Eemeli Salinin salibandyura on ollut varsin nousujohteinen. Viime kaudella Kooveeta edustanut Salin vankisti asemaansa maajoukkuetasolla ja pelasi erinomaiset MM-kisat joulukuussa.
Kauden jälkeen Kooveen paikallisvastus Classic nappasi Salinin riveihinsä. Salinin mukaan siirtoon on suhtauduttu varsin hyvähenkisesti.
– Siirtoon suhtauduttiin aika positiivisesti. Kuulin oikeastaan pelkästään positiivisia kommentteja kavereilta ja muiltakin tahoilta. Ihmiset ymmärsivät hyvin sen, että halusin vaihtaa joukkuetta. Vähän sitä toki itse mietti, kun vaihtoi kaupungin sisällä joukkuetta, ja olin kuitenkin Kooveessa isossa roolissa. Nyt oli aika lähteä haistelemaan uusia tuulia, kertoi Salin.
Classicin viime kausi päättyi pettymykseen, mutta tulevalla kaudella joukkue on taas yksi mestarisuosikeista. Salinin mukaan siirron syyt liittyivät nimenomaan uran pelillisiin haasteisiin.
– No, eipä oikeastaan ollut pelillisten syiden lisäksi mitään muuta. Asiaa lähestyi siltä kantilta, että miten tässä on vielä mahdollista kehittyä pelaajana. Se oli oikeastaan se syy, vakuutti Salin.
Classic valittiin viime kauden menestyneimmäksi seuraksi. Salinin mukaan hänet on otettu hyvin vastaan uudessa ympäristössä.
– Hyvin on otettu vastaan. Mainio porukka siinäkin mielessä. Oli helppoa tulla seuraan. ”Familymeininki” ei ole pelkkää sanahelinää. Se myös on sitä meininkiä ihan oikeasti. Hyvä oli tulla seuraan ja heti tuli sellainen kotoisa fiilis, kommentoi Salin uutta seuraansa.
Salin tunnetaan erityisesti nopeudestaan sekä vahvasta vääntövoimastaan. Tästäkin huolimatta mies korostaa, että fysiikka on yksi hyvä parantamisen kohde omissa ominaisuuksissa.
– Fysiikkaa voi aina kehittää. Minullahan on fysiikka ihan hyvässä kunnossa, mutta asia on niin, että aina pystyy saamaan itsensä vielä vahvemmaksi ja nopeammaksi. Juoksukuntokin voi olla aina parempi. Kyllä ne suurimmat kehittämisen kohteet on kuitenkin tuolla pallollisessa tekemisessä itselläni. Pitäisi saada sellaista varmuutta siihen pallolliseen pelaamiseen, analysoi Salin.
Classic tunnetaan pallollisesti taitavana joukkueena. Useina kausina pallo on liikkunut näppärästi ja maaleja on syntynyt. Salin näkee, että Classic tulee nojaamaan varsinkin aktiivisuuteen ensi kaudella.
– Semmoinen aktiivinen ja pelaava joukkue ollaan. Taisteleva porukka, arvioi Salin.
Itseluottamusta pitää löytyä. Salin ei epäröi, kun häneltä kysyy tulevan kauden mestaria.
– Family, kuului yksiselitteinen vastaus Salinin suusta.