Pääkalloennakko: Nuorten MM-kisojen A-lohko esittelyssä – Ruotsi, Tshekki, Norja ja Puola

Tshekki mielii MM-kisoissa takaisin mitalikantaan, mutta tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Arkistokuva: Salibandyliiga

Kotiyleisön edessä pelaava Ruotsi kantaa menestyspaineita niskassaan. Arkistokuva: Per Wiklund
Kotiyleisön edessä pelaava Ruotsi kantaa menestyspaineita niskassaan. Arkistokuva: Per Wiklund

Alle 19-vuotiaiden MM-kisat käynnistyvät keskiviikkona 29. huhtikuuta Helsingborgissa Ruotsissa. Kisojen A-lohkossa pelaavat hallitsevan maailmanmestarin Ruotsin lisäksi Tshekki, Norja ja Puola.

Ruotsi on lohkon ylivoimainen suosikki, eikä sille löydy haastajaa tästä ryhmästä. Lohkon toisesta jatkopaikasta sen sijaan käydään erittäin mielenkiintoinen taisto Tshekin ja Norjan välillä. Kaikki lohkon ottelut näkee suorina lähetyksinä IFF:n Youtube-kanavalta.

Ruotsi

Kuten joka MM-kisoissa, niin myös näissä Ruotsilla on kasassa huippujoukkue. Joukkueella on kasassa kaikki tarvittavat palaset uusia kahden vuoden takainen maailmanmestaruus. Ruotsi on eittämättä suurin ennakkosuosikki, mutta silti joukkueen ympärillä leijuu kysymysmerkkejä.

Viime syksyn EFT-turnauksessa Hämeenlinnassa Suomi voitti länsinaapurin. Ruotsi sai revanssin helmikuisen Finnkampenin ensimmäisessä ottelussa, mutta hävisi niin ikään toisen. Kaikki muu paitsi MM-kulta kotiyleisön edessä olisi pettymys.

Joukkueella on lähtökohtaisesti kisojen paras maalivahtikaksikko. Puolustuksesta löytyy niin pallollista taitoa kuin myös kovuutta, ja hyökkäysarsenaali on tehokas. Maan juniorituotannon laajuudesta ja tasosta kertoo se, ettei joukkueeseen mahtunut yhtään pelaajaa mukaan 96-ikäluokan ulkopuolelta. Osalla pelaajista on kokemusta aina Ruotsin Superliigan pudotuspeleistä asti.

Felix Lanver ja Marcus Karlsson etenivät Linköpingin kanssa aina Superliigan finaaliin asti, ja he pelaavat myös nuorten kisoissa isossa roolissa.

Ruotsi etenee selkeään lohkovoittoon, ja ainoastaan Suomi ja Sveitsi pystyvät haastamaan sen yksittäisissä otteluissa.

Sijoitus viime MM-kisoissa: 1.

Mitalit: 7 (kulta 2001, 2005, 2007, 2009 ja 2013, hopea 2003 ja 2011)

Paras sijoitus MM-kisoissa: 1.

Seuraa häntä: Cristoffer Andersson. Peräti 197-senttistä hujoppihyökkääjää on tituleerattu kotimaassaan seuraavaksi Kim Nilssoniksi. Vertaus osuu kohdilleen, sillä Andersson hallitsee maalinteon jalon taidon ja on yksi Ruotsin tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista. Kokonsa ansiosta erittäin vaikea pideltävä, eikä liikkuminenkaan ole heikkous tällä tasolla. Päävalmentaja Holmgren laittanee Anderssonin ykkös- tai kakkosketjun vasempaan laitaan.

Valmennus: Fredrik Holmgren (päävalmentaja), Camilla Granelid, Johan Eriksson.

Tshekki

Tshekin nuorten maajoukkue ei ole toistaiseksi vielä saavuttanut miesten maajoukkueen kaltaista asemaa, ja vain harvoissa MM-turnauksissa se on pystynyt tosissaan haastamaan kolmen kärkeä. Viime aikoina on näkynyt jälleen merkkejä siitä, ettei se pystyisi saavuttamaan sitä Helsingborgissakaan.

EFT-turnauksessa Tshekki jäi selvästi Ruotsin, Suomen ja jopa Sveitsin jalkoihin. Maajoukkue ei ole myöskään saanut pelejä alle syksyn jälkeen, joten yhteispeli on pienoinen kysymysmerkki. Noin puolet joukkueen pelaajista on vakituisesti onnistunut murtautumaan miesten edustusjoukkueen kokoonpanoon Tshekin Extraliigassa.

Liigatasolla jo kokemusta kerännyt Jan Cimbalek on todennäköisesti joukkueen ykkösmaalivahti, mutta pieni koko (171 cm) asettaa omat haasteensa.

Tshekki ei yllä kisoissa kolmen parhaan joukkoon, mutta myös välieriin selviäminen voi olla vaikeampaa kuin odottaa saattaa. Alkulohkon toinen ottelu Norjaa vastaan on vedenjakaja.

