![Tuomas Savukoski tuomittiin yhden ottelun pelikieltoon. Kuva: Mikko Hyvärinen](https://paakallo.fi/app/uploads/2015/10/Savukoski-erä.jpg)
Tuomas Savukoski nousi otsikoihin keskiviikkona, kun pelaaja ajettiin suihkuun Tapanilan Erä-Nokian KrP -ottelun viimeisessä erässä. Kurinpitäjä on tehnyt päätöksensä tapauksesta ja Nokian KrP:ta edustavalle Savukoskelle tuomittiin tilanteesta yhden ottelun pelikielto.
Paljon keskustelua herättäneessä tilanteessa Savukosken jalka osui Erän Tuomas Iiskolaan pallontavoittelutilanteessa. Iiskola loukkaantui tapahtuneen seurauksena.
Pelikieltoa perusteltiin muun muassa seuraavin saatesanoin.
”- Tutkittavan tapauksen kaltaisia pelitilanteita tapahtuu ottelun aikana jatkuvasti. Kaksi tai useampi pelaaja juoksee kohti pomppivaa tai ilmasta putoavaa palloa. Sääntöjen mukaan palloa voidaan pelata vartalolla, jalalla polven alapuolelta tai mailalla polven alapuolelta. Tilanteissa tapahtuu usein vartalokontakteja. Iiskolan ja Savukosken välinen tilanne ei ollut poikkeava. Kaksi pelaajaa tavoittelevat samalta etäisyydeltä palloa. Pelaajat ovat pitkään rintamasuunta toisiaan kohti, joten voidaan olettaa, että molemmilla on havainto toisesta pelaajasta, vaikka fokus on pallossa.”
”- Savukosken toiminta on tilanteen tavanomaisuus huomioiden enemmän piittaamatonta ja tahallista kuin varomatonta ja vahinko. Savukosken olisi pitänyt ymmärtää, että samalta etäisyydeltä palloa lähestyvä pelaaja tulee Savukoskea sellaiselle etäisyydelle, että palloa ei voi turvallisesti pelata kohotetulla jalalla”
”- Rangaistuksen ankaroittamisperusteena katson, että Savukosken jalka oli selkeästi kohotettu yli sääntöjen salliman rajan. Vastapelaajan pitää voida luottaa siihen, että kaikissa, niin poikkeavissa kuin tavanomaisissakin, tilanteissa pelataan sääntöjen mukaan. Tämä olettamus on turvallisen salibandyn peruskulmakivi. Tätä olettamusta Savukoski rikkoo käytöksellään ja hänen toimintansa on piittaamatonta toisen pelaajan turvallista pelaamista kohtaan, kurinpitäjä perustelee päätöksessään.”
Lisää kurinpitopäätöksestä voit lukea täältä.
Kohupelaaja ei ole ensimmäistä kertaa otsikoissa tällä kaudella. Savukosken kausi alkoi kolmen ottelun pelikiellolla, joka oli seuraamusta vuosien takaisista rikkomuksista. Pelikiellon jälkeen hän ehti pelata ainoastaan kaksi täyttä ottelua ennen uutta kakkua.
—
Savukoski ei itse ollut järin tyytyväinen saamaansa pelikieltoon.
@SSBLETV siis tää päätöshän on aivan suoraa vittuilua. http://t.co/i6HNpsnCGn #salibandy
— Tuomas Savukoski (@Antrsafu) October 17, 2015
Oikeat perustelut. Täysin tahallinen ja mukahauska syypää tietää sen itse kulissinsa takana vallan hyvin.
Vähällä selvisi.
Savukoskelle tsemppiä, ylläri että tässäkin tuomiossa toisena osapuolena oli Tapanilan Erä… Erän pelaajan olisi pitänyt osata pelata eikä ryntäillä… Mutta Erä osasi kirjoittaa paremman vastineen.. Ehrolta todella surkea pelin luku, tyhmäkin näkee että Savukoski yrittää kuolettaa palloa jalalla ja jatkaa peliä, erän pelaaja ryntää päälle
Oikea päätös. Toivottavasti samankaltaisista tilanteista rangaistaan samalla tavalla jatkossakin, jotta narisijat ymmärtäisivät että lappua ei annettu Savukosken maineen perusteella.
Mikko: Onko minulta mennyt jotain ohi, vai millä tavalla Ehro liittyy tähän?