SalBa ja LASB kohtasivat tänään kolmatta kertaa miesten Salibandyliigan playouteissa. LASB nappasi ottelusarjassa johtoaseman voittamalla tänään lukemin 8-7 jatkoajalla.
Ottelun avauserässä vierasjoukkue oli aavistuksen parempi ainakin tuloksellisesti, sillä 20 minuutin kohdalla LASB johti 3-2. Toisessa erässä mentiin tasatahtiin ja kumpikin onnistui kertaalleen.
Kolmannen erän alussa Antti Vuorinen tasoitti pelin lukemiin 4-4 jo ennen kuin kaksi minuuttia oli pelattu. Sen jälkeen joukkueet kävivät johdossa vuorotellen. Alkoi jo näyttää, että Antti Keskitalon ajassa 52:33 tekemä 7-6 johtomaali riittää SalBalle voittoon, mutta alle kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Matti Korhonen tasoitti pelin ja näin ollen siirryttiin jatkoajalle.
Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain 35 sekuntia ennen kuin Rasmus Kainulainen latoi pallon SalBan verkkoon.
Ottelun pistenikkareina toimivat SalBalle hattutempun iskenyt Jani Lehtoniemi, 1+2 -pisteet nakutellut Antti Keskitalo, sekä LASB:n tehokkaimmaksi niin ikään pistein 1+2 yltänyt Justus Kainulainen. Rasmus Kainulainen ja Roope Kainulainen ampuivat LASB:lle kaksi maalia kumpikin.
LASB johtaa nyt ottelusarjaa voitoin 2-1. Mielenkiintoista on se, että sarjan kaikki ottelut ovat päättyneet vierasvoittoihin tähän mennessä.
Sarjapaikan säilyttämiseen vaaditaan kolme voittoa, eli sarja on katkolla Lahden Suurhallissa lauantaina. Sarjan häviäjä jatkaa pelejään liigakarsinnassa Divarin finaalit hävinnyttä joukkuetta vastaan.
Miesten Salibandyliigan playout:
SalBa-LASB 7-8 JA Ottelutilastot Otteluvoitot 1-2
Meijän kauppis!!!!!!
Tämä ilta juhlitaan! Sitten jäitä hattuun! Vielä peli tai kaksi jäljellä!
missä Tino Nivala on?!!??!!
Hyvä että lasbikin näyttää sitä vanhaa taistelutahtoa 🙂 näköjään kotietu on ihan turha tässä parissa 😀
Nivala ollut jo tovin loukissa.
On tosiaan jännä, että joukkueet, jotka ovat liigataipaleensa varrella olleet erittäin kotiriippuvaisia (onko näillä ennen tätä sarjaa yhteensä luokkaa viisi vierasvoittoa yhteensä neljältä kaudelta?) eivät yhtäkkiä enää osaa ollenkaan hävitä vieraissa.
Sääli, että sarjasta ole televisiointia. Kaksi joukkuetta, joilla on loistava kotiyleisö, tarjoaa viihdettä koko rahalla. Ja panoskin on suunnilleen sama kuin Divarin finaaleissa.
Antti Keskitalo tehot 2+1, Antti Vuorinen 1+2. Tarkkana 😉
Hieno ja rehti vääntö kahden tasavahvan joukkueen välillä. Parempi voitti. Voi voi kun tv-kamerat uupuu. Lauantaina jatketaan!
Pitää kyllä ihmetellä mistä johtuu raumalaisten viha Hätöstä kohtaan?
Heikiltä paras mahdollinen vastaus huuteluun, alivoimamaali ja hyvä matsi muutenkin.
En usko että mitään erityistä syytä vihalle raumalaiset fanit ovat aina keskittyneet enemmän vastustajan pelaajille huuteluun kuin omien kannustamiseen
Ei ole tainnut kovin usein neljä veljestä tehdä maalia samassa pelissä?