Tyttöjen U19-maajoukkue lähtee tällä kokoonpanolla Malmön EFT-turnaukseen

Kuva: Tapio Hämeen-Anttila

Kuva: Tapio Hämeen-Anttila

Alle 19-vuotiaiden tyttöjen EFT-turnauksessa Malmössä kaikki kärkimaat ovat mukana MM-kisaikäluokan pelaajin. Suomen valmennusjohto odottaa näkevänsä missä pahimmat kilpakumppanit menevät.

Suomen U19-maajoukkueen nimilista on varsin samanlainen kuin mikä nähtiin syyskuussa Latvian naisia vastaan pelatuissa maaotteluissa. Vaihtuvuutta Ruotsin EFT-turnaukseen lähtevään ryhmään on vain kolmen pelaajan verran.

Uusina ja Suomi-paitaan palaavina pelaajina mukaan valittiin Matilda Lindström (EräViikingit), Kiia-Mari Avikainen (O2-Jyväskylä) ja Jenni Torkki (Northern Stars). Triosta Lindström ja Avikainen on nähty ikäluokkamaajoukkueessa viime kaudella, Torkki on ensikertalainen.

– Olemme kuljettaneet varsinaisen MM-kisa-ikäluokan (99-00-syntyneet) pelaajia viime helmikuun Ruotsi-otteluista lähtien ja runko on ollut pitkälti sama ja vakiintunut, etenkin kun merkittäviä epäonnistumisia ei ole tullut, kertoo päävalmentaja Tapio ”Topi” Tamminen.

Näin ei ole kuitenkaan tehnyt Ruotsi, ja tässä piilee yksi tulevan EFT-tapahtuman mielenkiinnon kohde.

– Ruotsilla mukana on ollut tähän saakka vielä ”ysikaseja”. Malmö on voimasuhteiden arviointitapahtuma ja tsekkauspiste, kun kaikki maat pelaavat saman ikäluokan pelaajilla. Tshekki ja Sveitsi taisivat olla jo vuosi sitten EFT-tapahtumassa tulevien MM-kisojen ikäluokkien kanssa. Jännityksellä odotan tulevia otteluita ja nimenomaan Ruotsin kohtaamista, päävalmentaja toteaa.

Toki omaa peliäkin ja sitä kuuluisaa isoa kuvaa haetaan Ruotsin-reissulta.

– Aina lähdetään voittamaan. Samalla yritetään oppia tuntemaan vastustajia ja tehdään samalla omaa pelitapa-arviointia sekä kerätään tietoa meidän pelaajista.

MM2018-kisat odottavat toukokuun alussa Sveitsissä. Lopullista MM-joukkuetta Tamminen ei EFT-ryhmässä vielä näe.

– Meillä on edelleen noin 30 pelaajan tarkkailuryhmä, ja jäljellä ovat vielä Ruotsi-ottelut helmikuussa. Lopulliset valinnat jäävät näiden otteluiden jälkeiseen aikaan, mutta tarkkailuryhmän ulkopuolelta MM-joukkueeseen on vaikea ponnistaa. Kansainväliset pelit ovat kuitenkin eri asia kuin kotimaan pelit, päävalmentaja painottaa.

Ikäluokan MM-kisat pelataan Sveitsissä (St. Gallen ja Herisau) 2.-6. toukokuuta 2018.

EFT-ottelut

Perjantai 3.11.
11:30 Suomi – Tshekki (TU19)
14:15 Suomi – Tshekki (naiset)
17:00 Ruotsi – Sveitsi (TU19)
19:45 Ruotsi – Sveitsi (naiset)

Lauantai 4.11.
12:00 Sveitsi – Suomi (naiset)
14:45 Ruotsi – Tshekki (naiset)
17:30 Ruotsi – Tshekki (TU19)
20:15 Sveitsi – Suomi (TU19)

Sunnuntai 5.11.
10:30 Tshekki – Sveitsi (naiset)
12:00 Tshekki – Sveitsi (TU19) (Baltiska harjoitushalli)
13:15 Ruotsi – Suomi (TU19)
16:00 Ruotsi – Suomi (naiset)

Suomen alle 19-vuotiaiden
tyttöjen maajoukkue

EuroFloorball Tour 3.-5.11.2017
Baltiska Hallen, Malmö

Maalivahdit o m s yht.
Juulia Kataja 2001 Steelers 0 0 0 0
Ira Moilanen 1999 SB-Pro 5 0 0 0
Elsi Kangasharju 1999 Classic 0 0 0 0

Puolustajat
Jannike Grönroos 2001 TPS 1 0 0 0
Jasmiina Järvinen 2001 PSS 2 0 0 0
Nea Keihäs 2001 FBC Turku 0 0 0 0
Anniina Levälampi 1999 PSS 17 6 1 7
Matilda Lindström 2000 EräViikingit 10 1 1 2
Salla Ranta 1999 TPS 11 3 7 10
Marianne Viteli 1999 Koovee 2 0 0 0

