli tänään kotijoukkue. Eipä toi tuomareihin ratkennu. Molempien joukkueiden puolustus huono. Tänään steelers hyökkäys onnistui ja samoin vaahto maalissa toisin kuin virkaveli kettu.
kukalastikka
19/03/2016
Jonaensson Mäkinen Nurminen- kenttä tämän pelin ratkas sekä lasbin tehottomuus. Täytyy kyl sanoo että hienoa nähdä että Mäkinen keskittyy enemmän pelaamiseen kuin muuhun, mitä teki runkosarjassa.
Heikki
19/03/2016
Viimeisen vitosen aikana dumpit kyllä jäätyi pahasti. Sihlmanin mailalla lyönti vihellyksen jälkeen, Nurmisen ajelu Kainulaisesta ja Hätösen paidasta repiminen jolla esti tyhjään maaliin pussituksen meni pahasti dumareilta läpi. Oli niin selkeitä tilanteita, että noi vaan pitää vislata oli tilanne ja peliaika tai pelin panos mitä tahansa. Varsinkin Hätösen paidasta repimisestä olisi pitänyt ehdottomasti viheltää rankkari. Yleiskuva ok, mutta lopun jäätyminen korostaa myös pelin aikaisia pieniä virheellisyyksiä. Jäi kyllä p.ska maku.
A3 katsoja
19/03/2016
Voi voi lammilaiset ..... Kyllä on surkeeta ku omat fanit alkaa jättää uppoavan laivan ku rotat konsanaan katsomosta poistuen ennen ku ottelu loppu. Ei taida usko riittää omiin enää? Ja Hätönen vois siirtyy kesäteatteriin.Farssi koko äijä. Ja turha ulista tuomareiden perään. Mahtava fiilis oli hallilla. Hyvä peli. Parempi voitti. Kyllä Hämeenlinna tekee todellista profiilin nostoo koko salibandylle näiden tapahtumien myötä. ( vapise HPK ) .
Jyrä
19/03/2016
A3 katsoja, olipas hurja provo
ke
19/03/2016
Jaa.. Lasbin fanit jaksoivat jäädä hurraamaan omalle joukkueelle pelin jälkeenkin vaikka tuli pahasti takkiin. ;)
Steelers tänään parempi, sitä ei voi kieltää.
Mutta Lasbin joukkueen pelaajat, talkoolaiset ja fanit muodostavat todella yhteisöllisen ja kokonaisen oranssiporukan . Hyvä henki aina vaikka häviö tulisi! ;)
Taavi
19/03/2016
Hei hei Heikki. Eihän tuomareita saanut arvostella... Veikkaus tvstä jännitin ja sieltä löytyi tällä kertaa heikoin lenkki. Lähetyksen selostaja oli niin puolueellinen että taisi olla kaikki parhaat kaverit Steelersin joukoista. Oli tunnelma kuin Suomi-Ruotsi maaottelussa. Jäin kaipaamaan fanseatin selostajaa ja J. Järvistä. Se toimi erittäin hyvin.
Heikki
19/03/2016
En arvostellut. Totesinhan että yleiskuva oli ok, mutta nämä viimehetkien jäätymiset jätti p.skan maun. Tuomarit hoitivat hommansa, eivätkä mitenkään vaikuttaneet ottelun voittamiseen. Näillä muutamilla jäätymisillä ehkä kuitenkin tulokseen.
Jorma Teräs
19/03/2016
Juuh, hyvinhän ne Steelerssin fanit jakso alkaa kannustamaan ajassa 59.56.
Junnu#8
19/03/2016
Juuri näin. Ja tarkoitin siis että Steelers hyötyi merkittävästi tuomareiden tuomioista. Hienosti oli oranssia ympäri hallia. Steelersillä edelleen kaikki paineet pelissä. Pakko on mustan voittaa. Muuten tiedossa melkoiset juhlat! Ja ei ihan heti lopu!
Rauhotutaampas
19/03/2016
Kommenttiosasto syttynyt kuin tuleen kun Steelers (???) hoiti kuin hoitikin yhden voiton tästä sarjasta. Totuushan on että LaSB on joukkueista selkeästi parempi, ja menee ensiottelun myötä Salibandyliigaan. Steelers pelaa myös ensikaudella D1varia, mikä on sille sopiva sarjataso henkisesti ja pelillisesti. Mitä tuomaritoimintaan tulee, Hätönen kyllä filmasi, mutta miten tyhmä tuo Steelerssin pelaaja on että lyö häntä selvästi pohkeille tuomarin ollessa n. 2m matkan päässä?
