Nokian KrP:lle avausvoitto miesten Salibandyliigassa

Sunnuntaina Raumalla hävinnyt Nokian KrP sai tuulettaa kauden avausvoittoa. Kuva: Elmeri Elo

Sunnuntaina Raumalla hävinnyt Nokian KrP sai tuulettaa kauden avausvoittoa. Kuva: Elmeri Elo
Sunnuntaina Raumalla hävinnyt Nokian KrP sai tuulettaa kauden avausvoittoa. Kuva: Elmeri Elo

Nokian KrP kaatoi Kooveen Pirkanmaan paikalliskähinässä tiistai-illan ainoassa miesten Salibandyliigan ottelussa. Näätäpaitojen voittolukemat kauden avausvoitossa kirjattiin lopulta 7-4.

Heikki Luukkosen suojatit pohjustivat voittonsa jo avauserässä, jossa se nykäisi itselleen parin maalin kaulan. Toisessa erässä maajoukkueessakin nähdyn Joni Henttosen kahdella osumalla ero kasvoi jo kolmeen, kun Kooveelta onnistui vain kokenut Kimmo Kontiainen rangaistuslaukauksella.

Päätöserässä Lauri Lavonen iski ensimmäisen maalinsa KrP-paidassa, ja vaikka Perttu Koljonen ja Miro Lehtinen toivatkin Kooveen vielä kahden maalin päähän, ilta oli KrP:n. Päätöslukemat 7-4 iski Ossi Ojala ajassa 56.44.

KrP:n hahmoja olivat kahden maalin Henttosen lisäksi 1+2 taiteillut Henri Johansson sekä 29 kertaa torjunut ja ottelun parhaana palkittu 18-vuotias maalivahti Santtu Pohjonen, joka pelasi kauden ensimmäisen pelinsä. Kooveen puolelta Lehtinen sai maalin lisäksi tililleen myös syöttöpinnan.

Nokian KrP nousi ensimmäisellä voitollaan sarjataulukon sijalle 10 aivan Kooveen kantaan. Salibandyliiga jatkuu huomenna ottelulla Classic-TPS.

Ottelutilasto
Topi Naskalin ottelukuvat