Blogit

Blogi: Harjoittelemmeko pelaamaan vai harjoittelemaan?

23.05.
2016
8 Kommenttia
10
Blogit
Antti Hännisen tuoreimmassa Pääkallo-bloggauksessa pohditaan flow-tilaa ja peliälyä – sekä niiden harjoittelua.

Antti Hännisen tuoreimmassa Pääkallo-bloggauksessa pohditaan flow-tilaa ja peliälyä – sekä niiden harjoittelua.

Pelaamisesta ja taidoista puhuttaessa keskustelussa esiintyy käsitteitä, jotka ovat epäselviä ja jopa mystisiä, niitä ei ole määritelty selkeästi. Flow-tila käsitetään tilana, johon pääsemiseksi on oltava tähdet taivaalla kohdallaan. Flow:ssa pelaaja kokee kuin uskonnollisen kokemuksen tai tripin, irtautuu kehostaan eikä muista tapahtuneista juuri mitään.

Myös pelisilmä tai peliäly on abstrakti käsite, ominaisuus jota ei konkreettisesti osata määritellä ja sen harjoittamista pidetään mahdottomana. Yritän tässä kirjoituksessa avata sitä, mitä nämä käsitteet tarkoittavat ja miten voi harjoitella peliälyä ja flow-tilan saavuttamista joukkueena, pelissä.

Jyri Korsmanin Pääkallo-bloggaus pelikäsityksestä on tutustumisen arvoinen teksti tämän blogin pohjaksi. Hiljattain Helsingin Sanomissa kirjoitettiin myös peliälyn harjoittelusta. Lisäksi Korsman kirjoittaa toisessa Pääkallo-tekstissään myös flow:sta: ”Pelaaminen näyttää vaivattomalta ja suoritukset näyttävät onnistuvan ilman suurempia ponnisteluja. Harjoituskentiltä hankitut taidot siirtyvät osaksi vaistonvaraista pelaamista ja ikään kuin peli pelaisi itse itseään.”

Tässä piileekin todellinen viisaus: flow-tila kuten taitavuus ovat oikeanlaisen harjoittelun tuloksia, ei mystiikkaa. Jos oikeat taidot on opittu osaksi vaistonvaraista toimintaa, ne tulevat esille paineenkin alla pelitilanteissa. Tämä ei silti välttämättä täytä flow-elämyksen tunnusmerkkejä. Urheilusta voi nauttia vaikka suoritus ei ole erikoinen – toisaalta suoritus voi olla huikea ilman flow-elämystä.

Taito ei kasaannu irrallisista teknisistä osista tai ominaisuuksista, vaan siirtyy pelitilanteisiin jos harjoittelu on pelinomaista: jos siis opit harjoitellessa ratkaisemaan tilanteita havainnoinnin, päätöksenteon sekä tekniikan osalta pelitilanteiden vaatimalla tavalla. Jännittäminen ja keskittymisen taso henkisen paineen alla saattavat vaikuttaa pelitilanteessa suoritusten automaattisuuteen, mutta tätäkin voi vähentää oikeanlaisella harjoittelulla. Uppoudu ja heittäydy peliin harjoituksissa – niin pelaat kuin treenaat.

Harjoittelun spesifisyys eli pelinomaisuus

Harjoittelun spesifisyyden (SAID principle) perusteella kehityt juuri siinä mitä harjoittelet. Korsman väittää tekniikan ja fyysisten ominaisuuksien mahdollistavan paremman pelikäsityksen ikään kuin ostamalla aikaa paremmalle pelin lukemiselle. Tämä on kuitenkin vain kiertotie hyvään pelaamiseen ja pelillisen flow:n saavuttamiseen, sillä tekniikan ja fysiikan harjoittaminen irrallaan pelaamisesta ei kehitä havainnointia ja päätöksentekoa. Pelkästään fyysisellä nopeudella ostettu aika voi auttaa lukemaan peliä enemmän purkamalla paineen viiveellä, mutta tärkeintä ei ole huolellinen miettiminen tiukoissa tilanteissa. Uskallus toimia ”vaistoilla” nopeasti, tehokkaasti ja taloudellisesti saattaa edistää peliä paremmin. Joukkueen pelinopeuden kannalta voi monesti olla parempi tehdä ratkaisu jo ennen tämän lisäajan hankkimista.