Who cares
19/03/2016
Tältäköhän lajin ulkopuolisista tuntuu, ku katsoo keskusteluja... Liiga kiinnostaa, ei divari, tänne eksyin virheklikkauksen takia. Ihan hirvee vauhkoaminen jostain Hätösistä. Sehän oli ihan perusjamppa Trackersissa, ei erottunut mitenkään muista, mitä te siitä täällä hermootte?
Heimo
19/03/2016
LaSB oli jees tänään. Steelers oli parempi. Tuomaritko siis ratkaisivat tämän? Taidettiin katsoa eri peliä.
Meitsi
19/03/2016
Oli tuomarit mitä tahansa, ei ottelu tänään siihen ratkennut. Steelers toteutti pelitapaansa paremmalla pieteetillä, kuin LaSB. Tämä teki vaan tästä ottelusarjasta vieläkin mielenkiintoisemman. Uskon edelleen, että Steelers ei kolmea täplää peräkkäin ota ja sarja katkeaa tiistaina.
Heimo
19/03/2016
"Liiga kiinnostaa, ei Divari..."
Aahhahhaa. Kato valotaululle. #2009.
Fiilistelijä
19/03/2016
Huikea peli elenialla tänään, ja tuomarit vihelsi ihan hyvin! Jos joku täälä odottaa tuomareilta 100% täydellistyyttä niin saa odottaa aikakauan, mutta hyvin dumarit suoriutu. Pelin paskin anti oli iso #6 Heikki Hätönen... tollaset filmaukset on alinta paskaa mitä lajia kohtaan voi tehdä... Jos sattuu niin fine, mutta ei voi olla tollasen filmin jälkeen heti 2min ylivoimalla, säälittävää touhua.... Ja eipä sen väliö oikeastaan ole kumpi joukkue divarin voittaa, molemmat nousevat kuitenkin liigaan ensikaudeksi koska Salba on liigahistorian paskin joukkue ikinä
Vanne
19/03/2016
Who cares: Et taida muistaa, että Hätönen kantoi aikanaan Trackersissa myös kapteenin nauhaa. Se kertoo omaa kieltään Heikin arvosta omalle seuralle. Taidat olla niitä tosifaneja, jotka katsovat lempipelaajansa pistepörssistä. Kaikenkaikkiaan hieno tapahtuma, jossa vierasjoukkue oli tänään parempi. Sarja on toki LaSBille 2-1 ja Steelers pelaa tiistainakin veitsi kurkulla. Uskonkin, että tämä oli hyvä herätys LaSBille ja tiistaina kaukalossa nähdään ärsytetty oranssi ja sarja katkeaa. Tuomaripari se ei vaan ole päässyt edelleenkään finaalien ansaitsemalle tasolle, mutta tänään peli ei siihen ratkennut. Me oranssisydämet seisomme LaSBin takana viimeiseen asti ja kohta juhlitaan!!!
Noboby cares about your opinion
19/03/2016
Heikki Hätönen lienee divarin paras pelaaja (tai ainakin yksi parhaista). Tekee kyllä paljon duunia joka suuntaan (tuomarien suuntaan joskus vähempikin riittäisi).

2009 katsojaa kiinnostavuudessa ylittää kyllä sun kommenttisi arvon ainakin 2000-kertaisesti...
Jules
19/03/2016
Hätönen on Pelle. Ei oikein sovi pudotus peli tyyliin moinen filmaaminen. Toivottavasti tämä futis ääliömäisyys vihelletään ulos tästä lajista. Takautuvasti pitäisi antaa 2 ottelun pelikialto.
Julesille
19/03/2016
Ja sulle kommentointikieltoa kirjoitusvirheistä?
S7
19/03/2016
Fiilistelijä: On se dumarinkin vika, että kattoo tommoisen filmin metrin päästä ja lyö jäähyä. Joo ois pitänyt antaakin, mutta ihan toiselle jätkälle. Hätöstä oon kehunut, tänään veti vihkoon ja Lammi hävisi...
Terästehtaan varjo
20/03/2016
Armotonta lässytystä peltopelleiltä, kun hävisivät yhden ottelun?! Pelillisesti tänään voitti paremmin valmistautunut joukkue ja se hyödynsi tehokkaasti maalipaikkansa. Kaksi edellistä ottelua meni samoin. Ei tätä peliä ratkonut dumarit. Kyllä sen ratkoi joukkueet omilla esityksillään. Lopputulos oli sen verran sekeä, että kyllähän se hävinneitä harmittaa. Mutta silti lienee syytä pitää typerät kommentit sisällään ja nauttia taas tulevista koitoksista. Tehdään tästä yleisönä pelaajillekin hieno fiilis ja kannustetaan omiamme! Paras voittakoon!
