Suomi ja Sveitsi tasapeliin – rankkarikisa sinivalkoisten heiniä

Kuva: Kuvakaappaus Youtubesta

Kuva: Kuvakaappaus Youtubesta
Kuva: Kuvakaappaus Youtubesta

Suomi ja Sveitsi väänsivät 4-4-tasapelin Lausannen EFT-turnauksessa Sveitsissä. Suomi voitti varsinaisen peliajan jälkeen lauotun rankkarikisan maalein 2-0.

Sveitsi aloitti ottelun maalinteon ylivoimalla ja johti ensimmäisen erän jälkeen lukemin 1-0. Toisessa erässä Suomi aloitti maalailun, kun Janne Hyvönen toi sinivalkoiset tasoihin maajoukkueuransa avausmaalilla. Maalin syötti Jesperi Lindfors, joka nappasi samalla ensimmäisen pisteensä miesten maajoukkueessa. Molemmat esiintyivät ensimmäistä kertaa miesten maaottelussa.

Isäntämaa iski seuraavan osuman. Myös Mikko Leikkanen avasi maalihanat maajoukkuepaidassa toisessa erässä, ja tilanne oli 2-2 ajassa 31.21. Sveitsi osui erässä vielä kertaalleen ja viimeiseen periodiin lähdettiin lukemista 3-2.

Suomi tasoitti Juuso Heikkisen maalilla kolmannen erän alussa. Sveitsi vastasi jälleen seuraavasta osumasta. Jami Mannisen maali toi Suomen kuitenkin vielä tasoihin ajassa 57.20.

Suomalaisten tehopelaajia olivat 1+1 iskenyt Manninen sekä kaksi maalia syöttänyt Peter Kotilainen. Rankkarikisassa onnistuivat Krister Savonen ja Eemeli Salin.

Suomi kohtaa lauantaina Tshekin ja ottelu alkaa klo 16 Suomen aikaa.

Ottelutilastot

10 comments

  1. Melkosta sählyä, onpas ajankohta järjestää nämä talkoot. Sveitsin pojilla finaali pelaamatta, Ceen pojat varmaan vähän juhlinut, sen kyllä huomas. Ruottalaiset oli kans liekeissä:)

  2. Verrattavissa näihin turhan päiväsiin lätkän turneisiin, 90 prossaa tietää ettei mitään jakoo kisoihin.

  3. Mikä vaivaa Stenforsia kun aina valitaan joukkueeseen ja aina jää kalkkiviivoilla pois? Nyt piti naftaliinista kaivaa joku Koskelainen kun sattui olemaan paikalla.

  4. Hienoa kun salibandyn oma media seuraa maajoukkueiden pelejä, samalla on todettava että muuta mediaa ei näytä kiinostavan pätkääkään.
    Erillainen tilanne verrattununa muihin palloilulajeihin, vaikea ymmärtää vai johtuuko tämä myös laijin ”nuoruudesta”?
    Toisaalta myös lajiniilot vähättelevät maajoukkueen kevään turnausta joten ei kai voida odottaa että muutkaan nostaisivat maajoukkuetta otsikoihin?
    Ruotsalainen ex-maajoukkuetähti kertoi heidän superfinaalin yhteydessä että hän arvostaa enemmän joukkueensa Ruotsin mestaruutta kuin MMkultaa. Tässä on myös pointti jos tilanne on sama Suomessa.
    Olisko nyt aika nostaa maajoukkeen arvostusta niin että suuri yleisö ja pelaajat kokisivat majoukkueen lajin ”kruunun jalokiveksi”?

  5. Juu. Hienoa median kiinnostusta kun superfinaalipäivän kymppiuutisten lopussa kysyttiin Mika Saukkoselta että mitäs Sport-uutisissa tänään. No Mikahan tähän että Formuloitten aika-ajo ja lätkän finaalien alkaminen. Ei muuten maikkarin urheilutoimitusta toi salibandy paljoa kiinnosta.

  6. TAMPERE, Ruotsi pelasi eilen kyllä surkeasti! Ei ollut normaalia nopeata taitosalibandya. Peli oli liian hidasta. Ei muuten erikoinen peli ollut Sveitsi-Suomi ottelu. Ei edes loppuun jaksanut katsoa…

  7. Oon samaa mieltä, että mediaa (lähinnä tv ja myös lehdistö) ei kiinnosta salibandy. Kyllä mustan kumilätkän laukomisesta ja nahkapallon perässä juoksemisesta raportoidaan ja näytetään kuvaa maailman ääristä asti, vaikkei Suomen joukkuetta ole ees lähimaillakaan.

  8. Jep, mediaa ei säbä paljon kiinnosta. Superfinaali ei kerännyt edes 100 000 katsojaa YLE 2:lle. Hävisi lentopallolle kirkaasti, ja jopa suunnistukselle sillä viikolla. Siinä sitä sarkaa yhteiskuntasuhdejohtajalle, viestintäpäällikölle ja muille kaikenmaailman kehistyspäälliköille.

  9. Eipä suurta yleisöä kiinnosta missään lajissa valtakunnalliset sarjat… Mutta on tossa tosiaan hommia, kun ei saada jengiä kattomaan edes tota yhtä matsia, niin miten on niiden finaalisarjojen kanssa… Jos nyt ekaksi lajiväki ois ylpeä omasta lajistaan, eikä koko ajan vertailis mahottoman korkeelle. Esim. käsiksessä pikkasen eri meno, vaikka harrastajia kourallinen ja jengejä ja seuroja muutamia–> ja silti näkyy telkkarissa. Tos vois jokainen miettiä mikä merkitys näillä yhteiskuntasuhteilla on, vaikka moni väittää vaan rahan hukaksi…