Kuinka pelinomaista harjoittelu tällä hetkellä salibandyssa ja Suomessa on? Palloa syötetään valmentajan fläpille piirtämiä viivoja pitkin ja harjoitellaan tekniikkaa irroitettuna pelaamisesta. Miten sitten on harjoiteltava? Paineen ja häiriöiden alla elinomaisten tilanteiden harjoittelu taidon kaikkia osa-alueita käyttäen olisi spesifiä. Helpommin sanottu kuin tehty – vai onko se edes kovin vaikeaa?

Valmennus- ja harjoittelukulttuuri tällä hetkellä usein pyrkii mittaamaan ja tilastoimaan asioita. Suorituskyky pyritään purkamaan ominaisuuksiksi ja sitä kautta numeroarvoiksi. Näitä arvoja kehitetään tieteellisesti yksi kerrallaan ja jokaisen suhteen tutkitaan parhaita menetelmiä. Pelaajaa ohjelmoidaan kuin konetta. Syntyykö siitä hyvä pelaaja? Väitän että ei. Tämä lähestymistapa ei noudata harjoittelun spesifisyyttä pelaajan ajattelun, aivotoiminnan osalta. Peli on leikkiä, harjoittelu on oppimista eikä pelkkää kehon kouluttamista. Tarkoitus ei ole kehittää konemaisia suorittajia. Peräänkuulutamme valmentajina tunnetta ja luovuutta, mutta valmennammeko sitä? Harjoittelun ei pidä olla tarkkaan johdettua, siistiä, säännönmukaista ja virheetöntä. On parempi lisätä haasteita ja pitää virheiden taso samana kuin karsia virheet.

Syöttödrilleissä, joissa valmentaja on valmiiksi piirtäny syöttölinjat, ei tarvita juuri minkäänlaista havainnointia tai päätöksentekoa. Sen sijaan erilaisilla pienpeleillä ja viitepeleillä, muuntelemalla pelaajien määrää ja kentän kokoa voidaan harjoittaa pelaamista hakien toistoja tietynlaisiin yleisiin pelitilanteisiin. Harjoitteluun tulee satunnaisuutta, kaaosta, vaihtoehtoja, virheitä ja reagointia. Siitä tulee leikinomaisempaa ja oppiminen tehostuu. Tämä ei koske vain junioripelaajia: myös aikuiset tarvitsevat leikkiä!

Mitä taito on?

Kuva 1. Mistä taito koostuu? Havainnointi ja päätöksenteko eli tilan ja ajan hahmottaminen ovat juuri sitä pelisilmää, jonka harjoitteluun pitäisi panostaa paljon enemmän. Pelaaja ei ole taitava pelkästään teknisellä osaamisella ja ”synnynnäisellä pelisilmällä”.

Pelaamisen taito ei ole pelkkää tekniikkaa, eikä nopeus ole pelkkää fyysistä juoksunopeutta. Ketteryys ja suunnanmuutosnopeus ovat selkeästi eri taitoja, joista toinen sisältää havainnointia ja reagointia muuttuviin tilanteisiin. Fysiikkaharjoitteluun panostetaan paljon omina harjoituksinaan ja sillä verukkeella lajiharjoittelun fyysistä puolta ei mietitä kovin tarkkaan – onhan meillä oheistreenit. Fyysinen suorituskyky pitäisi kuitenkin optimoida peliin, ei maksimoida testituloksia ajatellen. Siksi myös fysiikkaa tulisi harjoitella pelinomaisissa tilanteissa sisältäen tilanteen lukemista ja reagointia.