Terästehtaan varjo
20/03/2016
Tiistaina hallille... se taipuu mutta ei murru 😆
Yleisöennätys
20/03/2016
2009. Todella upee juttu hei!
LaSB:lla oli mahdollisuus katkaista sarja, mutta ilmeisesti näytille tuotu pokaali sai poikien päät hieman sekaisin. Steelers oli parantanut roppa kauapalla omaa peliään! Tuomareista en edes viitsi mainita mitään, mutta tuo Hätösen filmi laski kyllä hieman osakkeita omissa silmissä. Edelleen arvostan kaverin todella korkealle myös liigan tasolla ja ymmärrän tuon tempun tarkoituksen sekä sen, että tunnekuohussa ajattelematta saattaa reagoida tavalla, jota myöhemmin katuu. Kyllähän mies olisi valmis uhraamaan oman joukkueensa eteen vaikka vasemman kiveksensä, jos siitä olisi hyötyä. Tuo temppu meni kuitenkin yli. Onneksi Hätösellä on mahdollisuus korjata tilanne seuraavassa pelissä ratkaisemalla voitto LaSB:lle. Nurminen kovassa tikissä! Mikä on Siprosen tilanne? Pelaako tiistaina? Hienoa, että tästä saatiin vielä kunnon sarja! Molemmille joukkueille on paikkansa liigassa!
Miiro
20/03/2016
LaSB hallitsi pelin alkua ihan mielin määrin, mutta Vahtokari oli eilen se mies joka voiton ratkas Steelersille. Kettunen ei saanu toisessa päässä mitään kiinni ja Vahtokari piti Steelersiä pystyssä. Alkulämmön jälkeen olin kyllä varma, että Lammi katkasee. Steelers vetää ihan höntsää ja LaSB hirveellä asenteella. Mikä näkykin sitten pelin alussa.
Miiro
20/03/2016
Ja Hätösen filmaaminen oli jotain niin oksettavaa, ettei jaksa edes avautua.
Junnu#8
20/03/2016
Kaapolta tosiaan tuli nyt yksi oho peli. Meni kieltämättä muutama helposti. Lasbin pitää saada enemmän vedettyä Vahtokarille poikkittaisista. Ja suoraan ykösellä. Kun on peittävä maalivahti niin pitää saada enemmän liikkeelle. Eilen vedot tuli monasti liigaa päin. Mutta se siitä. Tiistaina oranssi palaa omalle tasolleen koko joukkue. Ja sarja poikki!
Outoa
20/03/2016
Edellisessä pelissä 1584 katsojaa ja ovessa lappu LOPPUUN myyty. Nyt 2009 silmäparia. Mikä tässä yhtälössä ei pidä paikkaansa?
A1
20/03/2016
No edellises pelis ei kyl ollu lappuu ovel. Se oli ekas pelissä kun hallissa pelattiin 1-2 kentän kaukalossa. To ja eilen liigamatolla joka keskellä 1-2-3 kenttiä...Tiistaina jälleen isosti ja meitähän mahtuu sinne vieläkin enemmän.
Porkkana on porkkana!
20/03/2016
Katsomoa laajennettu joten lisää tilaa. Mutta mitä LaSBiin tulee niin onhan tuo hurja kasvutarina 6 divarista liigan porteille ja eiköhän se liiga paikka sieltä irtoa kunhan pidetään pää kylmänä ja hoidetaan omat hommat. Hätönen suuressa roolissa omalla esimerkillään, kunhan pystyy jättämään nuo ylilyönnit jatkossa pois. Toivottavasti päästään kohtaamaan Steelers ens kaudella liigassa! Huiq tapahtumia, kiitos!
VO
20/03/2016
Ensimmäisessä finaalissa yksi osa hallista oli muussa käytössä ja näin ollen yleisökapasiteetti pienempi ja halli loppuunmyyty. Toisessa finaalissa koko areena oli auki ja kaikki katsomot käytössä, katsojia tuo 1584. Kolmannessa finaalissa koko areena käytössä sekä lisäksi molempiin päätyihin lisätty lisäkatsomot irtotuolein. Kolmanteen finaaliin katsojia olisi ilmeisesti mahtunut peräti 2300. Eli yhteenvetona: isompaan tilaan mahtuu enemmän väkeä kuin pienempään. :-)
Kolmas katsoja
20/03/2016
Mikäs vika siinä filmissä oli jos kerran meni läpi? Kyllä meidän pitää päästä yli lajin kasvukivuista ja seurata isompien lajien (jääkiekko, koripallo, jalkapallo) esimerkkiä, jossa etenkin isoissa otteluissa etu haetaan hinnalla millä hyvänsä.
