Happeen kovaluinen puolustaja Jaska Kunelius ei ollut mikään junnutähti, mutta niin vain hän on ollut jo vuosien ajan Salibandyliigan kärkipään joukkueen runkopelaajia. Keväällä hän oli todistamassa lähietäisyydeltä, kun Mikko Kohonen ratkaisi SPV:lle Suomen mestaruuden. Kohta 30-vuotias luokanopettaja kertoi Pääkallo.fi:n kesähaastattelussa ajatuksistaan ja tavoitteestaan, jonka täytyttyä hän voi lopettaa uransa.

Kuneliuksen kesä on sujunut tutuissa merkeissä. Pitkäaikainen pesäpalloharrastus on edelleen houkutellut miehen Suomensarjan kentille Lohen riveissä, ja onpa kansankynttilä ehtinyt treenaamisen ohella lomailemaankin.

– Olen syönyt mansikoita ja lukenut kirjoja. Natascha Kampuschin elämäkerta oli todella mielenkiintoinen. Pesäpallon puolella huomaa edelleen, että oikea lajivalinta on tullut tehtyä. Tuotuja on hyvin, mutta joskus pitäisi osua palloonkin, jotta pääsisi kentälle. Paras kentällemenolyönti on edelleen ”Väärä!”-huuto. On hauskaa jauhaa jätkien kanssa bussissa ja pelata jotain muuta kuin salibandya. Ja onhan se niin, että Lohi on Lohi, Kunelius toistaa virnuillen Jyväskylässä tuttua mantraa.

Viime kevään ratkaisuhetken mies muistaa loppuelämänsä. Mikko Kohonen löi Kuneliuksen edestä ratkaisevan jatkoaikamaalin SPV:lle neljännessä finaalissa, ja hirvipaidan maailma musteni hetkeksi. Keskisuomalaisen blogissa hän kuvaili tilannetta kauden jälkeen näin:

Olen nähnyt elämässäni monta kertaa toistuvan painajaisen. Valitettavasti se painajainen toteutui viime lauantaina. Olen nähnyt unessa tilanteen, jossa mestaruus ratkeaa vastustajalle siten, että olisin voinut estää tilanteen. Tästä syystä viime lauantain ratkaisu tuntui uskomattoman pahalta. Yksi sekunti rikkoi hetkeksi koko paletin, psyyken, skeemat, kaiken mitä vuosien varrella on kovan työn kautta rakentanut. Kukaan ei haluaisi kokea toteen pahinta painajaistaan.

Pettymys vei oman aikansa, mutta sen jälkeen on jo Timo Jutilan opeilla nukuttu ja menty eteenpäin.

– Pahin pettymys kesti noin kuukauden, mutta lopulta eteenpäin veivät ihmiset ja asioista oppiminen. Varsinkin se auttoi, että pääsi puhumaan asiasta ratkaisumaalin tekijän kanssa. Siinä huomasi, että urheilu on tärkeää, mutta ihmiset vielä tärkeämpiä. Ja se, että millä tavalla osataan voittaa, eikä anneta pelien viedä kaverisuhteita pilalle, Kunelius muistelee Kohosen kanssa käymäänsä keskustelua.

Yllätyksiä keksimässä

Niin Champions Cupin kuin Salibandyliigankin hopeamitaliin päättyneen kauden jälkeen ovet ovat käyneet Jyväskylän Monitoimitalolla, ja Happee on menettänyt peräti 8 pelaajaa. Hirvipaitojen tavaramerkkinä vuosia ollut leveys on nyt lähes tyystin kadonnut, vaikka toki tulopuolellakin on neljä uutta ja uusvanhaa ukkoa. Kunelius myöntää, että menetykset kirpaisevat.

– Kyllähän me olisimme halunneet kaikki nuo miehet pitää, sitä ei voi kiistää. Se on aika perinteinen kesäfraasi, että kovaa on menty, mutta nyt treenit ovat olleet sellaisia, että sitä kaivattua hirvirytkettä on taas näkynyt. Olemme oikealla tiellä, ja jos treeneissä painaa kuten peleissä, se vie väistämättä eteenpäin. Mielestäni päästimme itsemme viime kesänä liian helpolla.

Viime syksynä silloisen Suomen mestarin niskaan soviteltiin suosikin viittaa, mutta nyt Happee on jälleen haastajan asemassa. Se on aina sopinut, ja sopii nytkin jyväskyläläisille.

– Käy oikein moitteettomasti. Voimme lähteä laittamaan kapuloita rattaisiin ja keksimään kenties jotain yllätyksiäkin. Viime syksynä saatoimme koko salibandy-Suomen häpeään Champions Cupissa, mutta sen jälkeen homma meni nousujohteisesti. Keväällä tuli yksi tappio pudotuspeleissä, ja kaikki lähti jotenkin väärille urille. Henkisellä puolellahan se finaalisarja lopulta ratkottiin, Kunelius myöntää.

Erilaista polkua

Kuneliuksen liigadebyytti nähtiin kaudella 2008-2009, kun Happee rypi todella syvällä. Tuon sesongin jälkeen eteenpäin ovat menneet kaukalossa niin Happee kuin Kuneliuskin. Henkilökohtainen pistesaldo on laskenut (ennätys 9+5=14) vuosien myötä, mutta se ei perusluutijaa haittaa.