Hollantilainen jalkapallovalmentaja Raymond Verheijen nimittää syötön harjoittelua ennalta määrättyjen pisteiden välillä ilman vastustajia pallon potkimiseksi. Se ei vaadi juuri minkäänlaista päätöksentekoa ja vain minimaalisesti havainnointia, joten se ei ole syöttämistä siten kuin pelissä tarvitsemme. Tällaista harjoittelua voisi verrata kirjainten opetteluun. Se ei johda kielen oppimiseen ja ilmaisun kehittymiseen. Esimerkiksi Pep Guardiola on sanonut opettavansa pelaajilleen jalkapallon kieltä. Kielioppia ei välttämättä tarvita kielen oppimiseen. Sanotaan että kielen oppii parhaiten käyttämällä sitä. Luovasti itseään ilmaiseva taiteilija – runoilija, laulaja – ei välttämättä tarvitse edes luku- ja kirjoitustaitoa voidakseen ilmaista itseään kielen keinoin.

Video 1. Guardiolan joukkueiden harjoituksiset alkavat perinteisesti rondo-harjoitteilla, joita harjoitellaan pitkä pätkä rutiininomaisesti jokaisen harjoituksen alussa. Tällainen harjoitus harjoittaa nimenomaan pallonhallintaa ja vastustajan liikuttelua pelkän syöttämisen tai pallon siirtelyn sijaan. Pelaajat joutuvat sovittamaan teknisen ratkaisun tilanteeseen, mutta saavat toistoja syöttämisessä. Siis pelin kieltä kirjainten sijaan. Rondot kuuluvat espanjalaiseen jalkapalloon oleellisesti, niitä pelataan niin puistoissa kuin futisakatemioissa.

Kirjassaan ”Thinking, fast & slow” Nobel-voittaja Daniel Kahnemann vetää yhteen elämäntyötään ja puhuu mielemme, aivojemme kahdesta ajattelun tavasta. Systeemi 1 on alitajuntamme, joka toimii irrallaan hitaasta, tietoisesta ajattelusta eli systeemistä 2, työmuistista. Pelatessamme tarvitsemme molempia systeemeitä, mutta pallolliset ratkaisut paineen alla vaativat asioiden toteuttamista automaattisesti, systeemillä 1. Tämän takia kotisohvalta on helppo ratkaista tilanteet paremmin kuin pelaajien kentällä: voimme käyttää systeemiä 2. Taidot on harjoiteltava käyttäen oikeanlaista ajattelua. Drillit ovat siis kiertotie, sillä niissä ei harjoiteta taitoa vaistoihin. Hyvä pelaaminen on vaistoilla ja alitajunnalla toimimista, ei vain nopeaa tietoista miettimistä.

Eli mitä oikeastaan on flow:ssa pelaaminen?

Pelin kannalta flow’n voisi ehkä yksinkertaistaa sellaiseksi tilaksi, jossa vaikeimmatkin tilanteet ratkeavat alitajunnan toimesta, tiedostamatta ja automaattisesti. Optimisuoritukseen sisältyy myös se, että silloinkin kun on mahdollisuus käyttää tietoista ajattelua esimerkiksi pallottomaan sijoittumiseen, on keskittyminen pelissä ja hetkessä. Flow-kokemus sisältää määritelmän mukaan vielä suorituksesta syntyvän tunteen, joka ei välttämättä korreloi pelilliseen laatuun. Tässä kirjoituksessa keskitytään lähinnä pelilliseen laatuun. Hyvässä pelissä ajattelun systeemejä käytetään optimaalisesti, tilanteen mukaan vaihdellen. Harjoittele ”flow-tilassa” eli uppoutuen ja paineen alla pelissä toistuvia tilanteita, niin opit pelaamaan siten. Ennakoi kentällä ja analysoi toimintaa jälkeenpäin. Opettele joukkueen pelitapa, jotta tiedät mihin joukkueesi pyrkii eri tilanteissa. Tällöin ratkaisumallit tarvittaviin pelitilanteisiin tallentuvat oikeisiin systeemeihin.