Kolmannelle katsojalle
20/03/2016
Sovitaanko niin, että pysyt siellä paska-jalkapallomaailmassa ja et ole mitenkään tekemisissä tämän hienon lajin kanssa, joka ei tota filmipaskaa kaipaa?

Oikea tuomio tilanteesta olisi ollut kummalleklin 2+10 epäurheilijamaisesta käytöksestä mutta nyt Hätönen pääsi kuin koira veräjästä...
Katsoja nro 1999
20/03/2016
Hei! Pysähtykää kaikki hetkeksi nauttikaa, harvinaista on että salibandyssä on näin paljon katsojia pelissä! Nauttikaa siitä että Hämeenlinnaan on saatu niin suuri salibandybuumi päälle! Tsemppiä molemmille joukkueille ja toivottavasti molemmat pelaa liigaa ensi kaudella!
Timo
20/03/2016
Ensimmäinen finaali oli siis loppuunmyyty vaikka paikkoja oli vapaana vaikka kuinka? Pääsi ainakin media herkuttelemaan
Jukka
20/03/2016
Timo, eihän se noin mene? Peliin ei saanut myydä enempää lippuja, jolloin se oli loppuunmyyty. Koko halli ei ollut loppuunmyyty, mutta tuolla rakenteella kapasiteetti oli myyty loppuun.
Voima-Timo
20/03/2016
Vahtokarihan ei saa mitään jalkapalloa pienempää kiinni paitsi jos se tulee suoraa kohti ja eilen tuli.Niin ja Steelers tulee häviämään tämän sarjan koska he ovat vain syntyneet häviäjiksi..joka ikinen!Kiitos ja näkemiin.
Leevi
20/03/2016
Eilen oli mahtavasti oranssia katsomossa ja loistavaa kannustusta alusta loppuun asti. Huikea yleisömäärä ja tapahtuma. Peli oli viihdyttävää, niin kuin näiltä joukkueilta on totuttu näkemään. Olen oranssisydän ja ylpeä siitä! On mahtavaa kuulua tähän tiiviiseen ja yhteisölliseen porukkaan. Peleissä kannustetaan rehdisti ja hyvin ja ennen kaikkea iloitaan onnistumisista. Ei suunnata energiaa vastustajan mollaamiseen, esim. Nurmisen rankkari oli hieno, pisteet siitä. LaSB on taitava ja nälkäinen joukkue, seuraavasta otetaan voitto! Tiistaina kaikki hallille ja kannustetaan LaSBi Liigaan!!
Huumoria
20/03/2016
""Niin ja Steelers tulee häviämään tämän sarjan koska he ovat vain syntyneet häviäjiksi..joka ikinen!Kiitos ja näkemiin.""

Oliko tuo provo? :D En tiedä, mutta kunnon naurut irtos, kiitos. Tiistaina taas mennään, momentum on Teräksellä.
Junnu#8
20/03/2016
Leevi just näin. Oranssi näyttää tiistaina mistä se on tehty! Tiistaina taas oranssia päälle. Olkoon vaikka lätkäpaita, futispaita, LasBin pelipaita, tai vaikka oranssi pikee. Pääasia että väri on LasBin oranssi. Kohti Liigaa!
Hahmo
20/03/2016
Seurat kunnioittavat ja tukevat toisiaan, samoin joukkueet ja kentällä olevat pelaajat. Mitä jos me katsojatkin todettaisiin, että upeaa saada joukkue liigaan - ja toivottavasti myös toinen. Kannustetaan omiamme, kunnioitetaan vastustajaa ja hienoa lajia.
Junnu#8
20/03/2016
Khyl. Ja jokatapauksessa Hämeenlinnassa pelataan Liigaa tulevalla kaudella. Joten se on jo positiivista. Ja voipi olla että peräti kahdella joukkueella...
Immelman
20/03/2016
Toivottavasti molemmat nousisivat Liigaan, niin olisi sitten kaudella 2017-18 mahdollisesti vielä yksi joukkue Hämeenlinnasta Liigassa. Eiköhän Happee hoida Lastikalle sen koulupaikan Jyskälään, ja Panda liehittele parhaimman Kainulaisen Tampereelle. Kyyti on joka tapauksessa kylmää, mutta onhan se mukava, että näkee kantahämäläisiäkin Liigassa pitkästä aikaa.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.