Raumalainen liiganousija SalBa taistelee loppukauden ajan sarjapaikkansa säilyttämisestä miesten Salibandyliigassa. Pääkallo.fi tapasi päävalmentaja Juha Mäkilän, joka laajassa haastattelussa kertaa kauden kulkua, avaa omaa valmennusfilosofiaansa, valottaa raumalaisen salibandyn tilannetta sekä kommentoi parin vuoden takaista autokolaria, joka oli viedä miehen hengen.
SalBa on kerännyt 21 ottelustaan toistaiseksi 9 pistettä, ja tuo saalis oikeuttaa monien sille povaamaan jumbosijaan. Debyyttikauttaan liigassa valmentava Mäkilä ei ole tyytyväinen siihen suuntaan, johon joukkueen peli on kauden mittaan kehittynyt.
– Aloitimme hyvin syksyllä, ja pelasimme lähes joka ottelussa voitosta. Alkukaudella olisimme voineet napsia enemmän pisteitä, mutta siellä oli huonoa tuuriakin. Kuitenkin kun pelin on pitänyt kehittyä eteenpäin kauden mittaan, meillä taso on laskenut, Mäkilä harmittelee.
Arvokasta oppia
Osansa peliesityksissä on ollut eittämättä loukkantumistilanteella ja muilla poisjääneillä, joita SalBalla on riittänyt. Alkuperäisestä ykkösketjusta hyökkääjät Antti Keskitalo ja Tomi Pihkoluoma ovat jo kautensa päättäneet, kun kapteeni Keskitalon jalkavamma ei salli pelaamista ja Pihkoluoma joutui vetäytymään joukkueesta siviilikiireiden vuoksi. Siirtoajan kynnyksellä tammikuussa Mäkilä yritti naarata joukkueeseen vahvistuksia loppukaudeksi, mutta sopivia pelaajia ei löytynyt.
– Näen sen niin, että olemme saaneet arvokasta oppia tällä kaudella. Lähtökohtaisesta syksyn kokoonpanosta on muuttunut useampi pelaaja kuin ehkä muilla joukkueilla, mutta meillä on nyt noussut uusia vastuunkantajia ja olemme käyttäneet koko rinkiämme. Se on tulevaisuutta ajatellen hyvä juttu, ja turha tuonne on sellaisia täytemiehiä ottaa pyörimään, omalla urallaan 21 ykkösdivariottelua maalivahtina pelannut Mäkilä toteaa.
Salibandyliigassa tai sen tasossa ei ole ollut suuria yllätyksiä, tosin tiettyjen joukkueiden sijoitus hieman ihmetyttää.
– Ajattelimme, että esimerkiksi Koovee olisi päävastustajiamme, mutta he ovat pelanneet hienon kauden. Noin yleisesti olemme huomanneet, ettei kärki ole meiltä mahdottoman kaukana. Taso nousee koko ajan, ja nuoret joukkueet tulevat paremmin ja paremmin esiin. OLS:n tulevaisuus näyttää aika ruusuiselta, jos he saavat pidettyä noita lahjakkaita pelaajia Oulussa, lempinimellä ”Haiski” kulkeva Mäkilä povaa.
Tulta ja tappuraa
40-vuotias Mäkilä tunnetaan tulisieluisena valmentajana, joka elää peleissä ja vielä pelien jälkeenkin vahvalla tunteella. Hän kokee oppineensa tällä kaudella paljon, mutta töitä on vielä tehtävänä.
– Jos olisin rauhallinen, ei pelimmekään varmaan kulkisi ja jätkät ovat tottuneet jo tyyliini. Tunne on niin kauan hyvä asia, kunhan se ei mene yli. Työmäärä pitäisi pystyä vielä kaksinkertaistamaan, ja rosteri pitäisi saada sellaiseksi, että samoille pelipaikoille on useampia hyviä pelaajia. Isoin asia itselleni on kuitenkin se, että pelien sisäinen reagointi ja muutosvalmius pitäisi olla vielä paremmalla tasolla. Ja pitäisihän niitä pelaajia pystyä kehittämään vielä yksilöllisemmin, mutta aika on rajallista, Mäkilä listaa.