Kun esi-isämme kohtasivat henkeä uhkaavia tilanteita, ei ollut aikaa miettiä mitä tehdä. Vaistot ohjasivat toimintaa ennen kuin tietoinen mieli ehti analysoida tilanteen. Näin toimii myös peliäly paineen alla. Tällaisia aivotieteiden ja psykologian aiheita käsitellään motorisen oppimisen teoriassa ja taitojen oppimista tutkittaessa. Tällaiset tieteenalat ovat saaneet mielestäni aivan liian vähän huomiota, kun suomalainen valmennus on keskittynyt fysiologiaan, biomekaniikkaan ja muihin teknisempiin tieteenaloihin. Puhutaan evidence based -lähestymistavoista, mutta sisällytetään evidenssiin vain tieteitä, joissa tulokset voidaan esittää numeroin. Esimerkiksi pedagogiikalla ja psykologian eri osa-alueilla olisi paljon annettavaa joukkuelajien taitoharjoittelunkin arkeen.

Video 2. Ajasta 41:00 eteenpäin motorisen oppimisen asiantuntija, professori Rich Masters puhuu implisiittisestä oppimisesta. Se on tiedostamatonta oppimista, jonka tulokset ovat myös pysyvimpiä vaihtelevissa tilanteissa. Tuomalla erilaisia häiriöitä oppimistilanteeseen, vähennetään tietoista systeemin 2 toimintaa taidon oppimisessa ja pystytään harjoittamaan taitoa suoremmin alitajuntaan. Puhutaan implisiittisestä oppimisesta, huomaamattomasta oppimisesta. Lapsi oppii leikkimällä, kuten salibandyn pelaaja oppii pelaamalla – peli on myös leikkiä. Salibandyssa vastustajien muodostama paine ja pelikaverien luomat vaihtoehdot ratkaisuille tehostavat taidon ja tekniikan oppimista implisiittisesti. On siis hyvä asia sisällyttää reagointia ja vaihtoehtoja useimpiin harjoitteisiin.

Implisiittinen oppiminen vaatii sitä, että huomiomme ei keskity tietoisesti suorituksen ja toiminnan tekniikkaan, välineisiin, kehomme lihaksiin ja niveliin – vaan tulokseen. Valmentajan antamia sanallisia ohjeita ja huomion merkitystä oppimisessa on tutkinut mm. Gabriele Wulf. Hänen mukaansa ulkoiset eli kehon ulkopuolta kuvaavat ohjeet auttavat oppimaan ilmplisiittisesti, kun taas kehon asentoja, nivelkulmia ja lihasaktivointeja kuvaavat vihjeet saavat oppijan usein miettimään liikaa (aloittelijoille nämäkin ohjeet ovat joskus paikallaan). Kun kesken suorituksen tai pelissä nopeassa tilanteessa tietoinen ajattelu kaappaa vallan, saattaa tapahtua jäätyminen (choking, reinvestment) ja pelaamisen flow katkeaa jos sitä on ollutkaan. Näin ollen tietoisen systeemin harjoittelu voi jopa haitata suoriutumista pelissä. Pitäisikö valmentajan siis käskeä keskittämään tietoinen ajattelu aivan muihin asioihin kuin tekniikkaan? Esimerkiksi laskemaan lukuja päässään kuten yllä olevan videon golf-swing -esimerkissä.