– Ennen pisteitä tuli innolla ja tuurilla, nykyään enää tuurilla. Entistä enemmän olen yrittänyt keskittyä siihen rooliin, mihin sovin parhaiten. Happee-uran alkuaikoina olin esimerkiksi pelaamassa ylivoimaa, ja eihän sellainen joukkue voi menestyä. Ennemmin raastan alivoimaa, ja siten ehkä pääsee pelaamaan vielä keväälläkin, Kunelius tuumii.

Tie liigakaukaloihin ei ollut samettisin mahdollinen. Monet pitivät Kuneliusta jo menetettynä tapauksena ja höyrypäänä, joka rouhii alasarjoissa vailla sen ihmeempää tulevaisuutta. Mies oli kuitenkin päättänyt toisin, ja määrätietoisella raivaamistyöllä tie liigakentille avautui lopulta 23-vuotiaana.

Happeen kopissa kerrotaan sellaistakin tarinaa, että ikihirvi ja kapteeni Petri Kauko olisi pyytänyt valmennusta poistamaan Kuneliuksen treeniryhmästä kesällä 2008. Kovapäinen soturi oli kuitenkin tullut jäädäkseen. Puolustavan puolustajan prototyyppi toivoo, että hän voisi olla esimerkkinä muillekin erilaisesta polusta.

– Ei se ainakaan haittaisi, jos voisin olla esimerkki. Opettajan työssäkin olen yrittänyt korostaa oppilaille työnteon ja ahkeruuden merkitystä elämässä. On tärkeää, että saisi jokaisen uskomaan omiin kykyihinsä. Kaikista ei tarvitse tulla liigapelaajaa tai kansanedustajaa, mutta elämään tulee paljon sisältöä, jos yrittää olla joka päivä paras mahdollinen versio itsestään. Se kuitenkin vaatii töitä, eikä pelkkää loikoilua, Kunelius paaluttaa.

Liigapelaamisen ja arkityön yhdistäminen on onnistunut erityisesti logistisista syistä, vaikka välillä tekisikin mieli lepuuttaa aivoja.

– Työmatkani on pyörällä alle 10 minuuttia, joten pystyn tekemään tuntisuunnittelut ja muut työt silloin kun parhaiten sopii. Enemmän arvostan sellaisia, jotka ovat töissä kahdeksasta neljään, käyttävät työmatkaan tunnin ja lähtevät sen jälkeen treenaamaan. Täytyy tosin myöntää, että pääkoppa kaipaisi välillä lepoa.

Kauhutarinat eivät kelvanneet

Kunelius on kirjoitellut jo pidemmän aikaa Keskisuomalaisen blogisivuille melko syvällisiäkin kirjoituksia, jotka ovat herättäneet ihastusta ja keskustelua. Analyyttinen mies myöntää, että mielipidetekstit ja kirjoittaminen kiinnostavat.

– Olen aina tykännyt kirjoittamisesta. Muistan jo ala-asteella kirjoitelleeni kauhutarinoita, jotka opettajat sitten sensuroivat. Ei kuulemma saanut kirjoittaa sellaisia juttuja. Tykkään tuoda omia mielipiteitäni julki ja seisoa perustelujeni takana. Luen myös paljon muiden kolumneja ja mielipidekirjoituksia, sillä minua kiinnostaa, mitä ihmiset ovat mieltä ja ennen kaikkea miksi. Ne ovat kiinnostavampia juttuja kuin otteluraportit.

Ville Matikaisen jätettyä liigakentät Kunelius on nyt ainoa saarijärveläislähtöinen pääsarjapelaaja. Ihmisten tulisi tietää noin 10 000 ihmisen keskisuomalaiskaupungista Kuneliuksen mukaan ainakin pari oleellista asiaa.

– Paikallinen menomesta, tanssiravintola Seurahuone on käymisen arvoinen paikka. Siellä on tullut oltua, ja sieltä on monia tarinoita. Paljon kovempi juttu on kuitenkin Summassaaren tapaninpäivän tanssit ja Winter Classic -jääkiekkomatsi keskuskaukalolla samana päivänä. Juttuja, jotka kaikkien tulisi kokea, Kunelius mainostaa.

30-vuotiaana liigakausia alkaa olla pikkuhiljaa jo enemmän takana kuin edessä, mutta Happeen hallituksessakin istunut luottomies haluaa yhä kokea uusia asioita.

– Ensi kaudella täytyy taas laittaa kaikki peliin ja lähteä tavoittelemaan kannua, päättyy se sitten minkälaisiin kyyneliin tahansa. Muuten on turha lähteä tekemään yhtään mitään. Ikää alkaa olla, joten montaa vuotta en jaksa enää mytkiä, mutta haluan silti saada edelleen uusia kokemuksia ja kerätä tästä lajista kaikki irti, mitä vain näillä taidoilla pystyy.

Konkreettinen tavoitekin löytyy, ennen kuin mailat ja kengät voi viskata komeron nurkkaan.

– Niin kauan pitää pelata, että saan nimeni kuuluisien saarijärveläisten listalle Wikipediassa, huumorimies virnistää.