Itsekriittiseksi tunnustautuva mies on ollut ajoittain hävittyjen pelien jälkeen niin allapäin, että syyspuolella mies oli jo antamassa itselleen kenkää. Oilers-pelin jälkimainingeissa hän puolestaan totesi, että tuomarit pitävät sarjanousijaa pellenä. Tunnepuuskissa livautetuilla heitoilla on Mäkilän mukaan tarkoituksensa.
– Itselläni on se tapa, että haluan ottaa pelaajilta pois kuormaa mahdollisimman paljon, sillä heitä lyödään kentällä aivan tarpeeksi. Annetaan värikkäitä lausuntoja, tuodaan sitä kautta persoonaa peliin ja ravistellaan vähän samalla omaa jengiä sekä kenties lajin päättäviä elimiäkin. Voiton hetkellä pitää taas antaa pelaajille kunniaa. Luonteeni on hyvin itsekriittinen, ja etsin vikaa aina ensimmäisenä itsestäni. Seuraavana päivänä on kuitenkin jo uudet ideat ja uusi into päällä, Mäkilä selvittää.
Tuomareiden tai seurojen taholta hän on kokenut tiettyä epäjohdonmukaisuutta, vaikka nykyinen sarjasijoitus onkin omilla peliesityksillä ansaittu.
– Joitain joukkueita kunnioitetaan aivan liikaa tässä sarjassa. Tiesimme kyllä, mitä sarjanousijalle on luvassa, mutta onhan meitä uunotettu aivan 6-0 joissain paikoissa, kun ei olekaan löytynyt pukukoppia tai muuta vastaavaa, Mäkilä lataa kuitenkin samalla muistuttaen, ettei SalBa ole kaatunut tuomareihin yhdessäkään ottelussa.
Osasyy seuran eteen heittäytymisellä on myös historiassa. Mäkilä ja SalBa ovat kuuluneet yhteen muutaman vuoden poikkeusta lukuun ottamatta jo vuodesta 1995.
– Enemmän tai vähemmän olen ollut mukana 20 vuotta, mitä nyt vuosituhannen alussa olin Turussa kauden pelaamassa ja Porissa muutaman vuoden imemässä valmennusoppia. Kauppiksen kotihallissa olen viettänyt reilusti enemmän aikaa kuin kotona, ja viisi vuotta on nyt tehty aika intensiivisesti töitä. Tämä paikka on ollut tyttöystäväni viime ajat, Mäkilä kuvailee.
Satakuntalaisten yhteisponnistus
Raumalla halutaan pelata liigasalibandya myös tulevaisuudessa, mutta yksin raumalaisten työllä se ei onnistu. Koko Satakunta täytyy saada talkoisiin mukaan, jotta menestys jatkossa olisi mahdollista.
– Saamme nostettua 1-2 junioriyksilöä per vuosi omasta takaa ylöspäin, mutta koko alueen yhteistyö on merkittävässä roolissa. Raumalla on isot organisaatiot jääkiekossa (Lukko) sekä jalkapallossa (Pallo-Iirot), ja tämä pitäjä on kuitenkin aika pieni (40 000 asukasta). Oma jatko on vielä vähän auki, mutta pelaajakartoitusta ensi kaudelle on jo tehty. Yritämme taas löytää uusia helmiä värikkääseen joukkueeseemme ensi syksyksi, Mäkilä maalailee.
Kaupungin pienuus on myös mahdollistanut sen, että yleisö on kiinnostunut liigatason salibandysta. Turuilla ja toreilla SalBa puhuttaa, ja Mäkilääkin ovat tuntemattomat tulleet nykimään hihasta kadulla. Joukkueen yleisökeskiarvo 500 katsojaa vetävässä hallissa on toistaiseksi 409.