Kollektiivinen älykkyys ja luovuus

Pelaamme kentällä joukkueena, yksin emme pelissä voi olla “flow-tilassa”. Niinpä tarvitsemme yksilön peliälyn lisäksi kollektiivistä peliälyä. Se tarkoittaa joukkueena pelaamista yhteisin ja selkein tavoittein, joukkueen pelaamisen automatisointia eli opettamista vaistoihin. Muutaman pelaajan huikean peliälyn varaan ei pysty rakentamaan joukkueen suoritusta parhaalla mahdollisella tavalla. Jos hyvällä pallollisella pelaajalla ei ole syöttöpaikkoja, hän joutuu pitämään pallon yksin tai jos loistava maalintekijä sijoittuu koko ajan loistavasti mutta syöttöä ei koskaan kuulu, on vaikea tehdä maalia.

Joukkueen peliälyä on mahdollista valmentaa aivan samoin kuin yksilönkin. Se vaatii selkeästi määritellyt tavoitteet eli jonkinlaisen pelitavan, jonka oppimiseen harjoittelu tähtää loogisesti prosessina. On oltava vähintään löyhä pelikirja, jonka mukaan joukkue eri pelitilanteissa pyrkii toimimaan. Tällöin joukkue tai viisikko voi muodostaa yhteisen käsityksen pelistä. Harjoituksissa on aina mukana useita pelaajia ja siten vaihtoehtoja, joista opitaan tunnistamaan toimivia. Pyritään tunnistamaan pelin eri tilanteet ja toimimaan niissä yhteistä tavoitetta kohti. Näin pystytään esimerkiksi liikuttamaan vastustajaa haluamallaan tavalla eri tilanteissa ja luomaan kentälle hetkellisiä ylivoimatilanteita.

Hyvä peli ei ole pelkkää yksilöiden kamppailua – peliä tehdään aina joukkueena useamman pelaajan kesken. Pallottomat pelaajat tekevät kentälle tilaa tai pallolliselle vaihtoehtoja. On tärkeää voittaa 1–1-tilanteita, mutta pelkästään kaksinkamppailuihin tai hyviin yksilöihin nojaava joukkue häviää yhteistyölle. Sen ovat viime aikoina osoittaneet altavastaajina Leicester ja Atletico Madrid, mutta myös pelivälinettä dominoivien joukkueiden peli perustuu paljon älykkääseen joukkuepelaamiseen – FC Barcelona, Bayern, Jordanin Chicago Bulls… jopa Leijonat ovat esimerkkejä tästä.

Yhteenveto

Taito on tekniikan lisäksi havainnointia ja päätöksentekoa. Taidon oppiminen pelitilanteita ajatellen tapahtuu parhaiten pelaten ja leikkien, implisiittisesti oppien. Vaihtoehdot ja vastapelaajat tekevät harjoittelusta sekavamman näköistä, mutta oppi siirtyy paremmin pelitilanteisiin. Harjoittelun tulisi myös olla hauskaa, sellaista mihin pelaaja uppoutuu kuin itsestään ilman valmentajan luomaa painetta. Puhtaasti yksilötekniikkaan keskittyvät drillit kehittävät hyväksi harjoittelussa – ei pelissä.

Kaaosta ja virheitä ei tule pelätä harjoittelussa. Harjoittelun ei tarvitse näyttää kauniilta. Hyvä joukkuehenki ja sopiva rentous auttavat: kun on turvallinen olo olla osana joukkuetta ja oma itsensä, ei pelkää henkilökohtaisia virheitä. Silloin pystyy keskittämään huomionsa peliin laajemmin ja oppimaan pelaamista yksilötaidon lisäksi. Tekniikka ja toistot eivät koskaan katoa suorituksista, vaikka niihin ottaisi mukaan muutkin taidon elementit.

Video 3. USA:n lentopallomaajoukkue on voittanut yhdeksän maailmanmestaruutta pelkästään treenaten, vaikka heillä ei ole omaa kansallista liigaansa. Kehityspäällikkö John Kessel kertoo videolla motorisesta oppimista ja USA:n menetelmistä, jotka pohjaavat vahvasti pelaamalla oppimiseen. Tämä lähestymistapa lajiharjoitteluun on yleistymässä vahvasti ainakin jalkapallossa, koripallossa ja lentopallossa.

