Happee nitisti NST:n virhe- ja maalirikkaassa ottelussa – ”Näissä peleissä voi tapahtua mitä tahansa”

Kuva: Markku Taurama

Kuva: Markku Taurama
Kuva: Markku Taurama

Yli 1000-päinen yleisö todisti NST:n ja Happeen välistä virhe- ja maaliriehaa Lappeenrannan Urheilutalolla miesten Salibandyliigan maanantain ainoassa ottelussa. Happee vei pisteet mukanaan Jyväskylään lopulta 8-13(2-2,3-6,3-5).

Happeelle voitto oli kauden toinen, ja joukkue siirtyi liigan kärkeen viidellä pisteellään. NST jatkaa edelleen avausvoittonsa metsästämistä.

Ottelun ratkaisu?
Molemmat joukkueet esittivät tukun hienoja maaleja, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että molemmat pelasivat ajoittain erittäin huolimattomasti sekä tyhmänrohkeasti, ja runsaat virheet tuottivat ison kasan ylivoimahyökkäyksiä. Happee pääsi toisessa erässä muutaman maalin karkumatkalle, jota NST ei onnistunut kuromaan umpeen. Hirvipaidat olivat tehokkaampia kuin NST, ja se otti lopulta numeroiden valossa melko selkeän voiton kotiin. NST:llä on paljon miettimistä pallollisen pelinsä kanssa, jotta se saisi voittotilinsä auki tulevissa peleissä.

Ottelun hahmo?
Happeen uusittu ykkösketju Peter Kotilainen (3+2)-Johannes Jokinen (2+1)-Janne Hoikkanen (2+2) pelasi vahvan ottelun, ja heidän liukkautensa sekä heidän juonikkuutensa oli lappeenrantalaisille liikaa. Veli-Matti Hynynen tekaisi myös hattutempun. NST:n Jarkko Nurmela ja Otto Valavuo keräsivät 2+1 mieheen.

Ottelun puheenaihe?
NST tarjosi otteluun ilmaisen sisäänpääsyn, ja lappeenrantalaiset lähtivät syyskuisena maanantai-iltana mukavasti liikkeelle. NST:n haaste on nyt saada mahdollisimman moni hallilla käyneistä 1004 ihmisestä saapumaan myös maksullisiin peleihin, jotta yleisökeskiarvo Lappeenrannassa kasvaisi. Yleisölle tarjottiin viihdyttävä peli, mutta virheiden määrä oli karmaiseva. Avoimista ovista kertoo jotain, että molemmat maalivahdit, NST:n Ville Nilosaari sekä Happeen liigadebytantti Miro Tuomala pelasivat asiallisen ottelun, vaikka palloja viuhuikin selän taakse urakalla.

Yleisömäärä 1004 on NST:n uusi katsojaennätys. Kuva: Markku Taurama
Yleisömäärä 1004 on NST:n uusi katsojaennätys. Kuva: Markku Taurama

Kommentit:
– Niin sanotusti mennään hyvin mutkiin, mutta sieltä pitäisi päästä myös pois. Pallollisten virheiden määrä oli karmea, eikä niitä voi Happeeta vastaan tehdä noin paljoa. Siihen se peli ratkesi aivan täysin. Emme silti aio luopua peli-identiteetistämme, enkä ole kauhean huolissani tappioista huolimatta. Meillä on ollut hankalat pelit alkuun, ja voittojakin alkaa varmasti tulla, NST-valmentaja Petri Heino tuumi.
– Näissä NST-peleissä voi kyllä tapahtua mitä tahansa. Olemme välillä voittaneet reilusti ja välillä hävinneet reilusti. Nyt oli tällainen peli. Voitto ja 13 tehtyä maalia tyydyttävät, Happeen valmentaja Seppo Pulkkinen kertaili.

Tilastohuomiot:
NST: Jarkko Nurmela 2+1, Otto Valavuo 2+1
Happee: Peter Kotilainen 3+2, Veli-Matti Hynynen 3+1, Janne Hoikkanen 2+2, Johannes Jokinen 2+1, Juuso Heikkinen 1+2

Ottelutilasto
Markku Tauraman ottelukuvat