Sijoitus viime MM-kisoissa: 4.

Mitalit: 2 (hopea 2007, pronssi 2003)

Paras sijoitus MM-kisoissa: 2.

Seuraa häntä: Ales Hoffer. Hyvin liikkuva Hoffer on Tshekin puolustuksen ehdottomia kulmakiviä. Tehnyt tällä kaudella läpimurtoa Tshekin pääsarjassa ja saanee MM-kisoissa vastuuta myös erikoistilanteissa. Tukee tarpeen tullen hyvin hyökkäyksiä.

Valmennus: Ludek Benes (päävalmentaja), Michal Jedlicka, Tomas Svacinka, Roman Slavik.

Tshekki mielii MM-kisoissa takaisin mitalikantaan, mutta tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Arkistokuva: Salibandyliiga
Tshekki mielii MM-kisoissa takaisin mitalikantaan, mutta tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Arkistokuva: Salibandyliiga

Norja

Pikkuhiljaa parempia sijoituksia saavuttava Norja yllätti viime U19-MM-kisoissa monet sijoittumalla viidenneksi. Lentokeli saattaa jatkua näissä kisoissa, mikäli se saa hiottua pelin kuntoon ennen kisoja.

Puolassa pelatussa harjoitusturnauksessa Norjan tulokset olivat kaksijakoisia. Se voitti muun muassa isäntämaan ja Latvian mutta hävisi niukasti Saksalle ja Tanskalle. Norjan 97-syntynyt pelaajisto vaikuttaa lupaavalta. Tehojen puolesta suurimmat odotukset kohdistuvat laitahyökkääjä Martin Moeskau Lillebyhyn.

Joukkueen maalivahtiosasto on Henrik Voldenin ja Andreas Nordli Olsenin osalta riittävän hyvä MM-tasolle. Puolustuksessa on niin kokoa kuin myös pallovarmuutta. Hyökkäyksen ratkaisuvoima jää kuitenkin hyvin pitkälti ykköskentän varaan varsinkin kovissa otteluissa. Norjalla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet olla näiden kisojen suuri yllättäjä, eikä Tshekin voittaminen alkulohkossa ole lainkaan mahdotonta.

Sijoitus viime MM-kisoissa: 5.

Mitalit: 0

Paras sijoitus MM-kisoissa: 5.

Seuraa häntä: Petter Bjerkelund. Vahvarakenteinen keskushyökkääjä on hyvin todennäköisesti päävalmentaja Pål Syversenin suunnitelmissa, kun Norjalle rakennetaan kisoihin ykköskentällistä. Edustaa Norjan liigan kärkijoukkueisiin kuuluvaa Tunet IBK:ta, jossa pelaavat myös hänen veljensä. Bjerkelundille kertyi kokemusta myös miesten EuroFloorball Cupista.

Valmennus: Pål Syversen (päävalmentaja), Thomas Westin.

Puola

Puolan poikien maajoukkue nousi näihin kisoihin Tanskan paikalle MM-kisojen A-sarjaan. Kaksi vuotta sitten Hampurissa joukkue Puola voitti oman B-divisioonan alkulohkonsa ja finaalissa kaatui jatkoajan jälkeen Saksa.

MM-kisojen A-divisioonassa viimeiseksi sijoittunut maa putoaa suoraan sarjaa alemmaksi, ja sen välttäminen on Puolan suurin tavoite näihin kisoihin. Tavoite ei ole helppo, sillä joukkue ei vedä paperilla vertoja toisen lohkon Slovakialle tai Latvialle.

Puola sai kuitenkin hyvää kokemusta alle isännöimästään harjoitusturnauksesta, jossa se onnistuikin nappaamaan voittoja alle. Tiiviillä ottelutahdilla pelatusta viikonlopusta ei kannata kuitenkaan vetää liian suuria johtopäätöksiä.

Joukkue lähtee kisoihin nälkäisenä, näytönhaluisena ja paineettomana. Nuo voivatkin olla avainasemassa taistelussa putoamista vastaan.

Sijoitus viime MM-kisoissa: B-divisioonan voittaja

Mitalit: 0

Paras sijoitus MM-kisoissa: 7.

Seuraa häntä: Jonasz Ksiag. Hyökkääjän paikalla viihtyvä Ksiag on yksi kisojen viihdyttävimmistä pelaajista. Nuorukaisen kikkavarastosta nimittäin löytyy komeita ilmaveivisuorituksia, joita nähtäneen myös Helsingborgissa. Maaliahne hyökkääjää on Puolan täsmäaseita putoamista vastaan taistelussa.

Valmennus: Marcin Zmiarowski (päävalmentaja), Robert Deska.

One comment

  1. Osaako joku viisaampi sanoa miksei Falunin Casper Backby ole joukkueessa. Kuitenkin maailman parhaan joukkueen kolmosketjussa niin luulisi löytyvän roolia.