Lukusuosituksia:
Taitotohtorin blogi
Pertti Kemppisen kirjoitus kollektiivisesta peliälystä
Train Ugly -blogi
Player Development Project -blogi
Koripallovalmentaja Harri Mannonen

Antti Hännisen aiemmat Pääkallo-bloggaukset:
Maksimoitko harjoittelua vai kehittymistä?
Harjoitteluun laatua energiasysteemeillä
Kestävyyttä, lihaskuntoa, nopeutta… vai pitäisikö harjoitella salibandya varten?

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Antti Hänninen
Antti Hänninen
Kirjoittajan Pääkallo-blogissa herätellään keskustelua salibandyn valmennus- ja harjoittelukulttuurista sekä urheilullisuudesta. Esille tuodaan näkökulmia nykyaikaisesta näyttöön perustuvasta harjoittelusysteemin rakentamisesta ja urheilijan pitkän tähtäimen kehittämisestä. Tällä hetkellä kirjoittaja toimii fysiikkavalmentajana Classic Akatemiassa ja pelaa sekä valmentaa myös Soittorasiassa.
S7
23/05/2016
Säbään voisi mun mielestä tuoda syöttöharjoitukseen saman mitä fudiksessa tehtiin pikkupojasta lähtien, yksi tai kaksi keskellä sitten syöttämään ja keskellä ottaja yrittää saada pois. Säbäharjoituksissa tosiaan usein vaan syötellään ringissä ilman painetta. Ja toki ilman painetta olevat on mun mielestä todella tärkeitä pikkujunnuille--> saa tehtyä suorituksia. Mutta onko sitten tarpeellisia enää vanhemmilla junnuilla? Mun näkemys drilleistä, niitä voi tehä alkulämmöissä, mutta jos niitä tehdään koko treeni ja kausi, niin ei hyvää päivää--> täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa, että ei kehitä! Siitä en ole samaa mieltä, miten avaat Korsmanin käsityksen, koska mun näkemyksen mukaan käsitetty väärin tai haluttu käsittää jykän sanominen väärin! Koska mun mielestä ilman riittäviä perustaitoja ja fysiikkaa on mahdotonta tehdä niitä vaativampia pelinomaisia harjoitteita kunnolla. Tästä syystä jokaisen pelaajan olisi mun mielestä syytä treenata jatkuvasti henk.koht taitoja, opetella laukomaan, syöttämään ja vastaanottamaan syöttöjä--> liian usein näkee, että jos syöttö ei tuu lapaan, niin ei edes yritetä, vaikka hyvällä haltuun otolla ois voinut korjata tilanteen(tän sanonut eräs Forsten)

Mä olen sitä mieltä, että Flow tilaan ei pysty harjoittelemaan, se tulee joskus jos on tullakseen. Mitä mun mielestä pitäisi treenata, niin kaventaa hyvän ja huonon päivän eroa mahd pieneksi! Mun mielestä täysin mahdoton ajatus edes pelata joka peliä flowssa ja huippuhyvin. Huonoon päivään tulisi osata valmistautua, tehdä asiat silloin helppoimman kautta, ei sortua väkisin yrittämiseen-> toki todella paljon helpommin sanottu kuin tehty:-D. (ja tässä kohtaa mä käsittelen vain yksilöä, vaikka on kyseessä joukkuepeli, niin yksilöt kuitenkin pelaavat:-D). Yksilölajeista vertaan tässä Matti Heikkiseen, mun käsityksen mukaan kaverin hiihto perustuu liikaa "pöljään päivään" = flowtilaan ja sitten tulokset heittelevät = harjoiteltu väärin?