Hyökkääjät
Kiia-Mari Avikainen 1999 O2-Jyväskylä 1 0 0 0
Elina Hautojärvi 1999 PSS 1 0 0 0
Elli Kylmäluoma 2001 Rankat Ankat 0 0 0 0
Iina Latvala 1999 EräViikingit 5 2 1 3
Taru Nordman 2000 EräViikingit 10 4 1 5
Maura Paajanen 2000 EräViikingit 2 2 0 2
Noora Rantanen 1999 TPS 2 0 0 0
Milja-Maaria Rastas 1999 TPS 2 0 0 0
Milja-Maria Saarikoski 1999 EräViikingit 5 0 2 2
Ella Salonen 1999 Classic 0 0 0 0
Annu Selinummi 2000 Steelers 2 0 0 0
Jenni Torkki 2000 Northern Stars 0 0 0 0
Jonna Virkkunen 1999 Rankat Ankat 5 1 0 1

Huom. Tilastoissa ei ole mukana Latvian naisia vastaan pelattuja maaotteluja (2 kpl) syyskuussa 2017.

Tapio Tamminen, päävalmentaja
Tiina Röning, valmentaja
Kari Saukkonen, valmentaja
Tapio Hämeen-Anttila, joukkueenjohtaja
Niina Lahti, huoltaja
Maarit Holopainen, fysioterapeutti

13 comments

  1. Toivotaan että 30 pelaajan ringistä uskalletaan kokeilla joitakin vielä näiden tilalla helmikuussa. Nyt EFT-ringissä on ainakin yksi pelaaja, jota en vasta ASM-pelissä nähdyn esityksen jälkeen olisi ikinä uskonut U19-joukkueeseen mahtuvaksi pelaajaksi.

  2. Tiiän hyvin kenestä tossa yläpuolella puhutaan ja sanon vaa että on vaikea hyvänkin pelaajan näyttää hyvältä ku koko muu joukkue on aivan toista tasoa.

  3. Joukkueen toimihenkilöiden omien joukkueiden pelaajat vievät viisi paikkaa paremmilta. Vaikea sanoa kumpi kertoo enemmän valmentajasta: se että uskaltaa valita neutraalisti vai se että valitsee omasta joukkueesta ja saa sitten oman seuran arvostusta osakseen. Lajiahan tämä ei vie eteenpäin. Tyttöjen vika tämä ei ole, kaikki ovat tosissaan varmasti liikkeellä joten onnea valituille.

  4. Turha murehtia vielä tässä vaiheessa. Kisoihin on aikaa vielä 6kk. Lopulliseen joukueeseen ehditään ottaa mukaan vielä 3-4 pelaajaa O2 joukkueesta.

  5. -02 ikäluokassa on yksi pelaaja jonka kuuluisi joukkueessa olla, ei muita.

  6. Samaa mieltä. Vaikka on monta talenttia 02 tyttöä niin on vain yksi huipputalentti, joka taidoiltaa kuuluisi ehdottomasti kyseiseen joukkueeseen jo nyt. Toki on U16 joukkueessa ja varmasti pääsee/kerkeää pelaamaan U19 joukkueessa myöhemminkin.

  7. mitenkäs tämä teidän -02 on onnistunut tämänkauden peleissä? varmaan latonut jo B-tytöissä itsensä pistepörssin kärkeen? tai A:ssa on aikankin oman joukkueensa pistepörssin top 5:ssa? eli on dominoiva pelaaja omassa junnujoukkueessaan myös pisteiden varjossa? eli kyseessä on varmaan kenttäpelaaja. tai jos on veska, niin niin varmaan on huikea torjuntaprosentti? eli kun nyt ei tule mitään mieleen kuka voisi olla tuollainen superlahjakkuus, niin ainakaan (vielä) ei tilastoissa näy…vai katsonko väärästä paikasta?

  8. Taitaa kuitenkin olla kyseessä oookaks joukkueen pelaajat eikä nollakaks

  9. Taitaa tää -02 talentti olla kuitenki aika pieni kokone eikä vielä todellakaa pysty pelaa ruotsin U19 joukkuetta vastaan, fysiikka ei vaan vielä riitä mutta varmasti vuoden kahen päästä.

  10. 02? ei taida kauheesti olla perillä tyttösäbän 02 huipuista, jos ei tiedä kenestä puhutaan. Tilastot ei vielä tässä vaiheessa kautta kerro mitään ja ei ne pelkät pisteet mitään ratkaise. Kyseinen 02 on jo ollut U19 leirityksessä mukana.

  11. Eikö nyt ole jo tarpeeksi esimerkkejä siitä miten käy, kun aletaan leijumaan ja provoomaan! Kohta naisten majuun 😀
    2002 syntynyt on tänä vuonna 15 v.! Hienoo jos nyt menee hyvin, mutta seuraavien 7 vuoden aikana moni muukin pelaaja kehittyy, harkkaa, pelaa liigaa, kasvaa pituutta ja kaikkein tärkein kasvaa henkisesti vahvaksi pelaajaksi! Tehdään melkoinen karhun palvelus pelaajalle kun aletaan nostamaan täällä mainoksen merkeissä – sorry!