Classic murskaava liigan kärkitaistossa – voittoputki jo kahdeksan ottelun mittainen

Classic jatkoi voittokulkuaan keskiviikkona Erää vastaan.

Classic jatkoi voittokulkuaan keskiviikkona Erää vastaan.
Classic jatkoi voittokulkuaan keskiviikkona Erää vastaan. Arkistokuva: Salibandyliiga

Tampereen Classic ei osoittanut vieläkään hyytymisen merkkejä miesten Salibandyliigassa. Numeroin 2–9 tullut vierasvoitto Tapanilan Erästä nosti tamperelaiset liigan kärkipaikalle.

Classic on nyt pelannut runkosarjassa kahdeksan ottelua, eikä ole kärsinyt ainuttakaan pistemenetystä. Erä jatkaa sarjataulukossa kolmannella sijalla.

Vierasjoukkue sai kärkikamppailuun loistoalun, kun se siirtyi alle 15 minuutissa jo 0–4-johtoon. Maaleista vastasivat Sami Johansson ja Niko Juhola kerran sekä Lassi Vänttinen kahdesti. Erä-maalilla aloittanut Markus Laakso ehti torjua vain neljä kertaa ennen kuin hänet vaihdettiin avauserän loppupuolella Teemu Kortelaiseen.

Toisen erän alussa Erä näytti piristyneen ja sai hieman paremmin juonesta kiinni. Classicin hyvä puolustus ja maalivahti Lassi Toriseva kestivät kovimman rynnistyksen. Päätöserässä Classic tyylitteli lukemia vielä kotijoukkueen hakiessa kavennusta ilman maalivahtia.

Illan kovimmasta pistepotista vastasi Vänttinen iskemällä tehot 3+0.

Linkit: Ottelutilastot