Kollektiivinen älykkyys ja luovuus--> tämä on hyvä kappale. Toki ei niistä huippuyksilöistä haittaa ole. Clasusta monta esimerkkiä, esim. Leikkanen. On se nyt helpompaa luoda "huikeita" yv kuvioita, kun riittää kun syötät edes puolittaisen paikan, niin palloa kaivetaan rysästä:-). Enkä siis todellakaan tarkoita, että pelkät yksilöt riittää--> täydellistä ois, että ois hyvät yksilöt ja hyvä joukkuepeli. Ja ehkä tässä on se harjoittelun vaikeus, pitäisi treenata että tulee hyviä yksilöitä jotka pelaa joukkueelle, ei varmasti se helpoin rasti:-)

Hieno kirjoitus ja näitä lisää!!
Repa
23/05/2016
Näitä blogeja on mukava lueskella, kiitos siitä. Muutamassa yhteydessä, myös muiden blogistien esiintuomana, on tehty johtopäätös siitä, mitä nykyvalmennus salibandyssa on. Raiteilla pitkin menoa aivottomasti. Onko tälle yleistykselle olemassa joku pohja vai perustuuko tämä, kirjoittajalle epätyypillisesti "mutuun"?
Perttu Kytöhonka
23/05/2016
Kiitos Antti erinomaisesta kirjoituksesta.

Itse ehkä koen, että nykyisellään pelaamisen - erityisesti hyökkäyspelaamisen - rakenteet on jossain määrin ennemminkin puutteellisia ihan siellä huipputasolla saakka. Ehkä kirjoittajakin on sitä ajanut takaa, en tiedä?

Puutteellisia siinä mielessä, että pelaamisen rakenteet nähdään ehkä usein vielä itsensä toteuttamisen ja "luovuuden" blokkaajina eikä mahdollistajina. Hyviin rakenteisiin kuuluu olennaisena osana harjoitusprosessi, jossa oman joukkueen kanssapelaajien käytös ja reagointi eri pelitilanteissa tuodaan jatkuvasti harjoituksissa siihen nenän eteen. Kun näitä kommunikointi- (tai havannointi) ja päätöksentekotilanteita ylikuormitetaan, voidaan päästä askel askeleelta siihen automaation tasoon, josta Hänninenkin kirjoittaa. Drillit, jotka eivät sisällä kommunikointia ja päätöksentekoa, eivät edesauta tuota kirjoittajan mainitsemaan "kollektiivista peliälyä".

Eli ei niinkään raiteita, vaan kommunikointi/havainnointi- ja päätöksentekoprosessia nopeuttavia rakenteita. Kentällä on jo olemassa vastustaja, joka tekee pelistä arvaamatonta. On tärkeää, että oma joukkue kykenee tuottamaan ennakoitavuutta. Jäykät rakenteet (vanhan ajan avauskuviot yms.) eivät niinkään helpota kommunikointia ja päätöksentekoa, vaan ennemminkin pakottavat tiettyihin ratkaisuihin, jotka eivät sitten välttämättä ole niitä parhaita.
Mika Hilska
23/05/2016
Mielenkiintoisaa mietteitä. Yhtä säiettä keskustelusta voisi kehitellä suuntaan, joka vielä täsmentäisi rakenteiden ja jäykkien rakenteiden rajanvetoa.
Perttu Kytöhonka
23/05/2016
Ehkä tässä kohtaa karkeasti, jäykkä rakenne ohjaa tekemään tiettyjä pallollisia ratkaisuja (valmentaja tekee / on tehnyt päätöksen); paremman pelinopeuden mahdollistavat rakenteet taas tarjoavat esim. pallolliselle tietyt toistuvat syöttömahdollisuudet jonka päälle hän voi tehdä vielä tilanteeseen paremman sopivan päätöksen (pelaaja tekee päätöksen).

