Suomalaisten joukkuepalloilulajien ympärillä toistuu kaudesta toiseen sama diskurssi; erotuomarit ja heidän toimintansa – tai oikeastaan se, miten heistä on pulaa ja miten huonoja he ovat.

Erotuomarit ovat perusedellytys urheilutapahtuman toteuttamiselle, sillä he takaavat ottelutapahtuman turvallisuuden ja urheilulliset lähtökohdat. Erotuomarit eivät ole kentällä jakamassa oikeutta, he ovat siellä tekemässä päätöksiä. Nämä päätökset joudutaan tekemään sekuntien kymmenysten aikana, eikä tuomareilla ole käytössään HD-hidastusta kaikista kuvakulmista.

Nykyisellään erotuomarointiharrastuksen parissa toimivia henkilöitä on liian vähän. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi salibandyn ja jalkapallon puolella tuomareista on jopa pulaa. Ratkaisun löytäminen ongelmaan saattaa olla hankalaa, mutta alkuun päästään, kun puretaan ongelma osiin.

Mikä oikeuttaa tuomareiden osakseen saamaa asiatonta kohtelua urheilutapahtumissa? Lähes joka kerta tuomaroidessani ottelua minulle huudetaan, minua haukutaan tai minua kohtaan käyttäydytään epäkunnioittavasti. Virheeni ovat muiden osapuolien silmissä anteeksiantamattomia, ihmisyyteni on toisarvoista eikä toimintaani olla ikinä täysin tyytyväisiä, riippumatta suorituksen todellisesta tasosta. Antaako urheilu syyn tai luvan kohdella tuomareita kuin saastaa? Missä muualla ihmistä saa kohdella yhtä huonosti kuin tuomaria urheilutapahtumassa?

Jos verrataan urheilutapahtuman kontekstia esimerkiksi työ- tai opiskelupaikan vastaavaan, ei kenenkään toimintaa tai suoritusta kohdeltaisi kuten urheilumaailmassa. Kollegalle ei huudeta kasvot punaisena, heitellä tappouhkauksia, kiroilla päin naamaa tai ehdoteta alan vaihtoa. Sen sijaan virheistä pyritään oppimaan, kehitetään yhdessä eteenpäin vieviä toimintatapoja ja pohditaan, miten työpaikan kulttuuriin voitaisiin lisätä kannustavampaa ilmapiiriä. Virheitä tulee, se on ihmisyyden ominaisuus. Niitä ei pidä pelätä tai vältellä. Joku saattaisi vastata tähän, että urheilukulttuuriin kuuluu spontaani reagointi. Sen erottaminen toisen ihmisen kaltoinkohtelusta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.

Suurta keskustelua palloilulajeissa herättää myös erotuomaripalkkiot. Syksyllä seurasin mielenkiinnolla palkkioneuvotteluja koripallotuomareiden osalta. Erotuomarointi on haasteita täynnä oleva harrastus; se edellyttää hyvää fyysistä kuntoa, johtamistaitoja, sosiaalista lahjakkuutta, pelisilmää ja rohkeutta. Erotuomarointi vaatii myös aikaa ja panostusta, mikäli pyrkii huipulle. Lajien kehityksessä mukana pysyminen edellyttää jatkuvaa kouluttautumista, sääntöjen pänttäystä ja kovaa fyysistä harjoittelua, jotta kuntotesteissä olisi edellytyksiä pärjätä. Tähän kaikkeen suhteutettuna ottelupalkkiot tuntuvat joiltain kohdin alimitoitetuilta. Varsinkin, kun tähän päälle lisätään aliarvoinen kohtelu, kiusaaminen, häiriköiminen ja jopa väkivallan uhka. Millä rahasummalla sinä olisit valmis heräämään aikaisin sunnuntaiaamuna kuunnellaksesi huutoa ja kohdataksesi tyytymättömyyttä?

Huomaan urheilukulttuurin jumittavan oravanpyörässä erotuomaritoiminnan kehittämisen suhteen. Valmentajien, pelaajien ja urheilufanien käytös tuomareita kohtaan brändää erotuomaritoimintaa tavalla, joka saa valtaosan laji-ihmisistä pysymään toiminnan ulkopuolella. Tämän brändin ja huonon kohtelun ansiosta erotuomarointi ei ole vetovoimainen urheiluharrastus, joka houkuttelisi esimerkiksi nuoria toimijoita mukaan. Pula toimijoiden riittävästä määrästä saa aikaan sen, että turnauspäivinä tuomareita joudutaan ylikuormittamaan tai nostamaan liian pian liian vaativille sarjatasoille. Tämä saa aikaan sen, että ylikuormittunut tai liian kokematon tuomari epäonnistuu agendassaan palvella peliä. Tuomarin epäonnistuessa joukkueet ja muut tapahtuman osapuolet saavat taas uusia syitä kohdella tuomareita huonosti. Jälleen oravanpyörä on pyörähtänyt kierroksensa.

Kaikki alkaa alusta. Valmentaja, se juniori sinun joukkueessasi, joka on miettinyt tuomarointiharrastuksen aloittamista, alkaa empimään päätöstään nähdessään kaltaisesi auktoriteetin kohtelevan erotuomaria epäkunnioittavasti. Joukkueenjohtaja, sinä käytökselläsi viestit nuorille pelaajille ihmisten kohtaamisen tapoja. Pelaaja, joka kerta kun protestoit saamaasi sanktiota, viestität yleisölle arvostuksesi puutteen tuomaria kohtaan. Katsoja, joka kerta kun buuaat tuomarin tekemälle päätökselle, olet mukana luomassa tuomaritoiminnan ympärille ilmapiiriä, joka ei houkuttele uusia toimijoita mukaan. En tarkoita tällä sitä, etteikö tuomaritoimintaa saisi kommentoida. Minä tarkoitan tällä toimivan keskusteluyhteyden ja yhteisen urheiluharrastuksen kehittämistä.

Erotuomarisektorilla toimivat henkilöt ovat kokemukseni mukaan erittäin halukkaita kehittämään toimintaansa. Korjaavalle palautteelle, ja jopa kritiikille, on aikansa ja paikkansa, ja sitä ollaan valmiita ottamaan vastaan. Toiminnan kehittämiseksi ei kuitenkaan riitä pelkästään tuomariyhteisön panos. Jotta tuomaroinnista tulisi yhä useammalle mieluisa harrastus, tarvitaan urheilun saralle kulttuurinmuutos. Uuden kulttuurin täytyy pitää sisällään urheilullisen peruskäytöksen mallit: kunnioitetaan niin omaa joukkuetta, vastustajaa, erotuomareita kuin muitakin ottelutapahtuman mahdollistajia. Tuomaroinnista täytyy luoda toimintaa, josta tulee relevantti vaihtoehto urheiluharrastukseksi. Ainoastaan lisäämällä erotuomareiden määrää voidaan aloittaa puheet tuomaritoiminnan laajamittaisesta kehittämisestä.

Siksi heittäisin pallon niille kaikille, jotka kritisoivat tuomaritoimintaa. Saatko itse puhtaat paperit erotuomareiden kohtelemisesta? Saisiko sinua kohdella samalla tavalla?

—

Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Maria Loiman omassa Maailmanpelastusprojekti-nimisessä blogissa.