– Järkyttävän hyvä kiinnostus on ollut, ja tuntemattomilta ohikulkijoilta tulee kyllä heittoja. Olemme olleet pitkään jo hyvässä käsittelyssä paikallismedian osalta, eikä ole viikkoa ettei SalBasta olisi juttuja lehdessä. Täällä on ollut selvästi tilausta toiselle pääsarjatason joukkueelle näin talviaikaan ja on ehkä meidän onni, että jääkiekko on niin kallista lystiä, Mäkilä tuumii.
Auto-onnettomuus pysäytti
Tammikuun alku 2013. Mäkilä on ajamassa Raumalta kohti Euraa aamuhämärässä, kun yhtäkkiä rysähtää. Vastaantuleva auto osuu Mäkilän auton etukulmaan, ja divarivalmentajan auto suistuu ojaan. Nokkakolarista syntyy karmeaa jälkeä, mutta kuolonuhreilta vältytään kuin ihmeen kaupalla. Muistikuvia tapahtumasta ei Mäkilällä ole, eikä mies niitä kaipaakaan. Sen hän tietää, että elämää hän arvostaa enemmän kuin koskaan ennen.
– En muista siitä aamusta mitään, ja hyvä niin. Suhtautuminen elämään on muuttunut aika paljon, eikä salibandy ole todellakaan se tärkein asia. Voittaa tietysti yritetään aina, mutta ei se ole kaikki kaikessa ja elämä on paljon muutakin, vaikka se joskus meinaakin unohtua. Aika pienestä me täällä joskus kitisemme, Mäkilä toteaa vakavalla äänellä.
Onnettomuudessa Mäkilän reisiluu meni neljästä kohtaa poikki, kolme kylkiluuta katkesivat, molempiin ranteisiin tuli hiusmurtuma ja pää vastaanotti kovan iskun. Jälkiseuraamuksia on jäänyt jalkoihin, ja aivan tuoreeltaan lääkäriltä tuli ikäviä uutisia.
– Puolen vuoden juoksukielto napsahti, joten täytyy keksiä jotain korvaavia juttuja. Noin muuten kaikki on ihan ok, pääkin on niin hyvässä kunnossa kuin se nyt voi meikäläisellä olla, Mäkilä velmuilee.
Rakkaudesta lajia ja seuraa kohtaan kertoo jotain se, että kaksi viikkoa auto-onnettomuuden jälkeen kotihoitoon päästyään mies oli kolme tuntia myöhemmin jo suunnittelemassa harjoituksia kotisalissa.
Mitalipelejä uudessa hallissa
SalBan tärkeimmät pelit tulokaskaudella ovat vielä edessä, kun joukkue lähtee taistelemaan liigapaikkansa puolesta. Mäkilä on jo avoimesti ollut playout-karsintoja vastaan, vaikka ne nyt todennäköisesti ovatkin mahdollistamassa sarjapaikan säilytystä.
– Loput runkosarjan pelit menemme ikään kuin treenien kautta, eikä meidän kannata tässä viritellä jojoa kaulaan. Katseet ovat keväässä ja sarjapaikan säilyttämisessä. Kokeilemme eri peleissä vähän erilaisia juttuja, ja pyrimme sitä kautta olemaan sitten valmiita tärkeimmissä peleissä. Suurin ongelma tällä hetkellä on, ettei meillä ole oikein maalintekijöitä, Mäkilä totesi ennen 9-1-voittoon päättynyttä NST-ottelua.
Mäkilän haaveet ja tavoitteet valmentajana liittyvät, yllätys yllätys, SalBan menestymiseen Salibandyliigassa. Missä ”pääkoira” näkee itsensä viiden vuoden päästä?
– Jos olen tässä vielä mukana, niin koko seuran täytyy olla myös erittäin sitoutunut. Sanotaan näin, että viiden vuoden sisällä pelataan vielä uudessa, täpötäydessä hallissa pudotuspelejä ja voitetaan siellä yksi sarja. Eikös me sitä kautta olla aika lähellä jo mitalipelejä, huumoriveikko virnistää juttutuokion päätteeksi.