Jälkimmäisessä on tietenkin sitten oleellista, että kommunikointia ja päätöksentekoa pääsee jatkuvasti harjoituksissa toistamaan. Kun tietyt tilanteet pelissä toistuvat ja tiedät mitä vaihtoehtoja sinulla ainakin on, vapauttaa se aivokapasiteettia (= toiminta automatisoitunut), joka taas mahdollistaa ne tarkoituksenmukaiset luovat ratkaisut.
Antti Hänninen
24/05/2016
Kiitos kommenteista! Flow-tilan osalta tämäkin teksti jauhaa vielä jonkin verran samaa vanhaa. Monen valmentajan tavoite ei oikeasti ole valmentaa flow-tilaa vaan tulosta. Ne eivät ole sama asia: flow-tila on se kokemus urheilijalle ja tulosta voi tulla muutenkin. Huono tulos tietysti harvemmin aiheuttaa kovin postiivista tunnetta.

Flow-tilassa voi varmasti myös olla pelin aikana pari vaihtoa tai pari tilannettakin kerrallaan, jopa yksittäisen hetken. Ainakin jos puhuttaisiin alitajuisesta suorittamisesta. Pelaaja voi tehdä huippusuorituksia hetkellisesti kerran pari pelissä. Näiden hetkien yleisyyttä voi harjoitella harjoittelemalla pelinomaisesti ja pelissä eniten toistuvia tilanteen malleja. Koskaan tilanteet eivät ole täysin samoja, mutta kun harjoitellaan pelinomaisesti, harjoitustilanteet vaihtelevat ja jos harjoittelu on fiksua, toistuvat sellaiset tilanteet joita joukkueen pelitapakin toistaa. Sikäli voidaan harjoitella vaistoilla pelaamista. Tällöin todennäköisyys myös flow:ssa pelaamiseen sekä "menestymisen" että pelissä tunteilla elämisen osalta paranevat. Harjoittelusta nauttii ja oppii pelaamaan nauttien :).

Tämä kannattaa varsinkin junnuvalmentajien painaa mieleen vaikka perustaitoja tarvittaisiinkin. Jos pelaaja saa ne perussyötöt jo lapaan niin tuhansien eristettyjen syöttötoistojen hinkkaamista voisi vaihtaa vaikka pelaamiseen jossain muodossa. Sama pätee lopulta aikuisiinkin: jos ohjelmoinnilla viedään ilo harjoittelusta, näkyy se jossain vaiheessa motivaatiossa tai "luovuuden" katoamisessa.
Haba
25/05/2016
Kiitettävää tekstiä,,kiitos Antti!
Antti Hänninen
28/07/2016
Kirjoitin tässä kirjoituksessa paljon flow-tilasta ja jossain kohtaa mainitsin flow:n ongelmista. Sain eräältä valmentajalta hyvää palautetta tästä, jota en kuitenkaan heti ymmärtänyt täysin. Aikani pohdittuani lisään nyt tänne tämän ajatuksen:

Joukkuelajissa, jossa vastustaja pääsee iholle estämään (kontaktit yms) pelin tekemistä, eivät voi pyrkiä olemaan koko ottelua flow-tilassa. Vastustajan onnistunut puolustaminen tai vaikkapa rike katkaisee flow:n tietysti aina. Flow-tila tarkoittaa muutenkin niitä mukavia ja helpon tuntuisia hetkiä pelistä, joita syntyy hetkittäin silloin kun vastustajaa tosissaan narutetaan. Suuren osan pelistä vastustaja on kuitenkin ihan ok kartalla.

Pallopeleissä siis todellinen pyrkimys on tilaan ennen flow:ta, flown etsimiseen (jos haluaa suhteuttaa flow:hun). Tämä tarkoittaa, että ei pyritä pelaamaan mukavuusalueella, vaan aina etsimään niitä onnistumisen hetkiä. Ei tietysti kovin yllättävää, mutta on tärkeää huomata ero flow-tilan ja sen etsimisen välillä. Peli on todennäköisesti kovin epätasainen, jos toinen joukkue voi olla suuren osan pelistä flow:ssa.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.